Palaudu ja vahvistu -luento videoituna Nordic Recovery -tapahtumassa

Palaudu ja vahvistu -luento videoituna Nordic Recovery -tapahtumassa

 

Tammikuussa pidin Palaudu ja vahvistu -luennon Oulussa Nordic Recovery -tapahtumassa. Luento on katsottavissa nyt maksutta Youtubessa.

Jos aihe kiinnostaa, niin kuuntele vaikka työmatkalla, ulkona kävellessä tai ruokaa laittaessa (mun suosikit podcastien, luentojen yms. kuuntelemiseen).

Olisi kiva kuulla, mitkä kolme asiaa opit tai minkä merkitys teroittui ajatuksissasi palautumiseen liittyen?

Saa kommentoida Facebookiin, laittaa FB-yksityisviestiä tai mailia (kaisa ät optimalperformance.fi). Tykkään hirveästi lukea palautteita – tämä aihe tuntuu saavan aikaan diippejä keloja. Usein kirjoittaminen auttaa myös jäsentelemään omia ajatuksia paremmin, ja sitä kautta voi olla helpompi hahmottaa kuinka voi ihan itse lähteä viemään asioita parempaan suuntaan. Useinhan kaipaamme jotakuta muuta sen meille kertomaan, vaikka tosiasiassa meissä itsessä on paljon viisautta, jos vain pysähdymme hiukan sen äärelle. Kirjoittaminen on hyvä tapa juurikin tähän.

Mun isoimmat oivallukseni usein tapahtuvat joko liikunnan aikana tai kirjoittaessa. Suosittelen kokeilemaan!

-Kaisa ?

PS. Kiitos Neurosonicille upean tapahtuman järjestämisestä & videoinnista! Seuraava Nordic Recovery on muuten Helsingissä 12.4., sinne on ilmeisesti vielä joitakin paikkoja. En ole itse puhumassa tällä kertaa, mutta mm. unitutkija Markku Partinen on, harmittaa kun en pääse tällä kertaa.

Palaudu ja vahvistu -luento 3.8.2018 Magnesia Festival + alekoodi!

Palaudu ja vahvistu -luento 3.8.2018 Magnesia Festival + alekoodi!

Hei sinä ihana lukijani, kiinnostaisiko sinua tulla Magnesia Festivaliin kuuntelemaan mun luentoani + treffaamaan muita lukijoita ja valmennettaviani pe 3.8.2018?

Mun alekoodillani KAISAJAAKKOLA saa vielä tänään 27.7. klo 24:00 10 % alennuksen kaikista lipuista. Tulossa on jo ennätysmäärä kävijöitä festareille eli nyt kannattaa hankkia lippunsa etteivät mene loppuun!

Ajatuksenani oli treffata porukalla luentoni jälkeen, jatkaa höpöttelyitä ja pohdintoja palautumisesta + katsella vaikkapa yhdessä tuota Lonnalta avautuvaa käsittämättömän upeaa auringonlaskua – säiden puolesta näyttäisi siltä, että samaa luvassa tänä vuonna!

Miltä kuulostaa, lähtisitkö mukaan?

Magnesia Festival järjestetään siis 3.-5.8.2018 ja se käsittää kolme päivää joogaa, meditaatiota, musiikkia, tanssia, hyvinvointiworkshoppeja, maukasta ruokaa, auringonlaskuja ja sydämellisiä ihmisiä Lonnan saarella Helsingin edustalla. JT Linen lautat menevät jatkuvasti kauppatorilta Lonnaan eikä matka vie kuin 10 minuuttia.

Ei tarvitse olla kokemusta joogasta tai muistakaan harjoitteista, mukaan tarvitsee vain uteliaan mielen! Lisäksi ohjelman voi valita ihan oman mielensä mukaan. ?

Minä luennoin perjantaina 3.8. illalla otsikolla Palaudu ja vahvistu. Puhun syyskuussa ilmestyvän kirjani teemoista, mm. stressin ja palautumisen tasapainon havannoinnista arjessa, palautumisen parantamisen keinoista ja myös sellaisista palautumisen aspekteista joita harvemmin yleisessä keskustelussa nähdään.

Toivottavasti moni tulisi kuuntelemaan, sillä koen että aihe on äärettömän tärkeä ja olen ollut yllättynyt, miten harva ihan oikeasti ymmärtää mistä on kyse. Palautuminen ei ole vain urheilusta palautumista. Tavallinen arkikin elämän eteen heittämien kriisien kera voi uuvuttaa ihmisen. Me tarvitaan palautumisen taitoja, mielellään jo ennen kuin se elämän hirmumyrsky on päällä, jotta niistä vaikeista aallokoista selviää pää pinnalla.

Ohjelma näyttää tänä vuonna niin hyvältä, että ainakin minulla on vaikeuksia päättää mitä kaikkea haluaisin mennä kuulemaan ja kokemaan. Esimerkiksi perjantaina osteopaatti Jutta Aallon Anatomia ja kehotietoisuus -luento vaikuttaa tosi kiinnostavalta, samoin Aino Sirenin Yin Masterclass. Ellen olisi pitämässä omaa luentoani illalla, menisin ehdottomasti Kaisa Kärkkäisen & Esmeralda Soulin Heartful Yoga & Soulful Healing -sessioon. Kaisan joogatunnit olivat tän vuoden keväällä yksi mun viikkojeni kohokohdista. Hänellä on ihana, leikkisä, autenttinen tyyli ohjata.

Lauantaina ehdottomasti Iitulin ja ja Marin Inner Guidance, olen kokenut sen kerran aiemmin ja harjoitus / prosessi oli erittäin kiinnostava ja emotionaalisesti vapauttava. Meri Mortin tanssi-workshoppiin on mentävä, olen käynyt Merin Vapauden liike -tanssi-illoissa ja löytänyt omasta nolouteen vaipuvasta itsestäni vapaan tanssijan – se on mielettömän ihanaa!

Sunnuntaina otan ehkäpä Juliuksen mukaan, nimittäin silloin on perhepäivä. Esimerkiksi joogaa lapsi-aikuinen-tyylillä, ketteryysworkshoppia, tanssia, hoidollinen kohtaaminen yhdessä rentoutuen -workshop perheille, kivitoteemien rakennusta ja kaikkea kivaa.

Tosi paljon siis kiinnostavaa ohjelmaa – täytynee varata runsaasti evästä ja koittaa raahata itsensä lautalle jo aikaisin aamulla että ehtii kokea kaiken ?

Tsekkaa sinäkin ohjelma, tarkemmat tiedot ja hanki lippusi nyt vielä kun niitä on jäljellä + saat alen: www.magnesiafestival.com.

Jos olet kiinnostunut yhteistreffeistä luentoni jälkeen, niin tule nykäisemään hihasta kun luentoni päättyy klo 20.00 Aito-makasiinissa. Mennään siitä yhdessä johonkin kivaan paikkaan, joko musiikkia kuuntelemaan päälavan tuntumaan tai rannalle.

Hyvän olon hormonidieetti -verkkokurssin pilottiryhmä starttaa 7.3.2016

Hyvän olon hormonidieetti -verkkokurssin pilottiryhmä starttaa 7.3.2016

HD-1

Haluaisitko laihtua tinkimättä hyvästä olosta? Oppia viemään Hyvän olon hormonidieetti -kirjan tiedon oikeaan elämään? Kenties lopettaa jo vuosia kestäneen painon kanssa jojoilun ja vatsamakkaroista valittamisen?

Tule mukaan Hyvän olon hormonidieetti -verkkokurssin pilottiryhmään! Kahdeksan viikon verkkokurssilla opit liikkumaan, syömään ja lepäämään hormonitoimintaa harmonisoivalla ja aineenvaihduntaa aktivoivalla tavalla. Paikkoja kurssille on rajoitettu määrä.

Kurssi on ennen kaikkea ohjausta siihen, miten tieto siirretään teoiksi ja kuinka pysyvän laihtumisen esteet puretaan.

Kahdeksan viikon verkkokurssi sisältää mm:

  • painoharjoitteluohjelmat kurssin ajalle (suosituksena treenata 2-4 kertaa viikossa) opetusvideoineen
  • reseptejä, mm. nopeita 15 minuutin pikakokkauksia koko perheelle
  • konkreettisia harjoituksia laadukkaampaan lepoon ja stressinhallintaan, mm. yin-jooga
  • ruokavalion esimerkkipäiviä (huom: EI tiukkaa ja rajoittavaa ruokavaliota, jonka kanssa ei jaksa kurssin jälkeen elää)
  • oppia siihen, miten syödä fiksusti missä vain ilman painon jatkuvaa jojottelua
  • inspiraatiota vaa’an orjuudesta luopumiseen
  • “selviytymispakkauksen” päiviin jolloin kaikki menee pieleen: kuinka silti tehdä fiksuja valintoja
  • suositukset laihduttajan tärkeimmistä ravintolisistä
  • vertaistukea ja inspiraatiota kurssilaisten omassa Facebook-ryhmässä
  • mahdollisuuden kysyä Kaisalta kysymyksiä verkkokurssin omassa webinaarissa

Milloin?

Kurssi alkaa maanantaina 7.3.2016 ja kestää kahdeksan viikkoa. Kurssin materiaalit ovat käytössäsi ma 30.5.2016 saakka eli kuukauden ajan kurssin päättymisen jälkeen.

Kenelle?

Laihduttajalle, joka haluaa oppia pysyvän hyvän olon filosofian dieettien sijaan. Sinulle, jolla on kenties paljonkin tietoa ja hyviä aikomuksia, mutta mitättömän vähän toimintaa. Sinulle, joka teet paljon mutta saat toimintaasi nähden hyvin vähän tuloksia. Jokaiselle loppuiän pysyvää painonhallintaa tavoittelevalle.

Paikkasi pilottiryhmään voit lunastaa tästä – tervetuloa mukaan! 

HD-ilmoittaudu

Hyvän olon hormonidieetti nyt kaupoissa!

Hyvän olon hormonidieetti nyt kaupoissa!

Hyvän olon hormonidieetti

Uusi kirjani, Hyvän olon hormonidieetti löytyy vihdoin kauppojen hyllyiltä. Virallinen julkaisupäivä on perjantai 22.1.2016 joten pientä vaihtelua voi olla, miten hyvin kirjaa tällä viikolla jo löytyy. Olen keskiviikkoaamuna 20.1. Ylen aamu-tv:ssä klo 7.50 kertomassa kirjan aiheista ja iltapäivällä vielä myös Suomipopin haastattelussa kello 15.00. Ensimmäistä kertaa – lähes 50 000 myydyn kirjan jälkeen – saan myös ihka ensimmäiset julkkarini. Vautsi!

Vuonna 2011 ilmestynyttä ensimmäistä kirjaani, Hormonidieettiä, on myyty nyt jo yli 20 000 kappaletta. Painoksiakin on otettu jo kahdeksan. Vuosien varrella oppia on tullut paljon lisää ja oma ymmärrys ihmisen kehon toiminnasta on lisääntynyt huimasti. Olemme valmentaneet tuhansia suomalaisia ja pystymme nykyisin varsin varmoina sanomaan, että me Optimal Performancella tiedämme, miten pysyvä elämänmuutos ja painonpudotusprojekti todella tapahtuu. Siksi tuntui tärkeältä tehdä Hormonidieetti uudestaan. Olen päivittänyt koko kirjan alun omasta tarinasta loppuun saakka. Kaikki teksti on editoitu läpi ja mukana on myös paljon uutta asiaa, vanhaakin olen poistanut reilusti. Kirjan rakenteen uusin myös ihan kokonaan.

Kesän ja syksyn aikana kuvasimme kirjan kuvituksen luottokuvaajani Elise Kulmalan kanssa. Kuvasuunnittelun tein itse. Nyt kirja näyttää ja tuntuu minulta, sen visuaalinen ilme on lähempänä omaa esteettistä tajuani eikä sitä ole kuvitettu kuvapankkikuvilla (kuten ensimmäinen kirja, jonka ulkoasuun en kauheasti voinut vaikuttaa). Omasta mielestäni kirjan ulkoasu on yksi iso osa lukemisen nautintoa. Vai mitä sanotte näistä kuvista?

4A5A0962web

IS-Jooga

IS-ToDo1

IS-LiikettaStressiin

4A5A5703web

4A5A5704n

Kirjan kauniin taiton on tehnyt Laura Ylikahri. Laura taittoi myös Taikinasta teräkseksi ja Reipas, rakas raskaus -kirjani, jotka ovat varsin erinäköisiä kahteen ensimmäiseen verrattuna. Odotan jo kuumeisesti, että pääsen hypistelemään kirjaa ihan paperisena. Nyt olen nähnyt siitä vasta pdf-taittoversion. Tässä on muutamia sivuja ja aukeamia kuvamuodossa.

Hyvän olon hormonidieetti

Hyvän olon hormonidieetti

Hyvän olon hormonidieetti

Tässä vielä kirjan viralliset tiedot takakansiteksteineen.
Kaisa Jaakkola: Hyvän olon hormonidieetti
Tasapainota hormonisi, vähennä stressiä, hoida suolistoasi ja aktivoi aineevaihduntaasi
Tiedätkö, miten hormonit vaikuttavat laihtumiseen ja painonhallintaan?Vaikutat itse hormonitasapainoosi joka päivä: tämän kirjan opeilla opit tekemään sen tietoisesti. Liika stressi, huono uni, suolisto-ongelmat ja jumissa oleva aineenvaihdunta vaikuttavat merkittävästi hormonitasapainoon ja hankaloittavat laihdutusyrityksiä.
Hyvän olon hormonidieetti kannustaa omaksumaan pysyvän hyvän olon filosofian dieettien sijaan ja antaa vinkit käytännön toteutukseen kiireisessäkin elämässä. Tieteellisiin tutkimuksiin ja käytännön kokemuksiin perustuvan kirjan avulla onnistut varmasti!
Hyvän hormonitasapainon avulla:
– laihdut tinkimättä hyvästä olosta
– voitat väsymyksen
– aktivoit aineenvaihduntaasi
– hallitset stressiä paremmin
– pääset eroon makeanhimosta ja
– näytät nuoremmalta.
Kirjaa voi tilata verkkokaupastamme. Se on myös saatavilla kaikista kirjakaupoista ja useista tavarataloista.

Hyvä tietää: Hyvän olon hormonidieetti korvaa v. 2011 ilmestyneen Hormonidieetti-kirjan. Hormonidieettiä on painettu kahdeksan painosta ja myyty yli 20 000 kappaletta. Uuden painoksen sijaan halusin tehdä kirjan uudestaan, myös sisältönsä puolesta. Kirja on kokonaan uusittu rakenteensa ja kuvituksensa puolesta, ja myös teksti on suurelta osin uutta.


Miten kirja eroaa Hormonitasapainosta (ilmestynyt v. 2012)?

Hyvän olon hormonidieetti on laihduttajan ja painonhallintaa opettelevan kirja. Se sopii myös niille, jotka haluavat välttää iän myötä kertyvät kilot.

Kuka Kaisa Jaakkola?

Kaisa Jaakkola on Optimal Performance -valmennusyrityksen toinen perustaja, yritysten hyvinvointivalmentaja, best seller -tietokirjailija ja pienen Julius-pojan äiti. Kaisa omistaa myös Optimal Performance Center -kuntosalin ja valmennuskeskuksen Helsingin Vallilassa. Kaisan omat hormonitoiminnan ongelmat johdattivat diplomi-insinööriksi valmistuneen naisen uudelle uralle ravitsemuksen ja hyvinvoinnin pariin.

PS. Helmikuussa on tulossa myös webinaarikiertue! Tule mukaan Optimal Performancen uutiskirjeen tilaajaksi, niin pääset ilmoittautumaan ILMAISIIN webinaareihin ensimmäisten joukossa! Laitamme ilmoittautumistietoja webinaareista lähempänä webinaariajankohtaa uutiskirjeen ja Facebook-sivujeni kautta.
Hyvän olon hormonidieetti -webinaaripäivät ja -aiheet ovat:
– ti 16.2.2016 klo 18-19.30, aihe: Hormonit ja laihdutus
– ma 22.2.2016 klo 18-19.30, aihe: Miten uni vaikuttaa hormoneihin ja laihtumiseen?
– ke 2.3.2016 klo 18-19.30, aihe: Miten suoliston hyvinvointi vaikuttaa hormoneihin ja laihtumiseen?
Olen myös luennoimassa Helsingissä, Pasilan kirjastossa kirjan aiheista 27.1. ja 24.2. otsikolla Oma hyvinvointi arjen prioriteetiksi. Klikkaa luentotietoihin tästä ja ilmoittaudu mukaan. Pasilan kirjasto organisoi nämä luennot, otathan heihin yhteyttä jos sinulla on kysyttävää.
Tervetuloa inspiroitumaan ja oppimaan uutta <3
Taikinasta teräkseksi -tapahtuma Vanajanlinnassa 10.-11.10.2014

Taikinasta teräkseksi -tapahtuma Vanajanlinnassa 10.-11.10.2014

vanajanlinna

Vielä on kesää jäljellä, mutta lokakuussa päivä on jo lyhyempi ja askel alkaa painaa ellei itsestään pidä huolta. Tule siis mukaan – pidämme Jonin kanssa ylellisessä Vanajanlinnassa yön yli kestävän Taikinasta teräkseksi -valmennuksen 10-11.10.2014. Mukaan mahtuu varsin rajallisesti porukkaa, joten nyt kannattaa toimia.

Tapahtuman hinta on 299e (kaksi lippua kerralla ostettuna yht 549e). Kun ilmoittaudut 25.8. mennessä, saat 354e arvoisen, puoli vuotta kestävän Oikotie Optimaaliin -valmennuksen ilmaiseksi.

Lisätiedot tapahtumasta löydät seuraavien linkkien takaa:

Tästä voit ostaa yhden hengen lipun.

Jos haluat kaverin tai puolison mukaan, kannattaa ostaa tästä kaksi lippua kerralla, niin säästätte selvää rahaa!

Tervetuloa mukaan, odotamme tapahtumaa innolla! 🙂

Ilmainen Taikinasta teräkseksi -nettivalmennus

Ilmainen Taikinasta teräkseksi -nettivalmennus

1977131_761914300494929_1473200704_n

Taikinasta teräkseksi on ilmainen kolme viikkoa kestävä nettivalmennus, jossa teet elämäntapoihisi pieniä muutoksia ja saat suuria tuloksia. Valmennus alkaa 14.4.2014.

TÄMÄ EI OLE APRILLIPILA!

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden täydelliseen kropparemonttiin. Ilmaiseksi!

Näin hyvää viestiä kannattaa jakaa kavereillekin. Tavoitteenamme on 200 000 parempaa aamupalaa.

Ilmainen elämäntapavalmennus sisältää:
– Treeniohjelman ja -videot
– Viikottaiset tsemppiviestit ja tehtävät
– Ensimmäisen elämäntapamuutoksen, jonka yksinkertaisuus yllättää sinut!

Tule mukaan! Se ei maksa mitään.

Ilmoittautuminen auki nyt Optimal Performancen verkkosivuilla!