Olin puhumassa jonkin aikaa sitten yhdessä Suomen suurimmista yrityksistä. Minut tilannut henkilö harmitteli, kun heidän ihmiset eivät jaksa innostua uudesta kehityksestä esimerkiksi tekoälyn mahdollisuuksien suhteen.
Mietin tätä astuessani ihmisten eteen. Ehkä ei ole kyse siitä etteikö moni varmasti HALUAISI olla innostunut. Mutta väsyneenä ja hermoston käydessä stressikierroksilla kaikki uusi tuntuu raskaalta. Ei jaksa innostua uusista projekteista, palaverit turhauttavat ja jokainen keskeytys ärsyttää normaalia enemmän.
Kun juttelin ihmisten kanssa puheenvuoroni jälkeen, moni mainitsi esimerkiksi loputtomien Teams-maratonien ja projektien päällekäisyyden kuormittavuuden. Projektityössä oltiin siirrytty aikaan, jossa edellisen loppuessa uusi on jo alkanut eikä missään välissä ole väljempää aikaa, ei enää minkäänlaisia suvantovaiheita.
🚨 En usko, että monilla innostuksen puute olisi laiskuutta tai motivaation puutetta. Kenties iso osa siitä onkin fysiologiaa. Kun ihminen on kuormittunut ja stressaantunut, autonominen hermosto siirtyy selviytymistilaan.
🚨 Tämä tarkoittaa sitä, että hermosto ottaa vallan. Jos taistele- tai pakene -tila ei auta ratkaisemaan asioita ja pitkittyy, ihminen voi lamaantua ja alkaa alisuorittaa työtään autopilotilla.
Mitä tämä tarkoittaa työelämässä?
🪫 Luovuus ja ongelmanratkaisukyky heikkenevät, sillä keho ja mieli keskittyvät selviytymiseen. Oireina esimerkiksi ahdistus (miehillä ehkä tutumpi sana v*tutus).
🪫 Yhteistyö kärsii, sillä kuormittuneen ihmisen kyky olla empaattinen ja nähdä laajempia kokonaisuuksia heikkenee. Hänestä tulee hankala työkaveri.
🪫 Osalla tilanne johtaa vetäytymiseen ja alisuoriutumiseen, sillä kun emme näe ulospääsyä, saatamme päätyä hermostollisesti alivireiseen (henkisesti tyhjään ja tunteista tyhjänä olevaan) tilaan. Tätä on masennus.
Myös kehon luontaiset hormonit vahvistavat tätä kierrettä. Kortisolin eritys kasvaa. Serotoniini sekä oksitosiini vähenevät. Tämä voi näkyä esimerkiksi siten, että ihminen:
🔹 Reagoi negatiivisiin asioihin voimakkaammin.
🔹 Ei koe samaa innostusta ja mielihyvää asioista, joista normaalisti nauttisi.
🔹 Ei tunne yhteyttä toisiin eikä jaksa ns. vetää yhtä köyttä.
🔹 Voi kokea olonsa eristäytyneeksi ja kyyniseksi.
Itse en siis ihan täysin osta sitä, että motivaatiopula on vain asenneongelma. Uskon, että monien kohdalla se on energiavajeongelma.
Miten työpaikalle voisi palauttaa innostusta ja energiaa?
✅ Työkulttuurin täytyy tukea palautumista. Lisätkää puhetta unesta, pienistä hyvinvoinnin teoista, tauoista ja kokonaiskuormituksen hallinnasta.
✅ Ymmärrä, että työntekijät eivät tarvitse lisää motivaatiopuhetta – he tarvitsevat sitä mikä vähentää väsymystä ja auttaa lisäämään energiaa.
Olen nähnyt niin lukemattomia kertoja, mitä tapahtuu kun keho ja mieli saavat palautua: sama vanha työ, sitä erilaisella asenteella ja energialla tekevä ihminen.
Kannattaa tukea työntekijöiden ymmärrystä palautumisesta ja kannustaa siihen.