Lukijan kirje: "Sait minut kiertämään maailman ympäri"

Sain tämän viestin tammikuussa Tiinalta, joka oli ollut luennollani syksyllä 2011. Viesti oli niin huikea, että pidin sitä yli puoli vuotta sähköpostissani arkistoimatta viestiä. Se osui aina välillä silmiin peratessani mailiboksia ja luin sen uudelleen ja uudelleen hymynkare suupielessä. Viime viikolla kysyin viestin kirjoittaneelta Tiinalta, saisinko jakaa kirjeen. Tässä se nyt on. Luennolla kysymäni kysymys – joka muutti myös oman elämäni suunnan vuonna 2006 – oli tämä: jos et voisi epäonnistua, mitä tekisit / missä näkisit itsesi viiden vuoden kuluttua? Oma vastaukseni kysymykseen oli aikoinaan: kirjoittaisin ihmisille terveydestä, ravinnosta, liikunnasta ja hyvinvoinnista.  Vastatessani kysymykseen olin valmistumassa diplomi-insinööriksi ja menossa IT-alan yritykseen töihin. Viiden vuoden päästä Hormonidieetti ilmestyi ja kirjoittaminen oli merkittävä osa päivätyötäni. En voi sanoa muuta kuin: uskalla unelmoida. 

Aitutaki, Cook Islands. [Kuvan lähde]

Hei Kaisa, Eksyin syksyllä 2011 luennollesi monen mutkan kautta. Kai ensin sen vuoksi, että kropassa oli vähän kremppaa ilman mitään syytä ja lääkäreiden mukaan olen terve nuori nainen, mutta lopulta myös sen vuoksi että mielestäni sinulla oli mielenkiintoisia ajatuksia elämästä yleensä. Tuolla luennolla pyysit meitä kirjoittamaan lapulle unelman, jonka toteuttaisin jos raha tai aika ei olisi esteenä. En tiedä mistä ajatus tuli tuolloin mieleeni, mutta huomasin kirjoittavani paperille ”kiertäisin maailman jos uskaltaisin”. Luennon jälkeen paperi päätyi johonkin muiden muistiinpanojen kanssa ja taisin unohtaa sen yhtä nopeasti kuin olin kirjoittanutkin. Jotain kuitenkin tapahtui tuon illan jälkeen ja siksi haluaisin nyt sinua kiittää. Myöhemmin samana syksynä tuli nimittäin se ilta, kun pakkasin muuttolaatikoita kotona ja erään paperipinon pohjalta löytyi pieni lappunen jossa tuo unelma luki. Itkuhan siinä tuli, sillä olin muuttamassa tavaroitani takaisin vanhempieni luokse, koska olin jäämässä virkavapaalle töistä ja asuntoni oli menossa vuokralle. Tiedossa oli maailmanympärimatka! Kiitos siis siitä hiljaisesta rohkaisusta jonka sinulta sain 🙂 Tein elämäni parhaan päätöksen ja löysin itseni yksinäni maailman ääristä tekemässä asioita, joita en olisi ikinä kuvitellut tekeväni! Korkeanpaikankammoisena hyppäsin laskuvarjohypyn, sukelsin Suurella Valliriutalla, kävin treffeillä tulennielijän kanssa ja valokuvasin itseni Selviytyjien rannoilla Tyynellämerellä. Olen palannut kotiin viime kesällä heinäkuussa ja elämä maistuu nykyään aika makealta ihan vain sen vuoksi että uskoin itseeni. Tällä viikolla olin Helsingissä Pasilan kirjastossa kuuntelemassa uutta luentoasi ja ajattelin että sinunkin on syytä tietää millainen vaikutus puheillasi on ollut. Kirjoitin koko matkani ajan blogia ja laitan tähän viimeisimmän kirjoituksen jos haluat sen lukea. Siellä on ajatuksia myös siitä muistilapusta josta kaikki jollain lailla sai alkunsa. Koko blogini löytyy osoitteesta http://bulijuokse.blogspot.fi/, jos sinua kiinnostaa sitä silmäillä. Tästä viestistä tuli paljon pidempi mitä tarkoitin, sinulla varmaan kiirettä pitää. Haluan kuitenkin kiittää sinua vilpittömästi siitä että satuit olemaan se ulkopuolinen ihminen, joka sanoi ne oikeat sanat oikealla hetkellä. Tsemppiä hurjasti työhösi, se on valtavan tärkeää ja toivottua. Ystävällisin terveisin, Tiina

——————–

Tiinan blogista:  Kotona Kaksi kuukautta sitten lentokoneeni laskeutui Suomeen ja puolen vuoden mittainen maailmanympärimatka päättyi tutulle kotikentälle. Viimeinen lento Islannin Reykjavikista kesti ikuisuuden, mutta lopulta koneen ikkunasta näkyi tuttuja maisemia. Muistan kuinka etsin laukkuhihnalta rinkkani vielä kerran ja kävelin kärryni kanssa tuloaulaan. Vastassa oli kotiväki ja fiilis oli sanoinkuvaamaton. Tuossa hetkessä tajusin kuinka kauan olin ollut pois ja mitä oikein olin tehnyt. Nyt kun mietin kaikkea tapahtunutta, mieleen tulee monenlaisia ajatuksia. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle että lähden yksin maailmanympärimatkalle, en olisi ikinä uskonut sitä. Kuvittelin että elämä on siinä missä olin – arjessa. Töitä riitti, harrastuksia oli säännöllisesti, vapaa-aika meni ystävien kanssa ja viikot juoksivat eteenpäin. Sitten tapahtui jotain, mitä en oikein vieläkään osaa sanoa, että mikä se sitten oli. Asiat alkoivat rullaamaan kuin itsestään. Kaikki taisi alkaa siitä, kun löysin itseni viime syyskuussa yhtenä iltana yliopiston luennolta. Luennoitsija pyysi jokaista kirjoittamaan paperille unelmia. Sellaisia joita voisi toteuttaa, jos ei olisi tekosyitä tai ylitsepääsemättömiä esteitä. Kirjoitin paperille että kiertäisin maailman jos uskaltaisin. Kerroin myöhemmin lähimmille ystäville ajatuksistani ja siitä kaikki varmaan sitten lähti. Viikon päästä yksi ystävistäni soitti ja kertoi löytäneensä tuliterän rinkan kellaristaan ja oli tuomassa sitä minulle. Mari oli päättänyt että se on minulle tarpeellisempi. Seuraavalla viikolla kävin kirjastossa ja päädyin lainaamaan Polynesian matkaoppaan. Viikkoa myöhemmin työnantaja tarjosi ilmaista influenssarokotusta ja rokotusklinikalta jäi mukaan käsivarren laastarin lisäksi tukku trooppisten sairauksien yleisohjeita. Lokakuun lopulla olin uudestaan rokotusklinikalla, tällä kertaa hakemassa rokotussarjaa joilla ei tee Suomessa mitään. Marraskuussa laskin säästöni ja varmistin että läheiset auttavat jos tarvitsen heiltä jotain unelmani toteuttamista varten. Joulukuun puolessa välissä sain tietää että työnantaja on myöntänyt minulle riittävästi vapaata. Samana iltana juhlin korisjengin kanssa pikkujouluja ja kerroin kavereille että olen kevätkauden pois. Vielä ennen joulua pakkasin tavarani muuttolaatikoihin ja itkin kun keittiön laatikon pohjalta löytyi ruttuinen muistiinpano jossa luki “kiertäisin maailman jos uskaltaisin“. Matka on nyt tehty! Takana on 11 maata ja 6 kuukautta vapautta. Matkan varrella nauroin ja hymyilin ainakin miljoona kertaa, välillä itkin koti-ikävää, mutta sitten taas hypin tasajalkaa onnesta soikeana. Nappasin ainakin 3000 valokuvaa ja sain kymmeniä uusia kavereita ympäri maailmaa, uskalsin olla epävarma ja pärjäsin aina. Mukaan mahtui uskomattomia elämyksiä sukeltamisesta laskuvarjohyppyyn. Muistoihin tallentui upeita auringonlaskuja, järkyttäviä ukkosmyrskyjä, pitkiä katseita, suudelmia ja haikeita jäähyväisiä. Puolen vuoden aikana pidin sukkia jalassa kaksi kertaa, mutta rantahiekkaa oli varpaiden välissä joka päivä. Tein asioita joita en olisi ikinä voinut edes kuvitella ja huomasin olevani ihan hirveän rohkea! Tänään arki tuntuu helpommalta. Aamuisin herään pirteämpänä, jaksan töissä paljon paremmin ja elämään on tullut uudenlaista sisältöä. Enää minusta ei tunnu siltä että viikot juoksevat eteenpäin. Minun aikani on jotenkin hidastunut ja ehdin nähdä paljon enemmän. Yllättäen minulla onkin aikaa pysähtyä ja olla. Vaikka kalenterissa on menoja enemmän kuin koskaan ja joudun välillä oikeasti miettimään mitä kaikkea ehdin tehdä, jotenkin kaikelle tuntuu löytyvän aika ja paikka. Ystävät ovat kertoneet että asenteeni on muuttunut iloisemmaksi ja että hymyni loistaa pitkälle. Itsestäkin tuntuu kevyemmältä. Ennen odotin viikonloppuja, nyt odotan jokaista uutta päivää. Aikaisemmin tapasin ystäviä kellon kanssa, nyt minulla ei ole kiire minnekään. Asioille on tullut erilainen tärkeysjärjestys. Elämä on yksinkertaisesti ihan mielettömän siistiä! Kahdeksan kuukauden pituinen kesäni on nyt ohi. Syksyn aikana rakennan itselleni valtavan leikekirjan valokuvista, pääsylipuista, esitteistä ja kaikista niistä pienistä muistilapuista joita matkan aikana kirjoitin. Haluan taltioida kaiken kirjan lehdille, etten ikinä unohda. Olkoon se minun palkintoni. Mutta jos en koskaan saisi kirjaa valmiiksi, niin sekin on ihan ok. Suurin palkinto kaikesta on kuitenkin se, että voitin itseni ja vielä paljon enemmän. Nyt tiedän että pystyn ihan mihin vaan jos vain yritän ja uskallan. Viimeisenä mielessä on yksi ajatus – minneköhän sitä seuraavaksi lähtisi? Tiina Ps. En tainnut koskaan kertoa mitä tilasin netistä kun olin Samoalla. Amazon lunasti lupauksensa ja toimitti minulle Kaliforniaan aidon Selviytyjät -huivin. Sanomattakin on selvää että saavuin Suomeen huivi tiukasti käsivarteen kiedottuna. Survivor-Tiina kiittää :)]]>

Kategoriat

Share This