Läsnäolosta ja uppoutumisesta rikkautta arkeen

Yhteistyössä Joylla – yhteistyön myötä olen osallistunut Joyllan Positive Psychology Practitioner -koulutukseen

Oletko joskus kokenut sen tilan, kun teet jotain hyvin keskittyneesti ja positiivisessa mielentilassa, täysin tekemiseesi uppoutuen? Sillä tavoin, että ajantaju katoaa ja jälkeenpäin aika tuntuu hävinneen hämmästyttävällä tavalla jonnekin?

Se mitä teet ei välttämättä ole helppoa, vaan saatat keikkua taitojesi rajoilla niin, ettei mielessäsi mahdu olemaan mitään muuta kuin se mihin keskityt. Tekemisessä tai olemisessa voi olla syvää iloa ja tunne uppoutumisesta. Jälkikäteen miettiessä se tuntuu sujuneen omalla painollaan ilman pakottamista. Tätä kutsutaan flow’ksi, “optimaaliseksi kokemukseksi”.

Positive Psychology Practitioner -koulutuksen toisena osa-alueena oli uppoutuminen. Tämä osa-alue olikin todella mieluinen. Uppoutumisen teemaan liittyvät mm. yllä kuvattu flow ja mindfulness.

Jos missasit positiivisen psykologian blogisarjani ensimmäisen osan jossa kerroin mm. kukoistuksen kehyksestä, lue se täältä: Kokemuksia positiivisen psykologian opiskelusta

Flow on äärimmäinen uppoutumisen kokemus

Uppoutumisella tarkoitetaan kokemusta, jossa olemme läsnä tässä hetkessä. Monelle flow on varmasti terminä tuttu ja se liittyy uppoutumiseen. Flow on se ihana kokemus, kun olemme täysin läsnä, keskittyen voimakkaasti siihen mitä teemme, taitojemme rajojen kanssa sopivassa suhteessa. Liian helppo tai liian vaikea tekeminen ei vie meitä flow’hun. Flow-kokemuksessa tietoisuus itsestä vähenee (kerrankin “sisäinen höpöttäjä” on hiljaa) ja usein aika tuntuu pysähtyvän tai katoavan.

Minulla flow syntyy nykyisin useimmiten ratsastaessa. Tunti katoaa kertakaikkiaan vain jonnekin ja samaan aikaan tuntuu että olen hevosen selässä päättymättömässä nykyhetkessä, en missään muualla. Usein hepan selästä nousemisen jälkeen olo on jollain tavalla puhdistunut, elpynyt ja positiivisella tavalla rennon raukea. Ellei sitten alla ole ollut otus, jonka kanssa en löydä minkään sortin yhteyttä – silloin ei flow’ta ole näköpiirissä!

Flow-tila syntyy siis silloin, kun haastetta on riittävästi ja kyvykkyytemme suoriutua haasteesta on riittävän korkea.

Flow on tutkimusten mukaan yhteydessä positiiviseen affektiin, eli henkilön luontaiseen taipumukseen kokea positiivisia tunteita.

Voisiko siis olla niin, että kun flow-tiloja saa kokea yhdellä elämänsä osa-alueella – vaikkapa harrastuksessa – niin tämä hyvä suorastaan “valuu” muihinkin elämän osa-alueiseen, kuten perhe-elämään, parisuhteeseen tai työhön…? Oman kokemukseni mukaan näin on, joskaan en muista oliko PPP-koulutuksessa tästä puhetta.

Missä sinä olet kokenut flow’ta? Onko sun elämässäsi sellaisia kivoja asioita, joiden parissa tunnet olevasi vahvoilla oman osaamisesi suhteen, ja ne kuitenkin haastavat sinua sopivasti?

Kuva: Joylla (flow-luennolta PPP-koulutuksesta).

Mindfulness on halua kohdata itsensä “nyt on näin” -asenteella

Mindfulness on osa uppoutumisen osa-aluetta. Mindfulness-tutkimukset ovat lisääntyneet suorastaan räjähdysmäisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mindfulnessia tutkitaan nykyisin hyvin moniin eri teemoihin liittyen: nopealla vilkaisulla listalta löytyy mm. ahdistus, lasten koulunkäynti, krooninen kipu, diabetes ja traumoista selviytyminen. Tässä ajattelin kuitenkin kertoa omista kokemuksistani, sillä voin käsi sydämellä todeta, että mindfulness on yksi vaikuttavimmista asioista jonka olen omaan hyvinvoinnin työkalupakkiini lisännyt.

Aloitin mindfulness-ohjaajakoulutuksen syksyllä 2016. Olin kesällä joutunut jäämään uupumuksen, PTSD:n ja masennuksen takia sairauslomalle eikä vointini ollut häävi. Poissa oli kaikki se innostus, uteliaisuus ja oppimisen halu jotka olivat määrittäneet monin tavoin elämääni koko yrittäjyyteni ajan. Oli vain järkyttävä väsymys, ilottomuus, vaihteleva ahdistus ja alakulo, arkea häiritsevät pelot ja toivottomuus.

En voi sanoa, että olisin hyväksynyt näitä olotiloja, saati kokenut myötätuntoa itseäni kohtaan. Niitä mindfulness-harjoitusten myötä kuitenkin alettiin harjoittelemaan pieni askel askeleelta. Viikottainen psykoterapia auttoi myös tässä. Aika monta kertaa on saanut itselleen todeta, “nyt on näin”. Nyt on näin siitä huolimatta, että toivoisi asioiden olevan toisin.

Mindfulnessilla tarkoitetaan hyväksyvää, tietoista läsnäoloa. Sitä, että tietoisesti käännämme huomion tähän hetkeen ja siihen millaisena se ikinä meille aukeneekaan: ajatuksiin jotka lipuvat mielen läpi, tämän hetken tunnetilaan, kehon tuntemuksiin ja näistä syntyviin toimintaimpulsseihin. Voimme katsoa, kuunnella, haistaa, maistaa ja tuntea tietoisesti aistimuksissa viipyillen. Pyrimme aistimaan tämän hetken kokemustamme hyväksyvällä asenteella, myötätuntoisesti. Pyrkimys ystävällisyyteen ja “ei-arvosteluun” on tärkeä osa mindfulnessia.

Mindfulness on yksinkertaista, mutta ei helppoa

Alkuun mindfulness-meditaation saaminen arkeen oli todella, todella vaikeaa. Kaksivuotisen koulutuksen aikana harjoitus kuitenkin vähitellen asettui arkeeni ja aloin huomata merkittäviä positiivisia hyötyjä. Mindfulness-meditaatio oli erilaista kuin miten olin meditoinut aikaisemmin. Siinä missä aiempi meditaatioharjoitukseni piti sisällään lähinnä hengitys- ja visualisointiharjoituksia, nyt mukaan tulivat keholliset meditaatioharjoitukset ja pyrkimys sanoittaa omaa kokemusta harjoituksen jälkeen.

Koska käymäni koulutus tähtäsi siihen, että voisin ohjata 8-viikkoisia Mindfulness-Based Stress Reduction -kursseja, teimme pitkälti samoja harjoituksia joita MBSR-koulutuksessakin tehdään. Näitä olivat mindfulness-kehomeditaatio, mindfulness-istumameditaatio ja mindfulness-jooga. Omien kokemusten ja tuntemusten avaaminen koulutusryhmälle ja omalle harjoituskaverille oli todella tärkeä osa prosessia.

Kun aloitin mindfulnessin harjoittamisen, olin vielä varsin ankara, vaativa ja kriittinen itseäni kohtaan. Niinpä myös odotukseni meditaation “onnistumisesta” olivat jokseenkin epärealistisia. Väistelin harjoituksia, jotta en tekisi niitä väärin. Aika pian huomasinkin, että hyvänen aika – ihan hirveän paljon oman elämäni tekemisiä määrittää se, teenkö asioita “oikein” vai “väärin”. Vaikka kuinka olin lempeä ja armollinen muille ja muiden tekemisille, itseäni kohtaan olin kuitenkin vaativa. Tämä oli iso oivallus. Aloin tarkastella tätä taipumustani mindfulness-harjoitusten kautta.

Mindfulnessin hyödyt – oma kokemukseni

Jossain vaiheessa mindfulnessin hyödyt alkoivat olla käsinkosketeltavia. Siinä missä ennen en tuntunut olevan läsnä oikein missään, pystyin nyt tulemaan ulos päästäni ja palaamaan kehooni melkein missä tahansa. Kun juoksin kiireessä bussipysäkille, tulin tietoiseksi kehostani ja vein huomion jalkoihini, rauhoitin hengitystäni ja kiirettäni. Kun riitelimme puolisoni kanssa, huomasin hetken jossa henkeni meinasi salpautua, halusin paeta paikalta ja mennä toiseen huoneeseen itkemään – ja pystyinkin sanomaan tämän ääneen. Kun olin lupautunut taas jonnekin kissanristiäisiin vain velvollisuudesta ja lähtöpäivänä olin totaalisen poikki, pystyinkin huomaamaan väsymykseni ja levon tarpeeni, ja toteamaan että nyt jään kotiin palautumaan.

Mindfulnessin (ja psykoterapian) kautta aloin tunnistaa paremmin omia tunteitani, tarpeitani ja reaktioitani. Aloin huomata hetkiä, joissa haluaisin oikeasti olla läsnä enkä henkisesti sadan kilometrin päässä miettimässä jotain siinä hetkessä epäolennaista työasiaa. Huomasin lumen narskumisen kenkien alla. Huomasin lapseni pienen pehmeän kehon, jota sain rutistaa aamulla herättyämme. Huomasin porkkanan heleän oranssin, kun pilkoin sitä leikkuulaudalla tehdessäni perheelle ruokaa.

Niin paljon hetkiä, jolloin autopilotti oli aiemmin ohjannut minut vain toimimaan ja ajettelemaan lisää. Ei tuntemaan, aistimaan, kuulemaan ja huomaamaan. Hidastamaan.

Huomasin myös ylikierroksilla käyvän mieleni kun heräsin kello kahdelta yöllä keskeltä unta – ja tiesin että mieli rauhoittuu, kun palautan huomion kehooni. Huomasin “pitäisi”-ajatukset jotka piiskasivat minua tekemään asioita, jotka eivät palvelleet hyvinvointiani. Ja kun aloin huomata, pystyin muuttamaan käyttäytymistäni. Ja kuten Viktor E. Frankl on viisaasti todennut, näissä hetkissä on todella mahdollisuus kasvuun ja vapauteen.

Kuva on Ulrika Björkstamin ja minun Resilienssi ja palautuminen -yhteisluennon slide. Luennolla käsittelemme mm. mindfulnessin hyödyntämistä stressinsäätelyn ja resilienssin voimavaratekijöinä.

Mindfulnessin neljä avaintaitoa

Kirjassa Voimaa – Hyvän elämän polku (K. Lipponen, A. Litovaara, A. Katajainen) kuvataan mindfulnessin neljää avaintaitoa näin:

  1. Taito huomata, että huomiosi ei ole siellä, missä haluaisit sen olevan
  2. Taito siirtää huomio pois sieltä, missä et halua sen olevan
  3. Taito sijoittaa huomio sinne, mihin haluat
  4. Taito pitää huomio siellä, missä haluat sen olevan

Mistään tämän mystisemmästä mindfulnessissa ei siis ole kyse – nämä ovat taitoja, joista on hyötyä aivan tavallisessa arjen elämässä. Ei siis tarvita lootusasentoa, ei suitsukkeita, ei meditaatiotyynyä tai mitään muutakaan härpäkkeitä. Mindfulnessin harjoittamiseen tarvitaan vain riittävästi itsekuria asettua paikalleen ja harjoitella näitä taitoja vaikka sitten äänitteen avulla tai menemällä alkuun kurssille. Tästä on käytännössä kyse kaikessa meditaatioharjoittelussa. Huomaamisesta, ja huomion tarkoituksellisesta siirtämisestä tiettyyn meditaation kohteeseen (kuten vaikka hengitykseen tai mantraan), sekä sen pitämisestä tuossa kohteessa. Heikommalla tai paremmalla menestyksellä!

Helpottavana tietona voinen kertoa, etten edelleenkään vuosien harjoittamisen jälkeen kykene meditoimaan niin, etteivätkö ajatukseni harhailisi. On iso harhaluulo, että pitäisi olla levollinen meditoidakseen, tai kyetä pitämään mieli tyhjänä. Olen meditoinut vihaisena ja tylsistyneenä, levottomana ja surullisena, innostuneena ja väsyneenä. Eniten merkitsee halu tutkia tätä hetkeä ystävällisellä asenteella.

Mindfulnessilla on paljon tutkittuja hyötyjä. Kuva on kirjasta Voimaa – hyvän elämän polku.

Kategoriat

Share This