"Miksi en laihdu?" on monimutkainen kysymys

"Miksi en laihdu?" on monimutkainen kysymys

Saan Facebookin ja sähköpostin kautta paljon kysymyksiä lukijoiltani. Yksi yleisimmistä koskee laihtumista ja sen vaikeutta. “Miksi en laihdu? syön aamulla rahkan, lounaalla salaattia kanalla ja kastikkeella, välipalaksi soijajuoman, päivällisellä riisiä, jauhelihaa ja pakastevihanneksia. Syön joskus leipää mutta koitan vältellä hiilareita. oon yrittänyt kaikkea mutta paino ei vain laske!!! Töiden jälkeen käyn kolmesti viikossa jumpissa kuten, piloxingissa, HIIT-tunneilla. mulla on myös välillä hirveä makeanhimo. joskus en voi sille mitään että kun pääsen jumpasta niin haen kaupasta kauheasti herkkuja ja syön kaikki samana iltana. mitä pitäisi tehdä?” Minulla ei riitä resurssit siihen, että vastaisin kaikkiin kysymyksiin yksityisesti, mutta koska tämä on niin yleinen ja toistuva aihe, vastaan tänne näin blogin muodossa. Nettivastailun haaste on se, että tietoa on rajallisesti enkä tiedä oikeasti tarpeeksi vastatakseni täsmällisesti, joten joudun olettamaan. Siksi koen henkilökohtaisen vastailun hieman epäeettiseksi. Minulla pitäisi olla enemmän tietoa, jotta en uskottele henkilölle vääriä asioita. Oletan nyt että kysyjä todella syö vain nuo ruoka-aineet joita mainitsee, ja päivät toistuvat samanlaisina (tämä on oikeasti aika harvoin totta). Ihan ensiksi tässä ruokavaliossa pistää silmään se, että se on todennäköisesti niukka energiansaanniltaan. Jos henkilö pysyy “ruodussa” niin energiaa tulee ehkä 1000-1200kcal riippuen valituista ruoka-aineista (esim. ruokamäärät, kastikkeet, käyttääkö leivänpäällisiä yms). Tällaisesta ruokamäärästä on vaikea pudottaa enää energiansaantia ilman että päädytään mm. vitamiinipuutoksiin. Esimerkiksi kuituja ja mahdollisesti myös monia vitamiineja ja kivenmäis- ja hivenaineita tulee nyt jo liian vähän. Näin vähäinen syöminen johtaa siihen, että ns. nälkävelka kasvaa. Nälkävelka on ravitsemustieteilijä Patrik Borgin termi, hänen sanoin: “kysymyksessä on ilmiö, jossa nälän kerryttäminen ilman sen tyydyttämistä johtaa “velkaan”, jonka elimistö myöhemmin tulee perimään takaisin.” Eli syödään vähemmän kuin kulutetaan (ja usein vähävolyymisia ruoka-aineita, esimerkissä vaikkapa pelkkä rahka ja soijajuoma), josta syntyy nälkä. Nälkä saattaa tuntua usein holtittomana makeanhimona. Herkkuhetket voivat olla niin runsaita että ne ikään kuin nollaavat koko tilanteen. Pidemmällä aikavälillä päädytään tilanteeseen, jossa syöminen ja energiansaanti ovatkin tasapainossa. Jos niukisteluvaiheita onnistuu pitämään pitkään yllä, on myös mahdollista että aineenvaihdunta hidastuu mm. hormonaalisten säätelymekanismien mennessä epäkuntoon. Tämän jälkeen painonpudotus muuttuu vaikeaksi tai voi olla lähestulkoon mahdotonta ennen kuin tilanne on saatu korjattua. Ensimmäinen askel mielestäni olisi saada ruokavalio tasapainoon. Syömisen säännöllisyys on jo hyvä, tarvittaisiin vain monipuolisempia aterioita ja isompia annoskokoja. Aamupalalle voisi rahkan kaveriksi lisätä marjoja, pähkinöitä ja kaurahiutaleita. Näistä voi myös tehdä smoothien. Lounaan voi halutessaan pitää vähähiilarisena, mutta kasviksia pitää silloin syödä oikeasti paljon. Rasvoja voisi lisätä lounaaseen vaikka avokadosta ja syödä jälkkäriksi omenan. Välipala kaipaa tuunausta – aika harvalla nälkä oikeasti pysyy poissa lounaan ja päivälisen välin ja jaksaa urheilla jos välipala on vain nestemäinen juoma. Esimerkiksi proteiinijuoma, banaani ja 1/2 avokado tai kourallinen pähkinöitä olisi jo parempi. Jos jumppa on ollut rankka HIIT-tunti, tarvitaan palautusjuoma. Iltaruoka kuulostaa hyvältä, jos annoskoko on riittävä ja ruoka niin mielekästä syödä, että sekä mieli että keho ovat tyytyväisiä. Pidemmän päälle näin simppeli ruoka voi alkaa tuntua tylsältä. Iltapalaksi suosittelen kokeilemaan iltapuuroa: esim. kaura- tai hirssipuuro raejuustolla ja marjoilla antaa hyvän unen. Liian vähäinen syöminen usein heikentää myös unta, aiheuttaa yöheräilyä ja sitä kautta häiritsee palautumista. Huono palautuminen ja väsymys taas johtavat makeanhimoon ja siihen, että kroppa on stressaantunut. Liiallinen kehon kokema stressi sekin hankaloittaa painonpudotusta. Kysymys “miksi en laihdu” muuttuu siis monimutkaisemmaksi kuin pelkkien ruoka-aineiden listauksella oikeastaan voidaan selvittää. Laihtumiseen vaikuttavat epäsuorasti niin monet tekijät, että pelkällä ruokavalion tarkastelulla emme millään pysty saamaan kysymykseen simppeliä vastausta. Tulisi tietää enemmän henkilön syömishistoriasta, liikunnasta (mieluiten nähdä se miten hän treenaa), unesta, stressin- ja elämänhallinnasta. Kyse ei ole mistään quick fixistä vaan siitä, että elämäntapoja laitetaan kuntoon pidemmällä aikavälillä. Silloin syöminen on mielekästä myös painonpudotuksen aikana. Painonpudotushaave voi toteutua, vaikka päättäisi huoltaa kehoaan hyvin ja antaa itselleen luvan lopettaa näännytyskuurit. Tavoitteeseen voi päästä fiksummilla tavoilla: syömällä hyvin, liikkumalla fiksusti ja lepäämällä riittävästi. Silloin itsensä haastaminen epämukavuusalueelle treeneissäkin on mukavaa. Hyvinvoinnin parantamisen ei kuulu olla kärsimystä.

*****

Hyvän olon hormonidieetti -verkkovalmennus on erilainen kuin monet nettikurssit: sinä itse valitset, mitä asioita haluat sen aikana opetella. Alkukartoituksen myötä näet, mikä elämäntapojen osa-alue kaipaa eniten petraamista. Valmennus tarjoaa rungon ja ohjeet elämäntapamuutoksille juuri niin lempeällä ja hitaalla, tai tarkalla ja säntillisellä otteella kuin sinä haluat. Ennakkotehtäviin pääset käsiksi heti, ja valmennus alkaa 14.8.2017.

Opastamme sinut joustavan jämäkkyyden ja pikkuisen paremmin -ajatusmaailmamme mukaiseen elämäntapamuutokseen. Teemme muutoksia tehdään terveyttä ja tasapainoista hormonitoimintaa kunnioittaen, ei niitä rikkoen. Mukaan voi tulla elämäntilanteesta riippumatta – liikkumattomuus, krooniset kivut, imetys jne. eivät ole este, koska valmennus mukautuu SINUN tarpeisiisi.

Tule mukaan ottamaan startti parempaan oloon lukemattomien muiden naisten kanssa! Lämminhenkisessä Facebook-ryhmässämme saat tukea jo aiemmin valmennuksen käyneiltä ja tämän kierroksen osallistujilta. Valmennuksen on käynyt läpi jo yli 2500 naista – lue heidän kokemuksiaan täältä.

10 viikkoa hyvän olon valintoja – ymmärrystä hyvinvoinnista loppuelämäksi – ravintoa, lepoa ja liikettä – hinta 99 €

Ilmoittaudu mukaan täältä!

PS. Mietitkö vielä osallistumista? Tässä erään elokuun kurssille kertaajaksi lähteneen mietteitä: “Kävin ilmoittautumassa mukaan elokuun kurssille, sen myötä sitten taas kertaan talvella opittua. Tämä on kyllä ollut elämäni paras “dieetti” ja niitähän olen luoja tietää vaikka kuinka tullut tehtyä. Olen kuitenkin jo kauan kaivannut tällaista järkevää ohjenuoraa siihen miten elää ilman kitudieettiä. Parasta tässä on armollisuus jonka myötä minunlaisen suorittaja on vapautunut paljosta stressistä. Kiitos vielä kerran jakamistasi opeista, odotan innolla elokuun starttia, sillä ennakkomateriaali näytti hyvältä!”

*****

Kuvat: Elise Kulmala, Magnetphotography

]]>

"Toihan on kuin mun ruokapäivis! Lasten karkitkin kaapeista!"

"Toihan on kuin mun ruokapäivis! Lasten karkitkin kaapeista!"

Kuvan lähde: Pinterest[/caption] Huono verensokerin hallinta väsyttää. Ja valitettavasti se on pahasti pielessä isolla osalla suomalaisista. Merkittävä osa keski-ikäisistä (ja surullista kyllä, myös lapsista ja nuorista) on kiitotiellä kohti kakkostyypin diabetesta. Jo lievä ylipaino lisää sairastumisen riskiä 2-4 kertaiseksi normaalipainoon verrattuna. Mieti nyt tätä: Kakkostyypin diabeteksen diagnoosin saaneita on Suomessa 250 000 ja tietämättään tautia sairastavia yli 200 000 (lähde). Kaksi miestä kolmesta (66 %) ja puolet naisista (46 %) on ylipainoisia (lähde). Lastenkin kohdalla tilanne on mielestäni varsin huolestuttava: 11 prosenttia kolmevuotiaista ja 18 prosenttia viisivuotiaista lapsista on ylipainoisia tai lihavia (lähde). Vyötärölihavia on kolmasosa miehistä ja naisista (lähde). Vyötärölihavilla miehillä vatsanympärys on yli 100 cm ja naisilla yli 90 cm. Näitä suuremmilla lukemilla kosiskellaan jo vähitellen sairastumista kakkostyypin diabetekseen ja muihin aineenvaihduntasairauksiin. Vatsan alueen rasvakudos nimittäin toimii hormonitehtaana, mm. muuntaen testosteronia estrogeeniksi ja erittäen tulehdusvälittäjäaineita. Keskivartalolihavuuteen liittyy usein hankaluuksia verensokerin hallinnassa ja insuliinin toiminnassa. Insuliinin tehtävänä on kuljettaa sokeri ja aminohapot verestä solujen polttoaineeksi. Kun insuliini ei toimi kunnolla, solut eivät saa tehokkaasti ravinteita. Onko ihme, että puhti on pois? [caption id="attachment_2555" align="aligncenter" width="513"]insuliini Kuva Hormonitasapaino-kirjastani[/caption] Missä vika? Rohkenen väittää, että isolla osalla työikäisistä suomalaisista isoimmat syyt huonojen ruokavalintojen ja insuliinin heikon toiminnan taustalla ovat stressi ja huono uni. Stressi heikentää hiilareiden käsittelykykyä ja saa ihmisen syömään nautinnonhakuisemmin. Kuinka usein stressaantuneena ahmimme kattilatolkulla parsakaalia? Kyllä se useammin on suklaa, pizza tai muu nopeita hiilareita ja sokeria sisältävä sapuska, jota tankkaamme stressin jyrätessä päälle. Ja se on ihan luonnollista. Nimittäin kun insuliini kohoaa hiilaripitoisen ruoan seurauksena, se tiputtaa väliaikaisesti stressihormoni kortisolia ja saa samalla aikaan raukean, rennon olotilan. Pitkäaikainen verensokerin voimakas heilahtelu tai jatkuvasti korkea verensokeri ja insuliini on kuitenkin kova stressi keholle. Luennoilla käytän usein kahta alla olevaa slidea havainnollistamaan verensokerivuoristorataa ja hyvää verensokerin hallintaa ruokavalion avulla. Ensimmäinen ruokapäivis on ihan todellinen. Se on erään hieman yli 40-vuotiaan, ylipainoisen, toimistotyötä tekevän ja vähän liikkuvan naisasiakkaani ruokapäivis jostain vuodelta 2010 kun tein vielä asiakastyötä. Samanlaisia näemme valmennuksissa viikottain. Ja joka ikisellä luennolla istuu naisia, jotka purskahtavat nauramaan ja joku huudahtaa, “Toihan on kuin mun ruokapäivis!” Moni voi itse asiassa ihmetellä, mikä päivässä on pielessä. Esimerkiksi aamupala sisältää aivan liian vähän proteiinia ja rasvoja sekä liikaa hiilareita naiselle, jolla on ylipainoa, joka istuu päivät pitkät eikä liiku. Aamupala olisi ihan hyvä aktiiviurheilijalle, kunhan siihen lisättäisiin vielä proteiinia, hyviä rasvoja ja kasviksia. Nyt kyseessä on kuitenkin arjessaan varsin passiivinen ihminen. Jos hän hyppää verensokerivuoristorataan tällä tavoin heti aamusta, siellä istua nökötetään usein koko loppupäivä. Ruokailujen kurssia on usein hankalaa kääntää paremmaksi, kun verensokeri tulee rytinällä alas tuhdin insuliinin erityksen ansiosta. Siinä kohti kroppa huutaa: “SYÖ LISÄÄ HIILAREITA!” – eikä itsekurilla ole enää paljoakaan tekemistä asian kanssa.

verensokeri1

verensokeri2

Kuvat Pinterestistä

Toinen ongelma on huonolaatuinen ja liian vähäinen uni. Univajeen tiedetään aiheuttavan insuliiniresistenssiä. Insuliiniresistenssissä solut tulevat vastustuskykyiseksi insuliinille. Poliquinin mukaan 80-85 % sokerista aletaan tällöin varastoida rasvaksi. Kun solut ovat herkkiä insuliinille, 80 – 85 % sokerista varastoidaan lihaksiin glykogeeniksi, joka on näppärästi käytettävissä energiaksi. Ilman riittävää ja hyvälaatuista unta on käytännössä mahdotonta ylläpitää hyvää hormonitasapainoa, saati hallita stressiä. Hyvän insuliiniherkkyyden tavoittelu kannattaa. Laihtuminen helpottuu, makeanhimo helpottaa, energiataso nousee, kroppaa on kiva liikuttaa ja mieliala pysyy parempana. Muutamia keinoja insuliiniherkkyyden parantamiseen: 1) Riittävä uni ja stressin vähentäminen. Tähän kannattaa käyttää apuna iltojen tietoista rauhoittamista (ei kovaa urheilua + läppäri, puhelin ym. virikkeet pois 1-2h ennen nukkumaanmenoa) ja laadukasta magnesiumia, riittäviä annoksia (yksi kapseli ei riitä). Jos uni katkeilee pitkin yötä tai nukut “koiranunta” ja heräät aamulla väsyneenä, testaa magnesiumin tarpeesi. 2) Tasapainoinen ruokavalio ilman rajuja verensokerin vaihteluita => helpottuu kun edellinen on kunnossa. Tasainen ateriarytmi ja jokaiselle aterialle ainakin oman kämmenen kokoinen annos proteiinipitoista ruokaa + kourallinen kasviksia. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että hiilarit pitää pudottaa pois – nollahiilareita en suosittele yhtään kellekään. Paleo kickstart on hyvä tapa saada rasvanpoltto käyntiin ja opetella omaa hiilarinsietokykyä lisäämällä hiilareita alun kahden viikon tiukan jakson jälkeen progressiivisesti. Hiilarinlähteenä pelkät kasvikset ja marjat eivät riitä kenellekään pitkässä juoksussa, etenkin jos arjessaan tekee muutakin kuin makaa sohvalla. 3) Liikuntaa päivittäin, monipuolisesti. Punttitreeniä lihasmassan lisäykseen (= insuliiniherkkyys paranee), aerobista liikuntaa glykogeenivarastojen käyttöön + energiantuotannon tehostamiseen. Paljon hyötyliikuntaa ja kävelyä. Mahdollisimman vähän istumista. 4) Kalaöljyä ja l-karnitiinia usealla aterialla päivässä. Tämä kombo on loistava energiatason nostamiseen, rasvanpolttoon, insuliiniherkkyyden parantamiseen ja kolesterolin normalisointiin. Iltapalalla karnitiinia ei kannata enää ottaa, koska se voi piristää liikaa. Monivitamiini on myös hyödyllinen, sillä insuliinin optimaalinen toiminta soluissa edellyttää hyvää ravinnetilaa. Ykköskohdassa mainittu magnesium auttaa myös insuliiniherkkyyden parantamisessa. Satsaa laatuun ravintolisissä! Älä osta heikkolaatuista ja halvinta. Hyviä kalaöljyjä ovat esim. Nordic Naturalsin Ultimate Omega ja Suomesta saatavista kalaöljyistä Puren nestemäinen EPA/DHA (voi ottaa esim. 1tl aamupalalla ja 1tl päivällisellä). Karnitiineista itse ostaisin OMP L-Carnitine Tartratea tai budjettiratkaisuna NOW Foodsin L-Carnitinea tai Suomesta saatavaa Puren l-karnitiinia (joka näkyy juuri nyt olevan muuten tarjouksessa). Monivitamiineista puolestaan jotain ravintolisäsivullani mainitsemistani merkeistä tai Puren monivitamiinia. Pure-sarjaa saa Luontaistuntija-liikkeistä ja tuolta heidän nettikaupastaan.

*****

Kaipaatko lisää apua? Väsyneestä virkeäksi -verkkokurssi alkaa 17.11.2014!

Kuulostaako tutulta?

– Heräät aamuisin väsyneenä – Unesi katkeilee – Kärsit makeanhimosta – Sinulla on rasvaa etenkin keskivartalossa – Väsymyksesi estää sinua tekemästä niitä asioita joista nautit – Et jaksa liikkua – Keskittymiskykysi ja muistisi reistailee – Tunnet olevasi stressaantunut tai alakuloinen – Olet ylikuormittunut – Elämänilosi tuntuu olevan kateissa väsymyksen vuoksi – Sairastelet herkästi Jos tunnistit itsesi edellisestä listasta, tämä valmennus on tehty sinulle. Ilmoittautumaan pääset täältä: http://www.optimalperformance.fi/vasyneesta-virkeaksi-verkkovalmennus/

Väsyneestä virkeäksi

 ]]>

Lukijan kirje: "Sait minut kiertämään maailman ympäri"

Lukijan kirje: "Sait minut kiertämään maailman ympäri"

Sain tämän viestin tammikuussa Tiinalta, joka oli ollut luennollani syksyllä 2011. Viesti oli niin huikea, että pidin sitä yli puoli vuotta sähköpostissani arkistoimatta viestiä. Se osui aina välillä silmiin peratessani mailiboksia ja luin sen uudelleen ja uudelleen hymynkare suupielessä. Viime viikolla kysyin viestin kirjoittaneelta Tiinalta, saisinko jakaa kirjeen. Tässä se nyt on. Luennolla kysymäni kysymys – joka muutti myös oman elämäni suunnan vuonna 2006 – oli tämä: jos et voisi epäonnistua, mitä tekisit / missä näkisit itsesi viiden vuoden kuluttua? Oma vastaukseni kysymykseen oli aikoinaan: kirjoittaisin ihmisille terveydestä, ravinnosta, liikunnasta ja hyvinvoinnista.  Vastatessani kysymykseen olin valmistumassa diplomi-insinööriksi ja menossa IT-alan yritykseen töihin. Viiden vuoden päästä Hormonidieetti ilmestyi ja kirjoittaminen oli merkittävä osa päivätyötäni. En voi sanoa muuta kuin: uskalla unelmoida. 

Aitutaki, Cook Islands. [Kuvan lähde]

Hei Kaisa, Eksyin syksyllä 2011 luennollesi monen mutkan kautta. Kai ensin sen vuoksi, että kropassa oli vähän kremppaa ilman mitään syytä ja lääkäreiden mukaan olen terve nuori nainen, mutta lopulta myös sen vuoksi että mielestäni sinulla oli mielenkiintoisia ajatuksia elämästä yleensä. Tuolla luennolla pyysit meitä kirjoittamaan lapulle unelman, jonka toteuttaisin jos raha tai aika ei olisi esteenä. En tiedä mistä ajatus tuli tuolloin mieleeni, mutta huomasin kirjoittavani paperille ”kiertäisin maailman jos uskaltaisin”. Luennon jälkeen paperi päätyi johonkin muiden muistiinpanojen kanssa ja taisin unohtaa sen yhtä nopeasti kuin olin kirjoittanutkin. Jotain kuitenkin tapahtui tuon illan jälkeen ja siksi haluaisin nyt sinua kiittää. Myöhemmin samana syksynä tuli nimittäin se ilta, kun pakkasin muuttolaatikoita kotona ja erään paperipinon pohjalta löytyi pieni lappunen jossa tuo unelma luki. Itkuhan siinä tuli, sillä olin muuttamassa tavaroitani takaisin vanhempieni luokse, koska olin jäämässä virkavapaalle töistä ja asuntoni oli menossa vuokralle. Tiedossa oli maailmanympärimatka! Kiitos siis siitä hiljaisesta rohkaisusta jonka sinulta sain 🙂 Tein elämäni parhaan päätöksen ja löysin itseni yksinäni maailman ääristä tekemässä asioita, joita en olisi ikinä kuvitellut tekeväni! Korkeanpaikankammoisena hyppäsin laskuvarjohypyn, sukelsin Suurella Valliriutalla, kävin treffeillä tulennielijän kanssa ja valokuvasin itseni Selviytyjien rannoilla Tyynellämerellä. Olen palannut kotiin viime kesällä heinäkuussa ja elämä maistuu nykyään aika makealta ihan vain sen vuoksi että uskoin itseeni. Tällä viikolla olin Helsingissä Pasilan kirjastossa kuuntelemassa uutta luentoasi ja ajattelin että sinunkin on syytä tietää millainen vaikutus puheillasi on ollut. Kirjoitin koko matkani ajan blogia ja laitan tähän viimeisimmän kirjoituksen jos haluat sen lukea. Siellä on ajatuksia myös siitä muistilapusta josta kaikki jollain lailla sai alkunsa. Koko blogini löytyy osoitteesta http://bulijuokse.blogspot.fi/, jos sinua kiinnostaa sitä silmäillä. Tästä viestistä tuli paljon pidempi mitä tarkoitin, sinulla varmaan kiirettä pitää. Haluan kuitenkin kiittää sinua vilpittömästi siitä että satuit olemaan se ulkopuolinen ihminen, joka sanoi ne oikeat sanat oikealla hetkellä. Tsemppiä hurjasti työhösi, se on valtavan tärkeää ja toivottua. Ystävällisin terveisin, Tiina

——————–

Tiinan blogista:  Kotona Kaksi kuukautta sitten lentokoneeni laskeutui Suomeen ja puolen vuoden mittainen maailmanympärimatka päättyi tutulle kotikentälle. Viimeinen lento Islannin Reykjavikista kesti ikuisuuden, mutta lopulta koneen ikkunasta näkyi tuttuja maisemia. Muistan kuinka etsin laukkuhihnalta rinkkani vielä kerran ja kävelin kärryni kanssa tuloaulaan. Vastassa oli kotiväki ja fiilis oli sanoinkuvaamaton. Tuossa hetkessä tajusin kuinka kauan olin ollut pois ja mitä oikein olin tehnyt. Nyt kun mietin kaikkea tapahtunutta, mieleen tulee monenlaisia ajatuksia. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle että lähden yksin maailmanympärimatkalle, en olisi ikinä uskonut sitä. Kuvittelin että elämä on siinä missä olin – arjessa. Töitä riitti, harrastuksia oli säännöllisesti, vapaa-aika meni ystävien kanssa ja viikot juoksivat eteenpäin. Sitten tapahtui jotain, mitä en oikein vieläkään osaa sanoa, että mikä se sitten oli. Asiat alkoivat rullaamaan kuin itsestään. Kaikki taisi alkaa siitä, kun löysin itseni viime syyskuussa yhtenä iltana yliopiston luennolta. Luennoitsija pyysi jokaista kirjoittamaan paperille unelmia. Sellaisia joita voisi toteuttaa, jos ei olisi tekosyitä tai ylitsepääsemättömiä esteitä. Kirjoitin paperille että kiertäisin maailman jos uskaltaisin. Kerroin myöhemmin lähimmille ystäville ajatuksistani ja siitä kaikki varmaan sitten lähti. Viikon päästä yksi ystävistäni soitti ja kertoi löytäneensä tuliterän rinkan kellaristaan ja oli tuomassa sitä minulle. Mari oli päättänyt että se on minulle tarpeellisempi. Seuraavalla viikolla kävin kirjastossa ja päädyin lainaamaan Polynesian matkaoppaan. Viikkoa myöhemmin työnantaja tarjosi ilmaista influenssarokotusta ja rokotusklinikalta jäi mukaan käsivarren laastarin lisäksi tukku trooppisten sairauksien yleisohjeita. Lokakuun lopulla olin uudestaan rokotusklinikalla, tällä kertaa hakemassa rokotussarjaa joilla ei tee Suomessa mitään. Marraskuussa laskin säästöni ja varmistin että läheiset auttavat jos tarvitsen heiltä jotain unelmani toteuttamista varten. Joulukuun puolessa välissä sain tietää että työnantaja on myöntänyt minulle riittävästi vapaata. Samana iltana juhlin korisjengin kanssa pikkujouluja ja kerroin kavereille että olen kevätkauden pois. Vielä ennen joulua pakkasin tavarani muuttolaatikoihin ja itkin kun keittiön laatikon pohjalta löytyi ruttuinen muistiinpano jossa luki “kiertäisin maailman jos uskaltaisin“. Matka on nyt tehty! Takana on 11 maata ja 6 kuukautta vapautta. Matkan varrella nauroin ja hymyilin ainakin miljoona kertaa, välillä itkin koti-ikävää, mutta sitten taas hypin tasajalkaa onnesta soikeana. Nappasin ainakin 3000 valokuvaa ja sain kymmeniä uusia kavereita ympäri maailmaa, uskalsin olla epävarma ja pärjäsin aina. Mukaan mahtui uskomattomia elämyksiä sukeltamisesta laskuvarjohyppyyn. Muistoihin tallentui upeita auringonlaskuja, järkyttäviä ukkosmyrskyjä, pitkiä katseita, suudelmia ja haikeita jäähyväisiä. Puolen vuoden aikana pidin sukkia jalassa kaksi kertaa, mutta rantahiekkaa oli varpaiden välissä joka päivä. Tein asioita joita en olisi ikinä voinut edes kuvitella ja huomasin olevani ihan hirveän rohkea! Tänään arki tuntuu helpommalta. Aamuisin herään pirteämpänä, jaksan töissä paljon paremmin ja elämään on tullut uudenlaista sisältöä. Enää minusta ei tunnu siltä että viikot juoksevat eteenpäin. Minun aikani on jotenkin hidastunut ja ehdin nähdä paljon enemmän. Yllättäen minulla onkin aikaa pysähtyä ja olla. Vaikka kalenterissa on menoja enemmän kuin koskaan ja joudun välillä oikeasti miettimään mitä kaikkea ehdin tehdä, jotenkin kaikelle tuntuu löytyvän aika ja paikka. Ystävät ovat kertoneet että asenteeni on muuttunut iloisemmaksi ja että hymyni loistaa pitkälle. Itsestäkin tuntuu kevyemmältä. Ennen odotin viikonloppuja, nyt odotan jokaista uutta päivää. Aikaisemmin tapasin ystäviä kellon kanssa, nyt minulla ei ole kiire minnekään. Asioille on tullut erilainen tärkeysjärjestys. Elämä on yksinkertaisesti ihan mielettömän siistiä! Kahdeksan kuukauden pituinen kesäni on nyt ohi. Syksyn aikana rakennan itselleni valtavan leikekirjan valokuvista, pääsylipuista, esitteistä ja kaikista niistä pienistä muistilapuista joita matkan aikana kirjoitin. Haluan taltioida kaiken kirjan lehdille, etten ikinä unohda. Olkoon se minun palkintoni. Mutta jos en koskaan saisi kirjaa valmiiksi, niin sekin on ihan ok. Suurin palkinto kaikesta on kuitenkin se, että voitin itseni ja vielä paljon enemmän. Nyt tiedän että pystyn ihan mihin vaan jos vain yritän ja uskallan. Viimeisenä mielessä on yksi ajatus – minneköhän sitä seuraavaksi lähtisi? Tiina Ps. En tainnut koskaan kertoa mitä tilasin netistä kun olin Samoalla. Amazon lunasti lupauksensa ja toimitti minulle Kaliforniaan aidon Selviytyjät -huivin. Sanomattakin on selvää että saavuin Suomeen huivi tiukasti käsivarteen kiedottuna. Survivor-Tiina kiittää :)]]>

Terveys & Tasapaino vai Oikotie Optimaaliin?

Terveys & Tasapaino vai Oikotie Optimaaliin?

Journal Your Life. Kuuden viikon ajan tutustuimme itseemme ja ajatuksiimme kirjoittamalla päiväkirjaa Susannahin antamien tehtävien avustuksella. Minulla on vielä paljon tehtäviä tekemättä kurssilta, mutta riittääpähän hommaa vielä syksyksikin. Itsensä tutkiskelu voi joskus olla rankkaa puuhaa. 😉 Optimal Performancen tämän syksyn tarjontaan kuuluu kolme puolen vuoden ryhmävalmennusta:

Kurkistetaan näitä hieman tarkemmin.

TT-kuva

Terveys & Tasapaino on stressaantuneen ja lempeää, tiedostavampaa suhtautumista ruokaan etsivän valmennus. Tänä syksynä ensimmäistä kertaa valittavissa myös etäkurssi. TT-valmennuksessa opetellaan ravinnon (valitettavan usein unohdettuja) perusasioita, stressinhallintaa, vatsanhoitoa ja omien ajatusten hallintaa asia kerrallaan. Tavoitteina aiemmin valmennuksessa mukana olevilla on ollut mm. stressin lieventäminen, vatsan hyvinvoinnin parantaminen, oman elämän saaminen jälleen haltuun ja ruokailun tasapainottaminen erilaisten dieettikokeilujen jälkeen. Katso mitä kevään ryhmässä olleet valmennettavat sanovat (ja lue tuoreita kommentteja TT-sivuilta):

Terveys & Tasapaino sopii naisille, jotka eivät halua liikkua erillisen ohjelman mukaan ja kaipaavat myös mielen valmennusta ja ryhmätukea. Valmennus sisältää seitsemän ryhmävalmennuskertaa, säännöllisesti vaihtuvat tavat ja viikkotehtävät. Etäkurssin sisältö on muuten sama, paitsi ryhmävalmennuksia siihen ei kuulu. Valmennuksen tempo on rauhallisempi kuin OO:ssa eli aikaa omien ajatusten mutustelulle ja muutosten tekemiselle on mukavasti.

OO-kuva

Oikotie Optimaliin on pehmeä lasku terveellisiin elämäntapoihin ja sopii erityisesti rasvanpolttoa ja painoharjoitteluopastusta kaipaavalle. OO:ssa opetellaan uusia elämäntapoja kahden viikon välein, lisätään tietoa viikkotehtävien avulla ja harjoitellaan kuntosalilla monipuolisten ja hauskojen treeniohjelmien opastuksella 3-4 kertaa viikossa. Suosittelemme myös energiankulutustreenejä, joita on 1-2 kertaa viikossa. Treenit tehdään itsenäisesti, ellet sitten halua omaa liikuttajaa mukaan (jolloin voit hankkia OO-valmennuksen oheen personal training -ohjausta lisämaksusta). Kuuntele Elinan kokemukset valmennuksesta: OO-valmennus sopii kaikentasoisille ravinnosta ja liikunnasta kiinnostuneille. Valmennuksessa on valittavissa VIP-paketti (sis. yksilövalmennuksen kuukausittain ja halutessasi näihin sisällytettynä BioSignature-mittaukset, extratapahtumat kuten kahvakuulakoulun ja kuukausittain treeniohjelman vaihtuessa ryhmille järjestettävät treenikoulut). Basic-valmennus on edullisempi paketti, joka sopii esimerkiksi etänä valmennuksessa mukana olevalle. Pakettien tarkemmat sisällöt löydät OO-sivulta. Jos nämä valmennukset tuntuvat liian pehmoilta ja kroppasi on jo tottunut rankkaan ja säännölliseen urheiluun, kannattaa tsekata Muscle Madness – sen ilmoittautuminen on nyt auki. Minulta kysyttiin viime viikolla mailissa, mitkä Terveys & Tasapaino ja Oikotie Optimaaliin -valmennusten merkittävimmät erot ovat. Ne voisi listata näin: – TT:ssä ei ole liikuntaa – OO:ssa odotetaan valmennettavien treenaavan salilla 3-4 kertaa viikossa ohjelmien mukaan, jotka vaihtuvat kuukausittain + tekevän energiankulutusharjoituksia 1-2 kertaa viikossa – TT:ssä on ryhmävalmennukset ja verkkovalmennus (vedän osan näistä ja nämä ovat kutakuinkin ainoita ei-yritysluentojani ennenkuin jään äitiyslomalle) – OO:ssa on VIP:eille kuukausittain yksilövalmennus (basic-version ostaneille 60min ensimmäisen kuukauden aikana) ja verkkovalmennus, ei lähiryhmiä – TT:ssä ei ole keskusteluforumia, vaan Facebook-ryhmä jossa minä ja Minna vastaamme sen mukaan miten ehdimme (tämä on ns. extra, valmennettavien keskinäiseen kommunikointiin tarkoitettu) – OO:ssa on forum jota valmentajat päivystävät joka päivä ja vastaavat kysymyksiin – TT:ssä puolet valmennuksesta käsittelee mieltä, ajatuksia ja stressinhallintaa, toinen puoli ravintoa ja elämäntapoja – OO:ssa pääpaino on fyysisen hyvinvoinnin parantamisessa, joskin mielen asioita käsitellään myös (mutta vähemmän kuin TT:ssä) Molemmat valmennukset ovat kestoltaan puoli vuotta. Terveys & Tasapaino -valmennus alkaa 19.8.2013.  Valmennuksen ilmoittautuminen on auennut eilen – tutustu tarkemmin valmennukseen ja klikkaa itsesi mukaan! Oikotie Optimaaliin alkaa 2.9.2013. Lue tarkemmat tiedot täältä. Kannattaa kirjautua ennakkoilmoittautumislistalle jos haluat mukaan, sillä listalla on jo enemmän porukkaa kuin valmennukseen mahtuu. Ennakkoilmoittautumislistalla olevat saavat ilmoittautumislinkin jo 12.8.2013 ja paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Virallinen ilmoittautuminen verkkosivujemme kautta aukeaa vasta 15.8. jos paikkoja on jäljellä. Ennakkolistalla oleminen ei sitouta sinua mihinkään (eikä pelkkä listalle kirjautuminen riitä vielä ilmoittautumiseksi). Saat ilmoittautumisohjeet 12.8.2013 lähtevässä sähköpostissa. Vieläkö mietityttää? Jonin blogista voit vielä lukaista kenelle suosittelemme eri valmennuksia. Jos edelleen arveluttaa, voit toki myös soittaa toimistollemme numeroon 050 414 5280 ja autamme sinua päätöksenteossa. :)]]>