Viimeinen kirje kummilapselta

Viimeinen kirje kummilapselta

Tämä lämmittää sydäntä tänään: Brenda-kummityttöni viimeinen kirje ❤️ Kun perustin yrityksen vuonna 2009, halusin heti laittaa osan tuotoista hyväntekeväisyyteen. Valitsin Suomen World Vision​in kohteeksi ja otin kummilapsen Keniasta yritykselleni.

Jotenkin kummilapsi kaukaisesta maasta tuntui sopivalta valinnalta – muistin äitini auttaneen maailman lapsia Unicefin kautta kun olimme siskoni kanssa pieniä. Meillä oli suurisilmäisten, tummaihoisten lasten kuvia vaikka missä kotona: vessassa, keittiössä, jääkaapin ovessa. Tuolloin vuonna 2009 minulle valikoitui World Visionin kautta kummitytöksi pieni Brenda. Tämän jälkeen olen ottanut yrityksillemme vielä kolme kummilasta lisää. Kaikki ovat Keniasta – toivon että pääsen joskus tapaamaan heitä sinne.

Viime vuoden lopussa Brendan kotiseudun, Meibekin alueen, hanke saatiin päätökseen. Tänään sain Brendalta viimeisen kirjeen. Tämän 10 vuoden aikana sinne on mm. rakennettu puhtaan veden verkosto ja sen avulla tänä päivänä yli 30 000 ihmistä voi käyttää puhdasta vettä. Tämä on muuttanut alueella käytännössä kaiken: mm. lapset eivät sairastu enää likaisesta vedestä, perheet voivat viljellä itselleen ruokaa ja lapset voivat käydä koulua kun kaikki aika ei mene enää veden hakemiseen.

Lähetin ennen joulua Brendalle ja hänen perheelleen 100 euron rahalahjan World Visionin kautta. He olivat ostaneet sillä toisen lehmän, ihan kuten muutama vuosi sitten kun lähetin myös hänelle rahalahjan. Heille lehmä turvaa tulevaisuuden: varmistaa että heillä on mitä syödä ja lypsettyä maitoa voi myös myydä toisille.

Brenda on kasvanut nuoreksi naiseksi ja opiskelee nyt sisäoppilaitoksessa. Hän tähtää yliopistoon ja haluaisi isona pankkiiriksi ? Kirjeessään hän kirjoittaa, kuinka kiitollinen on siitä että muutimme hänen ja hänen perheensä tulevaisuuden. Hän on saanut itsevarmuutta opiskelun kautta ja haluaa aikuisena auttaa toisia sillä tavoin kuin me olemme auttaneet häntä.

Vitsi miten hyvä mieli tuli. Se n. 30 euroa kuussa on ollut kuitenkin yritykselle lopulta aika pieni kulu. Jos sinä olet ostanut joskus kirjojani, niin niistä pienistä puroista nämä World Visionille ohjautuneet eurot ovat tulleet. Siispä lämmin kiitos myös sinulle!

Auttamisesta tulee lämmin olo sydämeen ja se tutkitusti vaikuttaa meidän hyvinvointiimme positiivisesti. Nyt kun Brendan alueen hanke päättyi, saimme uuden kummilapsen, pienen Gilbert-pojan. Tutkimme Juliuksen kanssa säännöllisin väliajoin karttapalloa ja mietimme miten pitkä matka on Afrikkaan. Katselemme kuvia kummilasten asuinalueesta, savimajoista ja mietimme millaisilla leluilla he leikkivät. Ennen joulua Julius halusi lähettää Gilbertille pikkuauton. Niinpä pakkasimme sen kuoreen ja veimme postiin. Minusta nämä ovat jotenkin hellyttäviä hetkiä.

Onko sinulla joku taho jolle annat aikaasi tai euroja? Minkä sinä olet kokenut itsellesi omaksi? Kuulisin mielelläni! Osallistu keskusteluun Facebook-sivullani ❤️

Joskus on helpompi tunnistaa, mitä ei enää halua (sisältää valmennustehtävän pdf:nä)

Joskus on helpompi tunnistaa, mitä ei enää halua (sisältää valmennustehtävän pdf:nä)

Tein eilen uusia valmennustehtäviä 19.3.2018 alkavalle Hyvän olon hormonidieetti -verkkokurssilleni. Tästä valmennuksesta on tullut minulle tosi rakas. Yksi näistä eilen tekemistäni tehtävistä on ollut minulle itselleni varsin merkittävä: silloin kun tuntuu etten saa otetta siitä, mitä oikeastaan haluan ja tarvitsen. Voit ladata sen tämän postin lopusta pdf-muodossa.

Joskus on helpompi sanoa, mitä ei enää halua, kuin määritellä mitä haluaa. Olo tuntuu nihkeältä ja on jotenkin hankala olla omassa kehossaan ja päässään, mutta samaan aikaan ei oikein tiedä mitä sitä tarvitsisi. Tiedätkö fiiliksen?

“En hitto enää halua tätä sohvalla makaamista! En halua tätä kipeää vatsaa, enkä väsynyttä oloa. En halua enää nukkua huonosti. En halua olla jatkuvasti sairaana. En halua joka päivä olla harmissani kun katson lempivaatteitani kaapissa ja tiedän etten mahdu niihin. En halua jojolaihduttaa ja pahoinpidellä kroppaani nälkäkuureilla. En halua tätä alakuloista mieltä enää päivääkään.”

Näiden kautta alatkin nähdä, mitä oikeastaan haluat.

Ehkä haluat aktiivisen elämän: lisää virtaa, jotta jaksat tehdä sitä mistä tykkäät.

Haluat litteän ja rauhallisen massun, joka ei häiritse elämääsi joka päivä.

Haluat olla terve, jotta voit elää elämääsi juuri niin kuin haluat. Terveenä voit liikkua, nähdä ystäviä, käydä teatterissa, harrastaa ja tunnet olevasi parempi vanhempi lapsillesi.

Haluat takaisin sen sinulle omalta tuntuvan vartalon, joka mahtuu suosikkifarkkuihisi. Haluat pitää itsestäsi huolta sillä tavalla, että voit pukeutua juuri niihin vaatteisiin joissa olosi tuntuu omalta.

Haluat oppia syömään niin, että sinun on hyvä olla joka päivä. Haluat ehkä lopettaa laihduttamisen for good ja tutkia mitä muuta voisit saada elämäsi sisällöksi kuin ainaisen kilojen vahtimisen. Haluat ehkä voida syödä ystäväsi kanssa palan kakkua kahvilassa iloiten, ei niin että koet morkkista ja juokset lenkkipolulla sen jälkeen itseäsi sättien.

Ja haluat hyvän mielen – se voi tulla vaikka siitä, että teet hyviä asioita itsellesi, olet läsnä omassa elämässäsi (esimerkiksi somen tuijottamisen sijaan) tai kohtaat ne asiat joita juuri nyt täytyy kohdata. Ehkä se tulee siitä, että pyrit löytämään ympärillesi ihmisiä jotka kannustavat sinua, uskovat sinun onnistuvan ja hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet. Ehkä jostain pitää luopua – ihmisistä, asioista tai tavoista, jotka eivät enää palvele elämääsi tässä kohti.

Nämä asiat (joita haluat) eivät välttämättä tapahdu hetkessä eivätkä edes helposti. Mutta eka juttu muutoksessa on tunnistaa, missä on juuri nyt. Sitten voi alkaa miettiä minne on menossa, kenen kanssa ja millä keinoin.

Siihen, miksi olet siinä missä olet, on varmasti monia syitä. Elämänpolulla voi olla vaikka minkälaisia tapahtumia, jotka sinkoavat meidät kauas siltä alueelta jossa meillä on hyvä olla oman itsemme kanssa. Avioeroja, lasten syntymiä, työkiireitä, talon rakennusta, läheisen sairastumista, traumoja, väsymystä, saamattomuutta, muiden asioiden kuin oman terveyden priorisointia…

Puuttuuko sinultakin selkeyttä? Lataa sitten tehtävä pdf-muodossa klikkaamalla alla olevaa kuvaa (tai suoraan tästä linkistä), niin pääset kokeilemaan olisiko tästä sinulle apua.

Kirjaa ensin mitä et halua. Mieti sitten vastakohtia noille asioille. Löydätkö sieltä jotain, mikä alkaa kutsua sinua? Jotain, minkä voisi muuttaa konkreettiseksi tekemiseksi?

Toivottavasti tehtävästä on sinulle apua <3

Lämmöllä,
Kaisa

PS. Voit tietysti tehdä tehtävän mihin tahansa elämän osa-alueeseen liittyen (työ, parisuhde, koti, vapaa-aika jne.).

*****

Löysitkö ne asiat joita et enää halua? Hyvinvoinnin tärkeitä perusasioita ja paljon muuta opetellaan maanantaina 19.3.2018 alkavassa supersuositussa naisten omassa Hyvän olon hormonidieetti -verkkovalmennuksessani. Tämän lämminhenkisen kymmenviikkoisen on käynyt läpi jo reilusti yli 3000 naista. Tule sinäkin mukaan! Olisi ilo auttaa sinua ja perhettäsi voimaan paremmin ❤️ Uskon vakaasti siihen, että kun äiti voi paremmin, koko perhe voi paremmin!

Lukijan kirje: "Sait minut kiertämään maailman ympäri"

Lukijan kirje: "Sait minut kiertämään maailman ympäri"

Sain tämän viestin tammikuussa Tiinalta, joka oli ollut luennollani syksyllä 2011. Viesti oli niin huikea, että pidin sitä yli puoli vuotta sähköpostissani arkistoimatta viestiä. Se osui aina välillä silmiin peratessani mailiboksia ja luin sen uudelleen ja uudelleen hymynkare suupielessä. Viime viikolla kysyin viestin kirjoittaneelta Tiinalta, saisinko jakaa kirjeen. Tässä se nyt on. Luennolla kysymäni kysymys – joka muutti myös oman elämäni suunnan vuonna 2006 – oli tämä: jos et voisi epäonnistua, mitä tekisit / missä näkisit itsesi viiden vuoden kuluttua? Oma vastaukseni kysymykseen oli aikoinaan: kirjoittaisin ihmisille terveydestä, ravinnosta, liikunnasta ja hyvinvoinnista.  Vastatessani kysymykseen olin valmistumassa diplomi-insinööriksi ja menossa IT-alan yritykseen töihin. Viiden vuoden päästä Hormonidieetti ilmestyi ja kirjoittaminen oli merkittävä osa päivätyötäni. En voi sanoa muuta kuin: uskalla unelmoida. 

Aitutaki, Cook Islands. [Kuvan lähde]

Hei Kaisa, Eksyin syksyllä 2011 luennollesi monen mutkan kautta. Kai ensin sen vuoksi, että kropassa oli vähän kremppaa ilman mitään syytä ja lääkäreiden mukaan olen terve nuori nainen, mutta lopulta myös sen vuoksi että mielestäni sinulla oli mielenkiintoisia ajatuksia elämästä yleensä. Tuolla luennolla pyysit meitä kirjoittamaan lapulle unelman, jonka toteuttaisin jos raha tai aika ei olisi esteenä. En tiedä mistä ajatus tuli tuolloin mieleeni, mutta huomasin kirjoittavani paperille ”kiertäisin maailman jos uskaltaisin”. Luennon jälkeen paperi päätyi johonkin muiden muistiinpanojen kanssa ja taisin unohtaa sen yhtä nopeasti kuin olin kirjoittanutkin. Jotain kuitenkin tapahtui tuon illan jälkeen ja siksi haluaisin nyt sinua kiittää. Myöhemmin samana syksynä tuli nimittäin se ilta, kun pakkasin muuttolaatikoita kotona ja erään paperipinon pohjalta löytyi pieni lappunen jossa tuo unelma luki. Itkuhan siinä tuli, sillä olin muuttamassa tavaroitani takaisin vanhempieni luokse, koska olin jäämässä virkavapaalle töistä ja asuntoni oli menossa vuokralle. Tiedossa oli maailmanympärimatka! Kiitos siis siitä hiljaisesta rohkaisusta jonka sinulta sain 🙂 Tein elämäni parhaan päätöksen ja löysin itseni yksinäni maailman ääristä tekemässä asioita, joita en olisi ikinä kuvitellut tekeväni! Korkeanpaikankammoisena hyppäsin laskuvarjohypyn, sukelsin Suurella Valliriutalla, kävin treffeillä tulennielijän kanssa ja valokuvasin itseni Selviytyjien rannoilla Tyynellämerellä. Olen palannut kotiin viime kesällä heinäkuussa ja elämä maistuu nykyään aika makealta ihan vain sen vuoksi että uskoin itseeni. Tällä viikolla olin Helsingissä Pasilan kirjastossa kuuntelemassa uutta luentoasi ja ajattelin että sinunkin on syytä tietää millainen vaikutus puheillasi on ollut. Kirjoitin koko matkani ajan blogia ja laitan tähän viimeisimmän kirjoituksen jos haluat sen lukea. Siellä on ajatuksia myös siitä muistilapusta josta kaikki jollain lailla sai alkunsa. Koko blogini löytyy osoitteesta http://bulijuokse.blogspot.fi/, jos sinua kiinnostaa sitä silmäillä. Tästä viestistä tuli paljon pidempi mitä tarkoitin, sinulla varmaan kiirettä pitää. Haluan kuitenkin kiittää sinua vilpittömästi siitä että satuit olemaan se ulkopuolinen ihminen, joka sanoi ne oikeat sanat oikealla hetkellä. Tsemppiä hurjasti työhösi, se on valtavan tärkeää ja toivottua. Ystävällisin terveisin, Tiina

——————–

Tiinan blogista:  Kotona Kaksi kuukautta sitten lentokoneeni laskeutui Suomeen ja puolen vuoden mittainen maailmanympärimatka päättyi tutulle kotikentälle. Viimeinen lento Islannin Reykjavikista kesti ikuisuuden, mutta lopulta koneen ikkunasta näkyi tuttuja maisemia. Muistan kuinka etsin laukkuhihnalta rinkkani vielä kerran ja kävelin kärryni kanssa tuloaulaan. Vastassa oli kotiväki ja fiilis oli sanoinkuvaamaton. Tuossa hetkessä tajusin kuinka kauan olin ollut pois ja mitä oikein olin tehnyt. Nyt kun mietin kaikkea tapahtunutta, mieleen tulee monenlaisia ajatuksia. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle että lähden yksin maailmanympärimatkalle, en olisi ikinä uskonut sitä. Kuvittelin että elämä on siinä missä olin – arjessa. Töitä riitti, harrastuksia oli säännöllisesti, vapaa-aika meni ystävien kanssa ja viikot juoksivat eteenpäin. Sitten tapahtui jotain, mitä en oikein vieläkään osaa sanoa, että mikä se sitten oli. Asiat alkoivat rullaamaan kuin itsestään. Kaikki taisi alkaa siitä, kun löysin itseni viime syyskuussa yhtenä iltana yliopiston luennolta. Luennoitsija pyysi jokaista kirjoittamaan paperille unelmia. Sellaisia joita voisi toteuttaa, jos ei olisi tekosyitä tai ylitsepääsemättömiä esteitä. Kirjoitin paperille että kiertäisin maailman jos uskaltaisin. Kerroin myöhemmin lähimmille ystäville ajatuksistani ja siitä kaikki varmaan sitten lähti. Viikon päästä yksi ystävistäni soitti ja kertoi löytäneensä tuliterän rinkan kellaristaan ja oli tuomassa sitä minulle. Mari oli päättänyt että se on minulle tarpeellisempi. Seuraavalla viikolla kävin kirjastossa ja päädyin lainaamaan Polynesian matkaoppaan. Viikkoa myöhemmin työnantaja tarjosi ilmaista influenssarokotusta ja rokotusklinikalta jäi mukaan käsivarren laastarin lisäksi tukku trooppisten sairauksien yleisohjeita. Lokakuun lopulla olin uudestaan rokotusklinikalla, tällä kertaa hakemassa rokotussarjaa joilla ei tee Suomessa mitään. Marraskuussa laskin säästöni ja varmistin että läheiset auttavat jos tarvitsen heiltä jotain unelmani toteuttamista varten. Joulukuun puolessa välissä sain tietää että työnantaja on myöntänyt minulle riittävästi vapaata. Samana iltana juhlin korisjengin kanssa pikkujouluja ja kerroin kavereille että olen kevätkauden pois. Vielä ennen joulua pakkasin tavarani muuttolaatikoihin ja itkin kun keittiön laatikon pohjalta löytyi ruttuinen muistiinpano jossa luki “kiertäisin maailman jos uskaltaisin“. Matka on nyt tehty! Takana on 11 maata ja 6 kuukautta vapautta. Matkan varrella nauroin ja hymyilin ainakin miljoona kertaa, välillä itkin koti-ikävää, mutta sitten taas hypin tasajalkaa onnesta soikeana. Nappasin ainakin 3000 valokuvaa ja sain kymmeniä uusia kavereita ympäri maailmaa, uskalsin olla epävarma ja pärjäsin aina. Mukaan mahtui uskomattomia elämyksiä sukeltamisesta laskuvarjohyppyyn. Muistoihin tallentui upeita auringonlaskuja, järkyttäviä ukkosmyrskyjä, pitkiä katseita, suudelmia ja haikeita jäähyväisiä. Puolen vuoden aikana pidin sukkia jalassa kaksi kertaa, mutta rantahiekkaa oli varpaiden välissä joka päivä. Tein asioita joita en olisi ikinä voinut edes kuvitella ja huomasin olevani ihan hirveän rohkea! Tänään arki tuntuu helpommalta. Aamuisin herään pirteämpänä, jaksan töissä paljon paremmin ja elämään on tullut uudenlaista sisältöä. Enää minusta ei tunnu siltä että viikot juoksevat eteenpäin. Minun aikani on jotenkin hidastunut ja ehdin nähdä paljon enemmän. Yllättäen minulla onkin aikaa pysähtyä ja olla. Vaikka kalenterissa on menoja enemmän kuin koskaan ja joudun välillä oikeasti miettimään mitä kaikkea ehdin tehdä, jotenkin kaikelle tuntuu löytyvän aika ja paikka. Ystävät ovat kertoneet että asenteeni on muuttunut iloisemmaksi ja että hymyni loistaa pitkälle. Itsestäkin tuntuu kevyemmältä. Ennen odotin viikonloppuja, nyt odotan jokaista uutta päivää. Aikaisemmin tapasin ystäviä kellon kanssa, nyt minulla ei ole kiire minnekään. Asioille on tullut erilainen tärkeysjärjestys. Elämä on yksinkertaisesti ihan mielettömän siistiä! Kahdeksan kuukauden pituinen kesäni on nyt ohi. Syksyn aikana rakennan itselleni valtavan leikekirjan valokuvista, pääsylipuista, esitteistä ja kaikista niistä pienistä muistilapuista joita matkan aikana kirjoitin. Haluan taltioida kaiken kirjan lehdille, etten ikinä unohda. Olkoon se minun palkintoni. Mutta jos en koskaan saisi kirjaa valmiiksi, niin sekin on ihan ok. Suurin palkinto kaikesta on kuitenkin se, että voitin itseni ja vielä paljon enemmän. Nyt tiedän että pystyn ihan mihin vaan jos vain yritän ja uskallan. Viimeisenä mielessä on yksi ajatus – minneköhän sitä seuraavaksi lähtisi? Tiina Ps. En tainnut koskaan kertoa mitä tilasin netistä kun olin Samoalla. Amazon lunasti lupauksensa ja toimitti minulle Kaliforniaan aidon Selviytyjät -huivin. Sanomattakin on selvää että saavuin Suomeen huivi tiukasti käsivarteen kiedottuna. Survivor-Tiina kiittää :)]]>

Lukijan kirje: "Sait minut kiertämään maailman ympäri"

Lukijan kirje: “Sait minut kiertämään maailman ympäri”

Sain tämän viestin tammikuussa Tiinalta, joka oli ollut luennollani syksyllä 2011. Viesti oli niin huikea, että pidin sitä yli puoli vuotta sähköpostissani arkistoimatta viestiä. Se osui aina välillä silmiin peratessani mailiboksia ja luin sen uudelleen ja uudelleen hymynkare suupielessä. Viime viikolla kysyin viestin kirjoittaneelta Tiinalta, saisinko jakaa kirjeen. Tässä se nyt on.

Luennolla kysymäni kysymys – joka muutti myös oman elämäni suunnan vuonna 2006 – oli tämä: jos et voisi epäonnistua, mitä tekisit / missä näkisit itsesi viiden vuoden kuluttua?

Oma vastaukseni kysymykseen oli aikoinaan: kirjoittaisin ihmisille terveydestä, ravinnosta, liikunnasta ja hyvinvoinnista.  Vastatessani kysymykseen olin valmistumassa diplomi-insinööriksi ja menossa IT-alan yritykseen töihin. Viiden vuoden päästä Hormonidieetti ilmestyi ja kirjoittaminen oli merkittävä osa päivätyötäni.

En voi sanoa muuta kuin: uskalla unelmoida. 

Aitutaki, Cook Islands. [Kuvan lähde]

Hei Kaisa,
Eksyin syksyllä 2011 luennollesi monen mutkan kautta. Kai ensin sen vuoksi, että kropassa oli vähän kremppaa ilman mitään syytä ja lääkäreiden mukaan olen terve nuori nainen, mutta lopulta myös sen vuoksi että mielestäni sinulla oli mielenkiintoisia ajatuksia elämästä yleensä.

Tuolla luennolla pyysit meitä kirjoittamaan lapulle unelman, jonka toteuttaisin jos raha tai aika ei olisi esteenä. En tiedä mistä ajatus tuli tuolloin mieleeni, mutta huomasin kirjoittavani paperille ”kiertäisin maailman jos uskaltaisin”. Luennon jälkeen paperi päätyi johonkin muiden muistiinpanojen kanssa ja taisin unohtaa sen yhtä nopeasti kuin olin kirjoittanutkin. Jotain kuitenkin tapahtui tuon illan jälkeen ja siksi haluaisin nyt sinua kiittää.

Myöhemmin samana syksynä tuli nimittäin se ilta, kun pakkasin muuttolaatikoita kotona ja erään paperipinon pohjalta löytyi pieni lappunen jossa tuo unelma luki. Itkuhan siinä tuli, sillä olin muuttamassa tavaroitani takaisin vanhempieni luokse, koska olin jäämässä virkavapaalle töistä ja asuntoni oli menossa vuokralle.

Tiedossa oli maailmanympärimatka! Kiitos siis siitä hiljaisesta rohkaisusta jonka sinulta sain 🙂

Tein elämäni parhaan päätöksen ja löysin itseni yksinäni maailman ääristä tekemässä asioita, joita en olisi ikinä kuvitellut tekeväni! Korkeanpaikankammoisena hyppäsin laskuvarjohypyn, sukelsin Suurella Valliriutalla, kävin treffeillä tulennielijän kanssa ja valokuvasin itseni Selviytyjien rannoilla Tyynellämerellä. Olen palannut kotiin viime kesällä heinäkuussa ja elämä maistuu nykyään aika makealta ihan vain sen vuoksi että uskoin itseeni.

Tällä viikolla olin Helsingissä Pasilan kirjastossa kuuntelemassa uutta luentoasi ja ajattelin että sinunkin on syytä tietää millainen vaikutus puheillasi on ollut. Kirjoitin koko matkani ajan blogia ja laitan tähän viimeisimmän kirjoituksen jos haluat sen lukea. Siellä on ajatuksia myös siitä muistilapusta josta kaikki jollain lailla sai alkunsa. Koko blogini löytyy osoitteesta http://bulijuokse.blogspot.fi/, jos sinua kiinnostaa sitä silmäillä.

Tästä viestistä tuli paljon pidempi mitä tarkoitin, sinulla varmaan kiirettä pitää. Haluan kuitenkin kiittää sinua vilpittömästi siitä että satuit olemaan se ulkopuolinen ihminen, joka sanoi ne oikeat sanat oikealla hetkellä. Tsemppiä hurjasti työhösi, se on valtavan tärkeää ja toivottua.

Ystävällisin terveisin,
Tiina

——————–

Tiinan blogista: 
Kotona

Kaksi kuukautta sitten lentokoneeni laskeutui Suomeen ja puolen vuoden mittainen maailmanympärimatka päättyi tutulle kotikentälle. Viimeinen lento Islannin Reykjavikista kesti ikuisuuden, mutta lopulta koneen ikkunasta näkyi tuttuja maisemia. Muistan kuinka etsin laukkuhihnalta rinkkani vielä kerran ja kävelin kärryni kanssa tuloaulaan. Vastassa oli kotiväki ja fiilis oli sanoinkuvaamaton. Tuossa hetkessä tajusin kuinka kauan olin ollut pois ja mitä oikein olin tehnyt.

Nyt kun mietin kaikkea tapahtunutta, mieleen tulee monenlaisia ajatuksia. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle että lähden yksin maailmanympärimatkalle, en olisi ikinä uskonut sitä. Kuvittelin että elämä on siinä missä olin – arjessa. Töitä riitti, harrastuksia oli säännöllisesti, vapaa-aika meni ystävien kanssa ja viikot juoksivat eteenpäin. Sitten tapahtui jotain, mitä en oikein vieläkään osaa sanoa, että mikä se sitten oli. Asiat alkoivat rullaamaan kuin itsestään.

Kaikki taisi alkaa siitä, kun löysin itseni viime syyskuussa yhtenä iltana yliopiston luennolta. Luennoitsija pyysi jokaista kirjoittamaan paperille unelmia. Sellaisia joita voisi toteuttaa, jos ei olisi tekosyitä tai ylitsepääsemättömiä esteitä. Kirjoitin paperille että kiertäisin maailman jos uskaltaisin. Kerroin myöhemmin lähimmille ystäville ajatuksistani ja siitä kaikki varmaan sitten lähti.

Viikon päästä yksi ystävistäni soitti ja kertoi löytäneensä tuliterän rinkan kellaristaan ja oli tuomassa sitä minulle. Mari oli päättänyt että se on minulle tarpeellisempi. Seuraavalla viikolla kävin kirjastossa ja päädyin lainaamaan Polynesian matkaoppaan. Viikkoa myöhemmin työnantaja tarjosi ilmaista influenssarokotusta ja rokotusklinikalta jäi mukaan käsivarren laastarin lisäksi tukku trooppisten sairauksien yleisohjeita. Lokakuun lopulla olin uudestaan rokotusklinikalla, tällä kertaa hakemassa rokotussarjaa joilla ei tee Suomessa mitään. Marraskuussa laskin säästöni ja varmistin että läheiset auttavat jos tarvitsen heiltä jotain unelmani toteuttamista varten. Joulukuun puolessa välissä sain tietää että työnantaja on myöntänyt minulle riittävästi vapaata. Samana iltana juhlin korisjengin kanssa pikkujouluja ja kerroin kavereille että olen kevätkauden pois.

Vielä ennen joulua pakkasin tavarani muuttolaatikoihin ja itkin kun keittiön laatikon pohjalta löytyi ruttuinen muistiinpano jossa luki “kiertäisin maailman jos uskaltaisin“.

Matka on nyt tehty! Takana on 11 maata ja 6 kuukautta vapautta. Matkan varrella nauroin ja hymyilin ainakin miljoona kertaa, välillä itkin koti-ikävää, mutta sitten taas hypin tasajalkaa onnesta soikeana. Nappasin ainakin 3000 valokuvaa ja sain kymmeniä uusia kavereita ympäri maailmaa, uskalsin olla epävarma ja pärjäsin aina.

Mukaan mahtui uskomattomia elämyksiä sukeltamisesta laskuvarjohyppyyn. Muistoihin tallentui upeita auringonlaskuja, järkyttäviä ukkosmyrskyjä, pitkiä katseita, suudelmia ja haikeita jäähyväisiä. Puolen vuoden aikana pidin sukkia jalassa kaksi kertaa, mutta rantahiekkaa oli varpaiden välissä joka päivä. Tein asioita joita en olisi ikinä voinut edes kuvitella ja huomasin olevani ihan hirveän rohkea!

Tänään arki tuntuu helpommalta. Aamuisin herään pirteämpänä, jaksan töissä paljon paremmin ja elämään on tullut uudenlaista sisältöä. Enää minusta ei tunnu siltä että viikot juoksevat eteenpäin. Minun aikani on jotenkin hidastunut ja ehdin nähdä paljon enemmän. Yllättäen minulla onkin aikaa pysähtyä ja olla. Vaikka kalenterissa on menoja enemmän kuin koskaan ja joudun välillä oikeasti miettimään mitä kaikkea ehdin tehdä, jotenkin kaikelle tuntuu löytyvän aika ja paikka.

Ystävät ovat kertoneet että asenteeni on muuttunut iloisemmaksi ja että hymyni loistaa pitkälle. Itsestäkin tuntuu kevyemmältä. Ennen odotin viikonloppuja, nyt odotan jokaista uutta päivää. Aikaisemmin tapasin ystäviä kellon kanssa, nyt minulla ei ole kiire minnekään. Asioille on tullut erilainen tärkeysjärjestys. Elämä on yksinkertaisesti ihan mielettömän siistiä!

Kahdeksan kuukauden pituinen kesäni on nyt ohi. Syksyn aikana rakennan itselleni valtavan leikekirjan valokuvista, pääsylipuista, esitteistä ja kaikista niistä pienistä muistilapuista joita matkan aikana kirjoitin. Haluan taltioida kaiken kirjan lehdille, etten ikinä unohda. Olkoon se minun palkintoni. Mutta jos en koskaan saisi kirjaa valmiiksi, niin sekin on ihan ok. Suurin palkinto kaikesta on kuitenkin se, että voitin itseni ja vielä paljon enemmän. Nyt tiedän että pystyn ihan mihin vaan jos vain yritän ja uskallan. Viimeisenä mielessä on yksi ajatus – minneköhän sitä seuraavaksi lähtisi?

Tiina

Ps. En tainnut koskaan kertoa mitä tilasin netistä kun olin Samoalla. Amazon lunasti lupauksensa ja toimitti minulle Kaliforniaan aidon Selviytyjät -huivin. Sanomattakin on selvää että saavuin Suomeen huivi tiukasti käsivarteen kiedottuna. Survivor-Tiina kiittää 🙂

Joogaopettajan koulutus Villa Mandalassa

Joogaopettajan koulutus Villa Mandalassa

Kirjoitin tämä postin palattuani Villa Mandalasta joogaopettajan koulutuksesta tammikuun alussa, mutta se jäi jostain syystä julkaisematta. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, nyt on nimittäin seuraavan koulutuksen ilmoittautuminen myös auki. Alla olevalla videolla minäkin kerron hiukan ajatuksiani koulutuksesta.

13.1.2013

Melkein kaksi kokonaista rauhoittavaa viikkoa kauniissa Villa Mandalassa on takana ja yrittäjän arki on tullut taas tutuksi luentokiertueen pyörähdettyä vauhtiin. Ajattelin  palata vielä ajatuksissani taaksepäin ja jakaa teille lukijoillenikin kokemuksiani Villa Mandalan joogaopen koulutuksesta.

Lähdin koulutukseen ilman sen suurempaa syytä tai tarvetta “valmistua” opettajaksi. Villa Mandalaan lähtö oli oman intuition kuuntelemista, jota olen harjoitellut tietoisesti viimeisen puolen vuoden aikana.

Viime vuonna kulutin puolet vuodesta opiskellen lääkiksen pääsykokeeseen, vain huomatakseni ettei sydän ollut hommassa ollenkaan mukana. Sen jälkeen tein päätöksen lopettaa asioiden tekemisen vain siksi, että minusta tuntuu että jotain “pitäisi” tehdä tai “se olisi hyvä asia uralleni / uskottavuudelleni”. Niinpä lähdin tähän juttuun mukaan puhtaasti siksi, että se tuntui asialta jonka haluan tehdä. Ensin mietin, olenko tarpeeksi hyvä tai voinko edes osallistua, kun omaa joogaharjoitusta ei ole takana vuosin intensiteetillä. Sitten kuitenkin päätin lähteä sillä asenteella, että tämä on lahja minulle itselleni. Jos jonain päivänä päätän opettaa, olen ainakin saanut alun omalle joogapolulleni hyvissä käsissä.

Tähän saakka joogaharjoitteluni on ollut pääasiassa asanaharjoitusta eli joogatunneilla käymistä. Olen käynyt välillä meditaatioilloissa, meditoinut yksin ja siten saanut hiukan lisää tarttumapintaa aiheeseen.

Vasta Villa Mandalassa aloin oivaltaa, mitä jooga oikeasti on. Se ei ole pingottautumista omituisiin asentoihin väkipakolla. Eikä se ole ihmeellistä akrobatiaa jota harrastetaan kivuista ja toinen toisensa perään tapahtuvista pienistä tai isoista loukkantumisista välittämättä. Se ei ole myöskään sitä, että matolla tehdään jotain 60 minuuttia ja sen jälkeen palataan samaan härdelliin josta matolle tultiin. Eikä se ole sitä, että käydään hikoilemassa rankalla tunnilla ja skipataan savasana, tunnin lopussa oleva rentoutumishetki joka sinetöi asanaharjoituksen vaikutukset.

Jooga on enemmän kuin asana. Asanaharjoitus eli erilaisten kehon asentojen harjoitus, johon hengitys liitetään, on vain osa joogaa.

Päivä Villa Mandalassa

Herätyskello soi 6.05. Nousen sängystä ja teen aamutoimet sanomatta sanaakaan huonekaverilleni Piialle. Kävelemme hiljaisuudessa päärakennukseen ja hiljaiseen yläkerran joogasaliin. Kaikki ovat hiljaa. Olemme sopineet, että aamulla ei puhuta ennenkuin 2,5 tunnin asanatreeni on ohi. Näin jokaisen on helpompi pysytellä omassa sisäisessä tilassaan ja keskittyä olennaiseen: tässä hetkessä olemiseen.

Kello 6.30 päivän pääopettaja (ja Villa Mandalan toinen omistaja) Mia Jokiniva aloittaa tunnin. Teemme hiljaisen meditaation, jossa keskittyminen pyritään pitämään hengityksessä. Ajatukset tunkevat välillä väkisin etualalle. Aina kun huomaan, että niin on taas kerran käynyt, palautan huomion hengitykseen. Jalka puutuu. Vastustan kiusausta liikkua. Jossain vaiheessa harjoitus loppuu, en tiedä paljonko aikaa on kulunut. Teemme vielä hengitysharjoituksia. Oikean käden etu- ja keskisormi otsalla, vuoroin vasemmasta sieraimesta sisään ja oikeasta ulos, sitten oikeasta sisään ja taas vasemmasta ulos. Mieli tyhjenee. Hengitykset kohisevat salissa.

Lämmittelemme kehoa lempeillä liikkeillä ja siirrymme varsinaiseen treeniin. Mieli käy jatkuvaa vuoropuhelua lihasten väsyessä. “Miksi se teettää jotain näin kamalaa, en pysty, en jaksa, eihän enää yhtään näin pitkää pitoa…” ja niin edelleen. Flow-tunti soljuu kuitenkin eteenpäin ajatuksista huolimatta. Hiki valuu. Istumaliikkeiden alkaessa tuntuu kuin olisimme jo voiton puolella.

Kun ikkunoista alkaa kajastaa uuden päivän valo, tunti on jo lopuillaan. Käymme matolle kuolleen mielen asentoon, savasanaan. Keho rentoutuu, siirryn jonnekin “välitilaan” jossa ei ole selkeitä ajatuksia mutta ei untakaan. Tämän päivän aamuharjoitus on ohi. Kaikki kömpivät istumaan. Laulamme yhdessä vielä om-mantran. Se tuntuu hyvältä kehossa.

“Jooga on mielen liikkeiden pysäyttämistä” (vanhin löytynyt maininta joogasta), kaikuu pääkopassa viedessäni tavaroita paikoilleen. Sitä se todella taitaa olla – mielen ylittämistä, sen loppumista että emme enää samaistu ajatuksiimme. Myös sitä, että joskus hikinen treeni on jopa enemmän mielen kouluttamista kuin lihasten vahvistamista ja venyttämistä.

Ihana aamupala on taas katettu meille. Villa Mandalassa ruoka on todella hyvää. Jopa kaltaiseni vannoutunut lihansyöjä pärjää hienosti monipuolisilla kasvisruoilla. Ruoanvalmistuksessa käytetään mahdollisimman paljon lähiruokaa, mm. lähimetsien antimia sekä luomua. Opekoulutuksen porukka hitsautuu päivä päivältä paremmin yhteen. Aina löytyy keskusteltavaa.

Kurssin aikana olemme saaneet jo kattavan tietopaketin sovelletusta jooga-anatomiasta. Australiassa asuva ja siellä Ihana Yoga -joogakoulun omistava Jenni Morrison-Jack on innostavalla tyylillään auttanut meitä sisäistämään ylä- ja alaraajojen, lantion, hartioiden, selkärangan ja vatsalihasten liikkeet ja lihakset. Oppeja on viety joka päivä käytäntöön joogaharjoituksissa. Kaikkien asanalinjaukset ovat ottaneet harppauksia eteenpäin. Olen oikeastaan iloinnut siitä, että minulla ei ollutkaan niin pitkää pohjaa. On helpompi oppia heti oikein kuin lähteä korjaamaan automaatiolla ja anatomisesti ei-niin-fiksusti opittua liikettä.

Joogahistorian tunnilla käymme läpi joogan tyylisuuntia ja katsomme videoita näiden tyylisuuntien harjoituksista. Päivien ohjelmat vaihtelevat hiukan, vaikka joka päivä tuntien rytmi onkin sama. Välillä opiskelemme sovellettua jooga-anatomiaa Jenni-open johdolla, välillä Mia opettaa meille joogahistoriaa, -filosofiaa ja -etiikkaa.

Lounaaksi syömme jälleen herkullisen keiton. Villa Mandalassa vasta tosissaan oivaltaa, kuinka monipuolista ja maukasta kasvisruoka voi todellakin olla. Monena päivänä olen jo ajatellut, että näitäkin ruokaideoita voin viedä omaan elämääni kun palaan takaisin kotiin. Iltapäivällä opiskelu jatkuu.

Joogafilosofian tunnit ovat olleet minulle kenties merkittävimpiä oppitunteja (matolla tapahtuneiden asanaoivallusten lisäksi). Joogan kahdeksanhaaraiseen tiehen tutustuminen on avannut joogan kokonaisvaltaisuuden aivan uudella tavalla. Tämä kahdeksanhaarainen tie kuvaa sitä mitä jooga on tai millainen joogan polku on. Kahdeksanhaaraisella tiellä “ei ole seuraavaa askelta ennen edellistä”, suoraan kurssimuistiinpanojani lainaten. Tiivistettynä nuo kahdeksan askelta ovat:

1. Yamat, eettiset ohjeet suhteessa ulkomaailmaan, niitä ovat: ahimsa (väkivallattomuus itseä, muita ja maailmaa kohtaan), satya (totuudellisuus), asteya (varastamattomuus), brahmacharya (pidättäytyninen tai elinvoiman säästäminen) ja aparigraha (ei-ahneus).

2. Niyamat, eettiset ohjeet suhteessa itseen, niitä ovat: shaucha (puhtaus), santosha (tyytyväisyys), tapas (itsekuri), svādhyāya (itseopiskelu ja itseNopiskelu) ja ishvarapranidhana (jumaluudelle antautuminen tai korkeimman tietoisuuden tavoittelu).

3. Asana eli joogan fyysiset harjoitukset, asanaharjoitukset – tavoitteena on, että “kehosta tehdään asia joka voi kannatella pranaa” (prana = elinvoima, elämänenergia)

4. Pranayama eli hengitysharjoitukset

5. Pratyahara eli aistien vetäminen sisäänpäin, sisäänpäin kääntyminen

6. Dharana eli keskittyminen, “meditaation esiaste” => moni joka ajattelee meditoivansa harrastaa itse asiassa dharanaa, joka voi jossain vaiheessa muuntua meditaatioksi kun sitä harjoittelee riittävän kauan

7. Dhyana eli meditaatio, hyvin syvä tila jossa mieli on “tyhjä”

8. Samadhi eli vapautuminen, ykseyden oivaltaminen tai itseoivallus

Tämä kahdeksanhaarainen tie on se, mitä jooga on. Asana on siis vain osa koko polkua, joka askel askeleelta kulkee kohti itseoivallusta ja sen ymmärtämistä, että olemme kaikki yhtä. Järjellä sitä ei taida pystyä käsittämään ja monelle ajatus tässä meidän yksilöllisyyttä ja erillisyyttä korostavassa maailmassamma saattaa tuntua hyvin vieraalta. Joogafilosofian tunneilla meillä on ollut mahtavia keskusteluja ja muistikirjani on kurssin aikana täyttynyt ajatuksista ja tekstinpätkistä.

Pidän siitä, että näiden asioiden opiskelu stimuloi mieltä katsomaan asioita paljon aikaisempaa laajemmin. Vaikka olin jo ennen kurssia lukenut henkisyyteen liittyvää kirjallisuutta, tuli näillä tunneilla silti käytyä läpi asioita jotka taas sysäsivät ajatuksia eteenpäin ja käänsivät niitä ylösalaisin. Ja lopultahan näitä henkisyyteen liittyviä asioita ei kenties voikaan ajattelemalla ja järkeilemällä oppia. Uskoisin että ne pitää tuntea ja havaita oman itsen kautta.

Päivän viimeinen ohjelma on 1,5 tunnin yin-jooga, ihanan lempeä ja rauhoittava harjoitus. Yin-joogassa ei venytetä vain lihaksia, vaan pitkät (vähintään 3-5 minuutin) venytykset avaavat tehokkaasti sidekudoksia. Yin-joogatunnilla asentoihin jäädään usein rentoutumaan makuullaan tai istuallaan. Rakastan näitä tunteja. Samalla kun keho vapautuu, liikkeelle lähtee myös tunteita ja ajatuksia. Uskon että keho säilöö itseensä myös tunne-elämämme kuonaa ja käsittelemättömiä asioita. Tällainen tunti tuntuu todella hoitavalta ja hellivältä. Jälkeenpäin olo on rentoutunut, onnellinen ja kevyt.

Syömme maukkaan illallisen ja sen jälkeen onkin aika vetäytyä kukin omiin huoneisiinsa. Menemme Piian kanssa jälleen aikaisin nukkumaan höpöteltyämme hetken. Sovimme jo alussa, että kumpikin saa ottaa kaiken tarvittavan ajan lepoon, sillä päivät ovat pitkiä ja intensiivisiä, uutta asiaa tulee koko ajan. Villa Mandala hiljenee… ja uneni on syvää. Seuraavana aamuna kello herättää jälleen tasan kuudelta ja on aika siirtyä aamuharjoitukseen hiljaisuuden vallitessa.

Tästä koulutuksesta olen saanut paitsi lisäoppia joogaan, parempaa itsetuntemusta että myös uusia ystäviä. Nyt koulutus jatkuu itseopiskelujaksolla, jonka aikana teemme opetusharjoittelua ja omaa joogaharjoitusta useamman kerran viikossa. Elokuussa kokoonnumme vielä toiseen intensiivijaksoon. Sitä odotellessa – Villa Mandala on käsittämättömän upea kesällä!

Kiitos kaikille ihanille, tsemppaaville kurssikavereille, opettajillemme Mialle ja Jennille ja Villa Mandalan väelle. 

PS. Tsekkaathan Villa Mandalan kevään kurssitarjonnan (tarjolla mm. stressinhallintaa ja detox-retriittejä), Mia Jokinivan tammikuussa julkaistun Hengähdyshetkiä – opas stressittömään elämään -kirjan ja Mian pitämät tunnit Urban Mandalassa (klikkaa Palvelumme => Koulutukset => Urban Mandala: lukujärjestys ja tapahtumat Erottaja 4:ssä) 🙂

Nordic Business Forum 2012 ja Loving Kindness -ajatus

Nordic Business Forum 2012 ja Loving Kindness -ajatus

Missä sä olisit teekkarina kaikkein rakastavimmillasi ja samaan aikaan tuottavimmillasi?

Vau, mikä kysymys. Ja kysymyksen esittäjä – Esa Saarinen. Molemmat löytyy tältä videolta, aiheena rakkaudellisuus ja tuottavuus, luento kurssilta Filosofia ja systeemiajattelu. Harmi kun tuollaisia kursseja ei ollut TTY:llä silloin kun opiskelin siellä.

Mutta ennen Esaan palaamista – hip hurraa! Kirja on valmis ja käsikirjoitus Tammella editoitavana. Heti kirjan paketoimisen jälkeen en päässyt vielä lepäämään. Vietin nimittäin viime viikolla kolmantena syksynä peräkkäin muutaman päivän Jyväskylässä Nordic Business Forum -seminaarissa. Ajatuksia herättävää istumista ja hillittömän hienosti järjestetty tapahtuma, jonka taustalla hääräävät alle kolmikymppiset kaverit.

Ensi vuoden seminaari myytiin melkein loppuun samantien, 2100 lippua. Harva pystyy tuollaiseen! Omatkin liput syksylle 2013 on jo varattuna. Tuota inspiraatioruisketta en jätä syksystä saamatta. Ensi vuodelle tapahtuma kasvaa entisestään.

Tänä vuonna vaikuttavimmiksi puhujiksi minulle muodostuivat Sir Richard Branson ja Esa Saarinen.

Branson siksi, että hänen tapansa ottaa kysymyksiä esittäneet ihmiset Q & A -sessiossa oli jotain aivan häikäisevää. Bransonin Virgin-konsernilla on 400 eri firmaa ja hän on yksi Britannian rikkaimmista miehistä. Hänen ei tarvitsisi tehdä mitään sen eteen että ihmiset pitävät hänestä. Naapurit ovat varmaan kateellisia ilmankin 😉 Mutta Branson ei vain vastaillut kysymyksiin, vaan hän jatkoi juttelua jokaisen kysyjän kanssa. “So what does your company do? What do you think about the issue you asked about?” Ilman että hänestä olisi paistanut sekunninkaan ajan mitään feikkiä. Hän kohtasi nuo ihmiset. Ja se, jos mikä, on todella vaikuttavaa.

"You want to have fun at home; why shouldn’t you have fun at work?" - Sir Richard Branson (kuva: www.businesspundit.com)

Branson oli kaikessa aitoudessaan ja sydämellisyydessään juuri sellainen kuin toivoisi kenen tahansa pomon tai suurista asioista päättävän henkilön olevan. Hänestä ei huo’u ego ja itsensä pönkittäminen, tärkeäksi tekeminen.

Bransonin pikkuruinen Screw It, Let’s Do It on muodostunut meille OP:lla yhdeksi tärkeimmistä lukemistamme kirjoista. Se on Bransonin järkälemäinen elämäkerta tiivistettynä.

Luimme sen Jonin kanssa peräjälkeen kesällä 2010 kun OP oli juuri nähnyt päivänvalon ja suunnittelimme tulevia kuvioita. Suosittelen erittäin lämpimästi jokaiselle, jolla on minkäänlaista intressiä kehittää omaa elämäänsä paremmaksi. Kirjan saa Amazonista halvimmillaan 1 pennillä. Hintaakaan ei siis voi käyttää tekosyynä 🙂

Itse asiassa kirjoittaessani tätä postia tilasin kymmenen noita kirjoja. Tulemme antamaan ne pois Facebook-ryhmässämme. Tule siis mukaan ja voit voittaa oman Branson-opuksesi.

Bransonilta mieleen jääneet tärkeimmät ajatukset:

– Bisnes ja yrittäminen on luova prosessi, aivan kuten taiteen tekeminen => sinulla on tyhjä kanvas, jolle alat maalaamaan isoja kuvioita ja pieniä yksityiskohtia; niistä muodostuu se kokemus jonka annat tiimillesi, asiakkaillesi ja kaikille jotka tulevat kosketuksiin brändin (ja sinun) kanssa
– Johda esimerkillä ja hauskuuden kautta:  firman bileissä pomon kuuluu hypätä ensimmäisenä uima-altaaseen vaatteet päällä 🙂
– Firmassa tiimi kukoistaa, kun jokainen “kukka” eli tiimiläinen saa “vettä” eli kehuja ja kannustusta jatkuvasti – kritiikki ei kehitä, vaan kehut
– Tee työtä kiltteyden (kindness) kautta siten, että saat aikaa positiivisen muutoksen maailmassa => “make a positive difference, wholeheartedly” 

Kuva: esasaarinen.com

Esa siksi, että hänen puheessaan oli valovoimaa. Sain siitä vahvistusta omille ajatuksilleni ja tunteilleni nykyisestä työstäni ja tavasta jolla haluan sitä tehdä: rohkeasti, sydän auki, haavoittuvaisena, aitona. En jaksa enkä halua enää paeta tietynlaisen kuoren taakse, vaan haluan ja aion olla se mitä olen, riippumatta mitä muut siitä ajattelevat.

Pitkään elin perfektionismin otteessa, tuntuu etten vuosiin näyttänyt itsestäni säröjä ulkomaailmalle. Täysi rehellisyys oli liian kivuliasta koska voin huonosti, enkä tiennyt mikä minua vaivasi. Nyt jotain minussa on toisin. Auki.

Esan puhe hohdon tuomisesta rakkaudellisuuteen niin yrittäjyydessä kuin elämässä kolahti juuri siihen kasvukohtaan jossa olen. Toivon että oman työni kautta voisin tuoda ihmisille sanomaa itsestään ja toisistamme välittämisestä. Siitä, että jokainen meistä on paras versio itsestämme kun pidämme huolta hyvinvoinnistamme. Sitä ei voi tehdä kukaan muu meidän puolesta kuin me itse. Voimme viedä itseämme ympäristöihin jotka kohottavat meitä ja auttavat aukaisemaan tilaa meissä itsessämme kasvulle. Se kasvumatka pitää kuitenkin jokaisen tehdä itse.

Toivon että kirjojeni kautta näihin asioihin aukeaa uudenlainen horisontti, ehkä sellainen jota moni ei ole tullut aiemmin ajatelleeksi. Hormonidieetti on pian myynyt 10 000 kappaletta. Jotakuta sen on täytynyt koskettaa.

Elimistössä kaikki liittyy kaikkeen. Ei ole vain kehon tai mielen hyvinvointi. On yhdistelmä, jonkinlainen bodymind jossa noita kahta palasta ei voi erottaa toisistaan. Uskon että sairauksilla ja kehon epätasapainotilolla on aina vaikutusta ihmisen kokonaisuuteen ja hyvinvoinnin tuntemukseen.

Esimerkiksi luovuus on tila, johon tarvitaan oikeanlainen biokemiallinen tasapaino. Voimme helpottaa luovuuden syntymistä itse omilla elämäntavoillamme. Uskon että myös lempeyden ja rakkaudellisuuden tuntemista helpottaa se, että omasta kehostaan pitää huolta hyvän unen, ravinnon ja liikunnan avulla. Hormonitasapainoa tukemalla.

Onko mahdollista, että tämä [rakkaudellisuus ja tuottavuus] olisi yksi ja sama paikka? Täytyy tehdä työtä sen eteen, että pystyy selvittämään mikä on meille merkityksellistä kiteytystyötä – että vaivaat omaa ajatteluasi selvittääksesi, että millaisilla asioilla on toden teolla sun kannalta merkitystä.

Sitä kautta alkaa virittyä syy sille, minkä takia sä lähdet vaivaamaan itseäsi ehkä vuosia, kehittääksesi itseäsi ehkä suhteessa siihen mihin nähden sulla on joku toivo. Että on joku todellinen panos annettavana myöhemmin, sillä osaamisella ja sillä kyvykkyydellä mitä sä näinä opiskeluvuosina itse asiassa hankit. 

Katsottuani tuon luentopätkän jäin miettimään tuota asiaa. Istuin TTY:n kurssit kolmessa vuodessa läpi, tein diplomityön ja odotin itselleni jotain jakkupukukonsultin uraa. Mutta tuolloin en tainnut miettiä sitä merkityksellisyyttä. Numeroiden pyörittely johtoryhmäraportteja varten tuntuu juuri nyt hyvin kaukaiselta. Ajatusmaailmani on toinen ja sitä johtaa yksi ainoa ajatus: to make a difference while enjoying the ride. Ei haittaa, vaikka tiedän että menee vielä monta vuotta ennenkuin oma osaamistasoni on sellainen mihin tähtään. Minun toivoni on iso 🙂 Sen eteen kannattaa tehdä töitä.

Tärkeimmät pointit Esan luennosta piirsin luennon aikana. Ei lisättävää.

Jotenkin on sellainen fiilis, että 99,9% tämän postin lukijoista ottaisi mielellään enemmän rakkautta omaan elämäänsä. Ehkä emme usein vain näe sitä niin. Vihaamme, olemme ärtyneitä, masentuneita tai tylsistyneitä, tai ehkä kritisoimme itseämme ja muita joko ajatuksissa tai ääneen. Poispääsyyn auttaisi lempeyden ja myötätunnon salliminen omaa itseä ja kaikkia kohtaamiaan ihmisiä kohtaan. Silti usein pidämme tällaisia ajatuksia hörhöinä.

Mutta tiedättekö: minä en enää välitä. Tiedän vain millä tavoin on äärimmäisen hyvä olla. Eikä se tapa nouse kovuudesta ja egosta. Se nousee lempeydestä ja hyväksynnästä. Itseä ja kaikkia kohtaan.