Aloitin ennen kuin olin valmis

mennessä Kaisa | maalis 6, 2014 | Elämäntavat, Ravinto, Stressinhallinta, Valmennus

Tiedäthän sen ohikiitävän ajatuksen hetken – ”olisi ihan mahtavaa jos…” ja seuraavan ajatuksen: ”mutta emmä ole valmis”. D’oh, kuten Homer Simpson sanoisi!

NIIN monta upeaa asiaa on jäänyt tekemättä siksi, että emme ole valmiita siihen mitä yritämme. Mutta arvaa mitä? Eivät nekään ole, jotka tekevät ja toteuttavat.

Katsoin aamulla Marie Forleon B-School-bonuksiin kuuluvan pariminuuttisen ”Start before you’re ready” -videon. Sain ison oivalluksen omasta tekemisestäni. Olen jo pitkään aloittanut ennen kuin olen tuntenut olevani valmis. Jokainen itselle suurelta tuntunut tai ulospäin isolta näyttänyt projekti on startannut juuri näin.

Vaihto-oppilaaksi lähtö ex tempore -meiningillä? Check.

Teknilliseen korkeakouluun hakeminen lyhyestä matematiikasta huolimatta? Check.

Arizonaan muutto Jonin kanssa vuonna 2005? Check.

Body fitness -kisoihin tähtääminen? Check.

Oman alan työstä irtisanoutuminen? Check.

Yrittäjyys? Check check!

Ensimmäiset BioSignature-valmennukset asiakkaille? Check. Voi hävetys. En osannut kauhean paljoa, mutta ihan hyvähän siitä lopulta tuli. Nyt meillä on kuusi minua parempaa valmentajaa.

Ensimmäisen ryhmävalmennuksen pyöräyttäminen käyntiin? Check.

Kirjan kirjoittaminen? Check.

Edelleen aloitan jokaisen kirjan niin, etten tunne olevani valmis. Aloitan vain! Teen alustavan suunnitelman, lähetän apurahahakemuksen, saan / en saa apurahaa, kerron kustantajalle riittävän pätevänoloisen selostuksen siitä mitä olen (yritän olla) tekemässä, teemme kustannussopimuksen. Ulospäin näyttää niinkuin kaikki olisi täysin selvää, mutta todellisuudessa olen proggiksen alussa ulapalla kuin uikku. Siitä se sitten kumminkin lähtee liikkeelle. Pistän itseni pakkorakoon, jossa on vedettävä näppylähanskat kouraan ja alettava hommiin.

Tiedättekö. Tämä on ehkä vähän noloa, mutta kerron silti. Jopa perheen perustaminen oli minulle asia jota pelkäsin. Pitkään ajattelin, että en ehkä ole valmis. Pelkäsin oman vapauteni menettämistä, loppuelämän mukanani kulkevaa vastuun tunnetta ja urasuuntautuneen elämäni mahdollista näivettymistä. Ja ehkä nolointa kaikessa: pelkäsin, että kehoni pettää minut ja saan niin paljon raskauskiloja etten ikinä pääse niistä eroon (ja voi olla uskottava ammatissani).

Äidin huoli uran näivettymisestä ei tainnut olla todellinen. Taannoin opiskelimme nelikuukautisen Juliuksen kanssa asiaa naisen hormonitoiminnasta seuraavaa kirjaani varten. 😉

Toisaalta tiesin kuitenkin, että haluaisin lapsia jossain vaiheessa. Enkä haluaisi olla vanha (vauvan) äiti. Joten mitä muuta silloin voi tehdä kuin aloittaa – vaikka ei tuntisikaan olevansa valmis?

Onneksi tein niin. Nyt neljä vuotta myöhemmin olen oppinut taas paljon itsestäni. Käynyt läpi keskenmenon, ymmärtänyt miten kovasti oikeasti toivoinkaan vauvaa, tullut uudelleen raskaaksi. Nyt olen onnellinen pienen pojan äiti. Ja ne pelottavat raskauskilotkin ovat jo historiaa. Elämä olisi toisenlaista, jos olisin jäänyt jumiin siihen etten tuntenut olevani valmis.

Uskon siihen, että ihminen kasvaa itseään isompiin tekoihin ja asioihin niitä toteuttaessaan. Oli kyseessä uudelle uralle suuntaaminen, yrittäjäksi lähteminen, elämäntapamuutoksen aloittaminen, vanhemmaksi kasvaminen. Mikä tahansa iso tai pieni asia, jossa starttaaminen tuntuu vaikealta. Nimittäin asiat, jotka alussa tuntuvat hankalilta, eivät lopulta olekaan enää niin vaikeita.

Jos pyörimme aina vain omalla mukavuusalueellamme, emme pääse kovinkaan pitkälle.

En todellakaan sano, että mukavuusalueelta pitäisi koko ajan pyrkiä pois. Mielestäni sieltä pitäisi kuitenkin pyrkiä pois säännöllisin väliajoin.

On täysin mahdollista pelätä ja tehdä silti. Kokea ettei osaa ja aloittaa joka tapauksessa. Ajatella ettei ole valmis, mutta siitä huolimatta ottaa ensimmäinen askel.

Näin se tehdään: 

1.  Jatka lausetta: ”eikö olisikin mahtavaa, jos…”. Mitä sinä todella haluat? Pääset kiinni siihen, mitä todella haluaisit, kun teet tuon alla olevan videon simppelin harjoituksen. Marie Forleo opastaa. 

2. Ota ensimmäinen askel. Soita tai ota muulla tavoin yhteyttä henkilöön, joka voi auttaa sinua. Sovi tapaaminen. Vaihtoehtoisesti voit tehdä jonkun muun asian, joka vie projektia heti eteenpäin. Sinun ei vielä tarvitse tietää miten toteutat sen mitä olet tekemässä. Mitä olet tekemässä riittää (eikä senkään tarvitse olla täysin selvillä). TEE jotain konkreettista joka puskee sinua toimimaan.

Esimerkki: kun halusin kirjoittaa kirjan, ähräsin parissa tunnissa kasaan apurahahakemuksen ja alustavan sisällysluettelon kirjastani. Oliko se täydellinen? Kaukana siitä. Enhän ollut ikinä tehnyt mitään vastaavaa. Lähetin laput Suomen tietokirjailijat ry:lle. Kun sain tiedon, että olin saanut esikoistietokirjailijan apurahan ja Tammi tarjosi minulle kustannussopimusta, tiesin että minun on pakko pistää töpinäksi.

Käydessäni ensimmäistä kertaa Tammella en todellakaan tuntenut olevani valmis. Teimme kirjan aikataulusuunnitelman ja olin kauhuissani. Apurahan hakeminen, sen saaminen, kustannussopimus ja deadline työnsivät projektiani eteenpäin, tunsinpa olevani valmis tai en. Näin syntyi Hormonidieetti – opas yksilölliseen täsmälaihdutukseen. Nyt sitä on myyty yli 17 000 kappaletta.

3. Ota pieniä askeleita. Älä yritä syödä elefanttia kerralla. Muutaman seuraavan haukkauksen ennalta tietäminen riittää.

Esimerkki: vuonna 2002 olin valmistautumassa ylioppilaskirjoituksiin. Miettiessäni tulevia opintovaihtoehtoja, sain tietää että Tampereen teknilliseen korkeakouluun voisi päästä lyhyelläkin matematiikalla. Inhosin matikkaa. En osannut vielä abivuonnakaan osaa vieläkään kertotauluja ulkoa. Minulle olisi varsin hyvin riittänyt lyhyen matikan kirjoituksista A eli läpipääsy rimaa hipoen.

Nyt sain tietää, että jos kirjoittaisin vähintään M:n, voisinkin hakea teknilliseen ns. kukkaisvalinnassa eli soveltuvuusarviolla. Jossain tulevaisuudessa siinsi diplomi-insinöörin tutkinto. Ajatus tuntui houkuttelevalta. Hyvä palkka, valkoinen BMW, eikö niin?

Jos olisin miettinyt, mitä koko DI-tutkinnon suorittaminen edellyttää, olisin jäätynyt ja jättänyt homman siihen. Pitkä matikka, kemia ja fysiikka läpi ensimmäisessä puolessa vuodessa? Forget about it! Onneksi en edes tiennyt, mitä opiskelu tulisi olemaan. Ajattelin vain seuraavaa askelta: YO-kirjoituksista on saatava M lyhyestä matikasta. Se edellyttää pänttäämistä. Tuumasta toimeen.

Laskin kuukauden ajan matikkaa lähes yötä päivää. Sain paria pistettä vaille E:n ja pääsin soveltuvuusarviolla sisään. Kirjoituksiin lukeminen oli osoittanut minulle, että kovalla motivaatiolla pystyn mihin vain. Jatkoin samalla tarmolla ja luin kaikki DI-tutkintoon vaadittavat kurssit kolmessa vuodessa läpi. Pala palalta, tietämättä vielä täysin mitä edessä olisi tulossa. Ei tarvinnut tietää. Riitti, että otti aina sen seuraavan askeleen.

4. Aloita nyt. Et kuitenkaan ole koskaan valmis, joten miksi odottaisit parempaa hetkeä?

——————————————–

Tuntuuko sinusta siltä, että olisi mahtavaa jos: 

oppisit irti äärimmäisestä itsekritiikistä / huolehtisit omasta hyvinvoinnistasi syömällä hyvää ruokaa, terveellisesti / pääsisit eroon tunnesyömisestä / oppisit syömään omalle kehollesi sopivaa ruokaa ilman tuskanhien vuodatusta / löytäisit rohkeutta aloittaa harrastus josta olet haaveillut / voisit muuttaa ruokailutottumuksiasi niin helposti, että perheesikin innostuisi asiasta / näkisit itsesi toisten silmin ja olisit myönteisempi ja kannustavampi itseäsi kohtaan / elämäntapasi saisivat aikaan hyväntuulista ja jatkuvaa energiaa / tietäisit missä tunnetiloissa haluat päiväsi viettää ja kuinka generoida nuo tunteet pintaan milloin vain?

Jos yksikin yllä olevista toiveista tuntuisi mahtavalta, lähde mukaan Terveys & Tasapaino -valmennukseemme. Vielä ehdit, kun ilmoittaudut tämän viikon aikana. Ensimmäiset ryhmätapaamiset ovat Tampereella maanantaina 10.3. ja Helsingissä keskiviikkona 12.3. Voit myös tulla mukaan verkon välityksellä (ilman ryhmätapaamisia) mistä päin maailmaa tahansa, jolloin hintakin on edullisempi. Kurkista Terveys & Tasapaino -sivuilta tarkemmat tiedot. Samalla autat uutta lastensairaalaa.

Kyllä mä tiedän -syndrooma

mennessä Kaisa | helmi 28, 2014 | Elämäntavat, Ravinto, Stressinhallinta, Valmennus

Olen tietääkseni koko ikäni ollut aikamoinen lukutoukka. Minusta on ihanaa oppia uutta, kaivaa ne pienimmätkin nippelitiedot kiinnostavasta asiasta esille. Valitettavasti tiedon imurointi johtaa usein siihen, että valtavasta tietomäärästä vain murto-osa näkyy käytännön elämässä.

Minulla meni varsin kauan siihen, että pystyin myöntämään kärsiväni kyllä mä tiedän -syndroomasta. Suhtauduin perusasioista lukemiseen (ja aika usein myös niiden tekemiseen) huvittuneen halveksuvasti, koska kyllähän mä tiesin. Ystäväni sanoi minulle kerran ollessamme yhdessä reissussa, että ”Kaisa oletko huomannut, että sun ateriavälit on ihan älyttömän lyhyet? Voisko olla että tuossa on se syy, miksi et saa niitä tuloksia mitä haluat? Sähän napostelet koko ajan jotain.” Kielsin tämän. Tietysti. Kyllähän MINÄ tiesin, että sopivat ateriavälit ovat yksi avainasia hyvän ruokavalion rakentamisessa. Tekemisessäni ei todellakaan voinut olla näin amatöörimäistä virhettä.

”Tämähän on vain kahvi kermalla ja kanelilla. Tämähän on vain muutama suupala raakapatukkaa. Ei näitä lasketa.” <== mieleni järkeilyä

Lopulta pystyin myöntämään, että ehkä hän oli oikeassa. Olin silti ensin sitä mieltä, että tämä oli vain väliaikaista (olinhan matkoilla). Vasta sitten, kun oikeasti (ja nöyränä) pysähdyin tarkastelemaan toimintaani, pystyin lopulta näkemään että hän oli oikeassa. Päivittäiseen tekemiseeni oli hiipinyt napostelutapa. Saatoin pistellä suuhuni jotain jopa tunnin välein. Samaan aikaan etsin syytä tuloksettomuuteen kaikkialta muualta. Makroravinnejakaumasta, jonkun lisäravinteen puutteesta, vääränlaisesta treeniohjelmasta, aineenvaihduntaongelmasta.

Loppupeleissä harvoin hyvinvointia muutetaan viemällä nippelitietoa käytäntöön. Suuret linjat ratkaisevat todella paljon enemmän – etenkin jos ne eivät ole kunnossa. Suurin osa meistä tietää kyllä, mitä nämä suuret linjat ovat. Nuku riittävästi. Syö enemmän kasviksia. Liiku säännöllisesti. Lopeta tupakointi. Vähennä alkoholia. Syö tasaisesti sopivankokoisia aterioita pitkin päivää.

Joo joo, kyllä mä tiedän. Mutta teetkö?

… mutta kun mulla on kaikkea muuta tekemistä öisin enkä ehdi nukkua tarpeeksi.

… mutta kun en vain jaksa pilkkoa niitä kasviksia ja ne on ihan pahojakin.

… mutta kun se liikkumaan lähteminen on niin vaivalloista ja sohva ahmaisee mut töiden jälkeen itseensä.

Ainut mikä lopulta tuo tuloksia, on tekeminen – päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Ei tieto. Joskus on hyvä katsoa rehellisesti itseään silmästä silmään ja pysähtyä perusasioiden äärelle. Vähän kuten tämä eräs valmennettavamme, jonka Facebook-postin julkaisen hänen luvallaan:

Miten tästä syndroomasta sitten pääsee eroon? Muutama vinkki:

1. Ole rehellinen ja tarkastele omaa käyttäytymistäsi. Missä asioissa toimit kyllä mä tiedän -syndrooman mukaan? Esimerkki: haluat vähentää stressiä ja tiedät että se johtuu ylitöistä. Silti lupaudut ensi viikollakin jäämään paikkaamaan työkaveriasi. ”Kyllä mä tiedän että stressi vähenee kun en tee niin paljon töitä, mutta…”

2. Tee pieniä tapamuutoksia, yksi kerrallaan. Varmasti tiedät vaikkapa paljonko kasviksia olisi hyvä syödä päivässä, mutta et vain toteuta. Tiedät varmasti paljon muutakin terveelliseen ruokavalioon liittyvää (etkä ehkä toteuta niitäkään). Valitse vain yksi asia kerrallaan, johon keskityt. Keskity vaikka yhden kuukauden ajan vain siihen, että pyrit syömään joka päivä vähintään 500 grammaa kasviksia. Ei muita tavoitteita. Eikä enempää tiedonhankintaa.

3. Havannoi miten ympäristösi ja ihmiset ympärilläsi vaikuttavat valintoihisi. Kenties olet huomannut, että lounaalla tulee aina mentyä pizzalle Joren, Maran ja Peran kanssa, vaikka tiedät että kannattaisi ennemmin tuoda töihin eväät. Kokeile vaihtaa hetkeksi lounasseuraa tai houkuttele työkaverisikin omat eväät -kamppikseen mukaan. Usein pelkkä ympäristön ja seuran muutos muuttaa myös omaa käyttäytymistämme. Hanki ympärillesi ihmisiä, jotka tukevat hyvien asioiden viemistä käytäntöön.

4. Tee jotain minkä tiedät hyväksi, nyt heti. Näin osoitat itsellesi, että pystyt tähän. Keitä vaikka vihreää teetä ja juo kupillinen. Syö päivällisellä jälkiruoaksi iso kipollinen marjoja. Jätä ressitupakka polttamatta ja istu hetkeksi alas hengittämään puhdasta ilmaa. Laita telkkari kiinni ja mene ulos kävelemään 20 minuutiksi. Tee, älä vain tiedä.

Omaa käyttäytymistään voi olla joskus vaikea havaita, kun ei tiedä mistä aloittaisi. Jos kaipaat tukea muutokseen, lähde mukaan 3.3. alkavaan Terveys & Tasapaino -valmennukseen. Minä, innostavat tiimiläisemme auttavat sinua viemään ne kaikkein tärkeimmät perusasiat käytäntöön, joilla oikeasti on merkitystä hyvinvointisi kannalta. Valmennusryhmä antaa tukea, koska jokainen on samassa tilanteessa. Valittavissa on sekä lähiryhmä että verkkokurssi.

Jos olet lukenut kirjani, niin uutta tietoa ei välttämättä tule – mutta puolen vuoden jälkeen päivittäinen toteuttaminen näyttää varsin toisenlaiselta!