Haastattelin keväällä unilääkäri, -tutkija ja dosentti Henri Tuomilehtoa Palaudu ja vahvistu -kirjaani. Haastattelun myötä minulle tarjoutui mahdollisuus tutkituttaa maksutta oma uneni laajan unipolygrafian avulla.
Jos mietit unitutkimusta, niin sinua varmasti kiinnostaa sen hinta: kelakorvauksen jälkeen tutkimuksen ja lääkärikäynnin hinta on noin 465 euroa. Kuka tahansa voi varata ajan uniklinikalle. Jos sinulla on sairauskuluvakuutus, niin kannattaa selvittää meneekö tutkimus vakuutuksen piiriin.
Luulin tuntevani oman nukkumiseni suhteellisen hyvin, mutta olinkin väärässä. Unitutkimus paljasti pari yllätystä ja opin tärkeitä asioita unesta, joita en tiennyt aiemmin. Tämän kokemuksen perusteella voin kyllä lämpimästi suositella unitutkimusta jokaiselle, joka on yrittänyt itsekseen parantaa untaan eikä koe olevansa ihan paras versio itsestään päiväaikaan.
Hiukan taustaa: minulla on varsin terveelliset elämäntavat ja vuosikausia koin nukkuvani ihan hyvin. Toki vauvavuodet ja muut elämän härdellit ovat aina vaikuttaneet uneeni ja olen tiennyt olevani melko herkkäuninen. Minun täytyy tehdä paljon enemmän uneni eteen kuin vaikkapa aviomieheni. Mutta se mitä en osannut odottaa, oli melanoomadiagnoosin myötä uneni pahanpäiväinen rikkoituminen. Viimeisen parin vuoden aikana hyvä uni oli siis muuttunut enemmänkin luksusjutuksi kuin normaaliksi asiaksi.
Katsotaanpa siis, mitä unestani selvisi. Tämä tarina on katkelma Palaudu ja vahvistu -kirjastani, joka julkaistiin syyskuussa.
Miten unta tutkitaan?
Saavuin uniklinikalle kuudelta sunnuntai-iltana. Istahdin tuoliin ja hoitaja alkoi kiinnitellä minuun piuhoja ja elektrodeja.”Mittauksessa sinulta rekisteröidään muun muassa aivosähkökäyrä, EKG, silmänliikkeet, raajojen liikkeet, nukkumisasento ja verenpaine. Tutkitaan kuorsausta, veren happikyllästeisyyttä, hengitysliikkeitä ja ilmanvirtausta. Näistä voidaan havaita unen rakenne ja monia muita tärkeitä tietoja”, hän juttelee.
Tunnin kuluttua päähäni on kiinnitelty lukemattomia antureita valkealla tahnalla, naamaani on teipattu muutamia, jaloistakin löytyi jokunen. Rintakehäni ja vatsani ympäri kulkivat tarravyöt. Pienistä muovirasioista lähti johtoja ympäri kehoani oleviin elektrodeihin. Aikamoinen paketti, mietin. Se ei kuitenkaan ollut yllätys, sillä olin lukenut toimittaja Leeni Peltosen Valvomo – kuinka uneton oppi nukkumaan -kirjasta jo etukäteen, kuinka mittaus tehtäisiin. Kiitin mukavaa hoitajaa hyvästä juttutuokiosta, vedin hupparin hupun päähäni ja tilasin taksin.
”Äiti, näytät kyllä vähän pelottavalta”, nelivuotias poikani totesi kotona.
Yö meni kai niin hyvin kuin voi olettaa, jos herkkäunisen kehoon on kiinnitelty piuhoja, nenästä löytyvät happiviikset ja sormessakin tököttää yksi mittari kumitulppineen. Keskellä yötä pyörin puolihorteessa ikuisuudelta tuntuvan ajan. Aamuyön puolella nukahdin kunnolla ja nukuin, ihme kyllä, aamuun saakka. Palasin uniklinikalle, jossa mittarit purettiin.
Olin pyrkinyt korjaamaan unta jo monilla eri keinoilla. Unitutkimukseen mennessäni koin nukkuvani usein jo varsin hyvin. Heräsin yleensä aamulla virkeänä ja keskittymiskykyni oli varsin hyvä. Tunsin, milloin olin nukkunut hyvin ja millloin huonosti. Surkeita öitä tuli edelleen, mutta harvemmin kuin aiemmin. Kun kuormitusta oli liikaa vaikkapa töiden takia, alkoivat painajaiset. Aseet ohimolla, tulimeret, sortuvat rakennukset ja muut kammottavat skenaariot, joita mieleni jostain syystä rakensi. Toisinaan heräsin sydän hakaten, enkä saanut enää unta. Yhä harvemmin, joka tapauksessa. Osasin säädellä kuormitustasoani paremmin. Yrittäjyyteni kantava ajatus oli muuttunut enemmänkin suuntaan ”sen verran kuin on tarpeellista” aikaisemman ”niin paljon kuin on mahdollista” -ajatusmaailman sijaan.
Tiesin, kuinka rauhoitan itseni iltaisin ja mitkä tekijät sekoittivat uneni. Tietokonetta en todellakaan voinut avata ilta-aikaan, sillä töiden teko oli varmin tapa karkottaa uni. Rentouttava punaviinilasillinen oli tyypillisesti virheliike (jota tosin toisinaan puolison kanssa treffeillä uhmasin). Jos erehdyin näpelöimään älypuhelinta sängyssä ja eksymään someen, jäivät ihmisten päivitykset ja niistä viriävät tunteet pyörimään keho-mieleeni. Urheilla en voinut enää iltaisin. Ainoastaan lempeät, palauttavat harjoitukset ja kävelylenkit kelpasivat krantulle keholleni.
Huomasin, että siinä missä olin alkanut olla iloinen herkkyydestäni, oli siitä myös haittaa – etenkin nukkumisen kannalta. Mitään mieltä innostavaa tai kuohuttavaa ei kannattanut puuhailla liian lähellä nukkumaanmenoaikaa.
Mindfulness-harjoitukset, palauttava jooga, lapselle laulaminen, lukeminen tai satuhieronnan tekeminen ja viimeisenä sängyssä puolisolta pyydetty selän sively olivat muodostuneet parhaiksi tavoiksi rauhoittua. Neuroottisen terveysintoilun olin lopettanut, mutta tiesin, että jonkinlaista tietoisuutta minun oli ylläpidettävä jos halusin nukkua hyvin. Unipolygrafian iltana en onnistunut tekemään juuri mitään untani suojelevista toimista.
Unipolygrafian tulokset ja yllättävä diagnoosi
Muutamaa viikkoa myöhemmin tapaan Tuomilehdon klinikalla. Alamme käydä läpi laajaa unipolygrafiaa. ”No, onhan tässä nuoren naisen elämään ennättänyt kyllä kaikenlaista”, Tuomilehto toteaa ensimmäisenä tutkiessaan taustatietojani. Käymme läpi tavallista päivärytmiäni ja sen jälkeen alamme käydä läpi tutkimuksen löydöksiä.
Löydöksistä käy ilmi, että olen nukkunut 8h 2 min. Arvioni heittää kuulemma yllättävän vähän, sillä olen arvellut nukkuneeni 8,5h. Tuomilehto kertoo, että unesta katoaa aina puoli tuntia jonnekin. Jos kertoo että nukkuu kuusi tuntia, niin todellisuudessa nukuttua aika on 30-60 minuuttia vähemmän. Tämä on havaittu tutkimuksissakin.
Tuomilehto esittelee minulle unikuvaajaani, hypnogrammia. Siitä nähdään unisyklit ja unen eri vaiheet. Sen verran olen niitä aiemmin tutkinut, että näen itsekin ettei kuvaaja viittaa mihinkään hyvän unen mallisuoritukseen.
Syvää unta tulee vain yksi jakso unen alkupuolella, kun normaalisti syvä uni nukutaan kahden unisyklin aikana pois unen alkuvaiheessa. Tämän jälkeen uneni hajoaa: tulee kamalasti heräilyjä. Uni rauhoittuu vasta myöhemmin aamuyön puolella, jolloin syvää unta tulee lisää (toisin kuin tässä unen vaiheessa kuuluisi), ja myös unen näkemisen jaksot, REM-uni, lähtee käyntiin.
Normaalitilanteessa syvän unen määrä on 1,5 tuntia – noin 20 prosenttia koko yöunesta. Yöunen loppua kohti REM-unen määrä kasvaa. Myös REM-unen määrä on normaalisti noin 20 prosenttia unesta eli 1,5 tuntia. Loput on kevyttä ja keskisyvää unta. Jos syvää unta ja REM-unta tulee liian vähän, uni ei virkistä kunnolla.
Tuomilehto kertoo, että olin arvioinut heränneeni viisi tai kuusi kertaa yön aikana, mutta olet oikeasti käynyt hereillä 34 kertaa. Nukkumiseni painottuu kevyeen uneen ja unen tärkeimpiä vaiheita, syvää unta ja REM-unta tulee hiukan liian vähän. Lisäksi myöhemmin kuulen, että syvän uneni laatu on heikko. Käymme läpi hengitystä, sykettä ja verenpainetta.
Suuri yllätys on se, että Tuomilehto kertoo näkevänsä unipolygrafian tuloksista selkeän unihäiriön: levottomat jalat. Hän kertoo sen olevan perinnöllinen häiriö, joten joko äidilläni tai isälläni on myös sama ongelma. Olen äimistynyt – en olisi osannut arvata, että minulta voi löytyä diagnosoitava unihäiriö. Ajattelin, että olen vain herkkäuninen.
Tuomilehto selittää, että toisilla oireet ovat olemattomia ja jalat liikkuvat lähinnä unessa – kuten minulla, yli 300 kertaa yön aikana. Toisilla oireet ovat hyvin voimakkaita, kuten kuumotusta jota on mentävä viilentämään kylmällä vedellä jotta saa nukahdettua. Raajat liikkuvat nukkuessa millisekunnilleen samaan aikaan joka tarkoittaa sitä, että häiriö tulee keskushermostosta. Levottomien jalkojen syynä on hermovälittäjäaine dopamiini ja sen puute. Raudanpuute ja matala-asteinen tulehdus voivat pahentaa tilaa.
Katsomme rauta-arvojani, jotka on mitattu hiukan ennen tutkimuksen tekoa. Matala ferritiini eli varastoraudan taso voi pahentaa oireita. Oma lukemani on 58 µg/l, kun sen pitäisi Tuomilehdon mukaan olla yli 80 µg/l. Tuomilehto kehottaa aloittamaan uudelleen rautakuurin.
Toinen ongelmakin löytyy ja sitä olen osannut jo epäillä. ”Mä näen että sä nukut, mutta sun aivot ei nuku. Mylly vaan rullaa, vaikka olet unessa. Syvässäkin unessa on kaunista delta-aktiivisuutta, mutta myös alfa-aktiivisuutta jota yleensä on valvetilassa. Syvä uni on siis huonolaatuista, vaikka nukutkin sitä. Tämä on kaikkein yleisin unihäiriö: herkkäunisuus”, Tuomilehto kuvailee.
Hän kertoo, että jotkut ovat ”herkkiksiä” syntymästään lähtien, joillakin se kehittyy myöhemmin elämässä. Unettomuus on usein elämäntavoista johtuvaa. Etenkin iltavirkun – joka en itse koe olevani, päin vastoin – tahti kiihtyy iltaa kohti. Herkkäunisten täytyy panostaa uneen ja palautumiseen enemmän kuin luonnostaan hyvän nukkujan. Tätä olen jo tehnytkin, mutta nyt saan luvan skarpata. Kevään luennot ovat paketissa ja kirjan valmistuttua on aika jälleen rauhoittaa elämää.
”Jos herkkäuninen elää kuin pellossa, niin mahdollisuus hyvään nukkumiseen on aivan marginaalinen. Tällä hetkellä ihmisillä menee huonosti, suomalaiset jaksaa todella huonosti. On hyviä ideoita, mutta käytännön toteutus puuttuu. Oman itsensä tunteminen on äärimmäisen tärkeää. Tämä on elämänpituinen projekti”, Tuomilehto päättää.
Sovimme, että kokeilemme ensin vielä itse jo hyväksi havaitsemiani elintapakeinoja unen rauhoittamiseksi. Lisäksi aviopuolisolleni tulee unilääkärin terveiset: nyt ruuvari käteen ja asentamaan pimennysverhot koko asuntoon, jotta vaimo saa nukkua.
Muutaman kuukauden päästä menen takaisin Tuomilehdon vastaanotolle ja jos tilanne ei ole parantunut, voidaan levottomiin jalkoihin kokeilla täsmälääkettä, joka rauhoittaa raajojen liikkeen unessa.
Unitutkimuksesta on kulunut nyt puoli vuotta. Kävin jonkin aikaa sitten uudelleen Tuomilehdon vastaanotolla ja kävimme läpi tässä välissä tapahtuneita asioita. Olen kirjoittanut kirjan, julkaissut sen ja käynyt läpi tietysti syksyn mediarumban. Siihen nähden olen nukkunut varsin hyvin. Uni ei ole enää hajonnut, hyviä öitä on paljon enemmän kuin aiemmin. Joitakin ongelmia on edelleen, mutta tiedän pääosin miten ne ratkaistaan.
Koen, että (itse itselleni määräämät :D) Neurosonic-hoidot ovat parantaneet unenlaatuani merkittävästi. Matalataajuinen tärinä rauhoittaa vähän turhankin helposti syttyvää ja kierroksille jäävää hermostoani. Nyt testailen myös Serina-painopeittoa, jonka kanssa nukuttuani olen monena aamuna herännyt ihanan levänneenä (mikä on hämmästyttävää säkkipimäessä marraskuussa). Minulla on paljon keinoja takataskussa, joilla osaan auttaa itseäni.
Luuletko, että sinäkin voisit tehdä ryhtiliikkeitä oman unesi ja palautumisesi kanssa? Tuntuuko, että kaipaisit apuja siihen?
Palaudu ja vahvistu -verkkovalmennukseni opettelemme pienin askelin palautumisen taitoja. Tule mukaan parantamaan untasi, oppimaan miten palaudut töistä paremmin ja liikut niin, ettei liikunta käänny yhdeksi stressoriksi muiden joukossa.
PS. Jos emmit vielä, niin tule kuuntelemaan ainakin ilmainen verkkoluentoni/webinaarini samana iltana, se ei maksa mitään 🙂 Ilmoittautu mukaan täältä.
