Miten palautua pikkulapsiarjessa, kun uni katkeilee?

“Lapsi, joka nukkuu ensimmäisenä vuonna, on lottovoitto. Kun lapsi syntyy, lähtökohta on se, että ensimmäisen vuoden aikana hänellä ei ole uni–valve-rytmiä. Hän ei nuku kuten haluaisimme. Siihen on parempi olla varautunut: terveydestä, nukkumisesta ja palautumisesta pitäisi huolehtia jo ennen perheen perustamista.” Näin sanoi haastattelemani unilääkäri ja dosentti Henri Tuomilehto.

Oli valmistautunut tai ei, pienten lasten vanhemmille tärkeintä on pyrkiä nukkumaan niin pitkiä unia kuin mahdollista ja panostaa unen laatuun.

Moni ottaa omaa aikaa yöllä, kun lapset nukahtavat, ja kärsii entistä enemmän lasten heräilyjen aiheuttamista unen katkeamisista. Joskus voi olla tarpeen, että perheen aikuiset menevät samaan aikaan nukkumaan kuin lapset – näin unta tulee tuntimäärällisesti edes suurin piirtein riittävästi, vaikka uni katkeaisikin yön aikana.

 

Unen laatua voi parantaa esimerkiksi

  • – rytmittämällä arkeaan paremmin
  • – rauhoittamalla iltapuuhia
  • – syömällä säännöllisesti ravitsevaa ruokaa
  • – vähentämällä alkoholinkäyttöä
  • – urheilemalla aamulla tai päivällä illan sijaan
  • – lisäämällä arkeen palauttavia hetkiä, kuten rauhallista joogaa, kävelyä luonnossa, hengitysharjoituksia ja mindfulness-harjoituksia.

 

Jos liikkuu vähän tai ei ollenkaan, unen laatua voi parantaa huomattavasti tekemällä kolme 40 minuutin kävelylenkkiä tai neljä 30 minuutin kävelylenkkiä viikossa. Huonosti nukkuvan vanhemman ei kannata rasittaa itseään kovilla treeneillä, mutta hengästyttävän kävelylenkin voi aina tehdä.

Monien valmennettavieni suosikkiharjoitus päivän aikana palautumiseen on jooga nidra eli meditatiivinen syvärentoutus. Harjoituksen voi tehdä vaikkapa lapsen päiväunien aikana, eikä siihen tarvita muuta kuin rauhallinen paikka, jossa maata. Suomenkielisen jooganidra-äänitteen voit kuunnella RYT500-joogaopettaja Aino Sirenin ohjaamana täältä.

Lisää vinkkejä ja tehtäviä unen laadun parantamiseen löydät Palaudu ja vahvistu -kirjastani. Jos haluat oppia palautumisen taitoja käytännössä, Palaudu ja vahvistu -verkkovalmennus on starttaamassa aivan pian. Kurssi on nyt syystarjouksessa puoleen hintaan.

Pitkittyneisiin uniongelmiin on haettava apua, olipa kyseessä huonosti nukkuva lapsi tai aikuinen. Uniklinikalle voi varata ajan ilman lähetettä.

Kategoriat


Share This