Toiminnallamme on aina jokin hyvä tarkoitus. Niin omituista kuin se onkin, jopa hölmöimmät tekomme ja arjen tapamme palvelevat jotain hyvää pyrkimystä. Tuomitsemme ja syyllistämme itseämme herkästi. Saatamme ajatella, että meillä on huono itsekuri, kun syömme herkkuja, tai olemme laiskoja, kun emme saa urheiltua. Iso osa stressistä saa alkunsa ajatuksista ja (usein epärealistisista) odotuksista sekä itseämme että toisia kohtaan.
Stressiin ja pitkäaikaiseen kuormitukseen liittyy paljon käyttäytymistä, joka ei usein ole linjassa omien arvojemme kanssa. Kurkistetaan tätä esimerkin kautta, joka löytyy suoraan Palaudu & Vahvistu Tehtäväkirjastani.
Ilman tietoisuutta elämme autopilotilla
Ensimmäisessä kuvassa näet tapahtuma-tunne-ajatus-toimintaketjun, joka etenee automaatiolla ilman että henkilö huomaa mitä hänessä tapahtuu. Hän käyttää itselleen ominaisia säätelykeinoja hankalien tunteiden ja ajatusten kanssa olemiseen ja sietämiseen. Tämä on hurjan inhimillistä, mutta ei välttämättä pidemmän päälle terveellistä.
Hyväksyvä tietoinen läsnäolo auttaa huomaamaan mitä meissä tapahtuu
Toisessa kuvassa henkilö on harjoittanut mindfulnessia. Tahtia rauhoittamalla hän alkaa huomata, millaisten tunteiden, ajatusten ja kehon tuntemusten myötä toiminta menee suuntaan, joka ei tee pitkällä aikavälillä hyvää. Ketjussa on useampi kohta, joiden kohdalla on mahdollista hidastaa ja muuttaa suuntaa.
Aluksi nämä hetket saattaa huomata vasta jälkikäteen, eikä suunnanmuutos vaikeassa tilanteessa vielä onnistu. Silloin kannattaa jatkaa harjoittelua. Ennen pitkää huomaat hetken keskellä, että pystytkin toimimaan toisin.
Toiminnan muuttaminen vaatii usein lukuisia toistoja: hidastamista, huomaamista ja hyväksymistä
Kolmannessa kuvassa henkilö huomaa mitä hänessä tapahtuu, kun toivottua ylennystä ei tulekaan ja voimakas pettymys hulvahtaa yli. ”Ohhoh, kylläpäs tunnenkin nyt voimakasta pettymystä. Aika tuomitsevia nämä minun ajatukseni. On varmasti tosi normaalia tuntea olonsa pettyneeksi, kun tämmöinen työ menee ohi jonka luulin jo olevan seuraava paikkani. Odotin sitä tosi kovasti.”
Ärsykkeen ja reaktion väliin on harjoittamisen myötä tullut sen verran tilaa ja tietoisuutta, että onkin mahdollista toimia paremmalla, omien arvojen mukaisella tavalla.
Kauanko tällaiseen menee? Riippuu varmasti lähtötilanteesta ja tapahtumista. Toisilla meistä on paremmat säätelytaidot kuin toisilla. Tähän vaikuttaa esimerkiksi tärkeimpien ihmissuhteidemme turva, saamamme hoiva läpi eliniän ja ne taidot joita olemme oppineet lapsesta saakka esimerkiksi vanhemmiltamme.
Itse huomasin, että reilun vuoden säännöllisen mindfulness-harjoituksen ja psykoterapian jälkeen alkoi olla monia “isompia” tilanteita, joissa aiemmin voimakas automaatio olisi ohjannut minua toimimaan tietyllä tavalla ja nyt pystyinkin toimimaan viisaammin. Toisen vuoden aikana muutos oli jo merkittävä.
Välillä vanhoihin automaatioihin valuu takaisin, mutta enää ne eivät pidä otteessaan kuten ennen. On helpompaa huomata haavoittuvuustekijöitä ja osoittaa itseä kohtaan myötätuntoa, vaikka toimisinkin tyhmästi. Itselleni tyypillisimpiä tapoja on pullottaa kurjia tunteita ja työntää niitä sivuun, kunnes jossain kohti esimerkiksi väsymyksen myötä tunnelasti vyöryy yli. Tätä koitan opetella – tunteiden tuntemista siinä hetkessä kun ne viriävät, niiden sallimista ja nimeämistä.
Kyllä tässä haastetta riittää koko elämäksi. Tuskin kukaan tulee näissä asioissa valmiiksi!