Mitä eroa on Puhdistamon Tripla Magnesiumilla ja Iltamagnesiumilla?

Magnesium sidotaan ravintolisissä aina toiseen aineeseen. Nämä aineet ovat niitä, joihin eri magnesiumlaatujen erot perustuvat. Esimerkiksi magnesiumglysinaatissa elementaalinen magnesium on sidottu kemiallisesti aminohappo glysiiniin.

Eri magnesiumlaatujen biosaatavuus (eli kuinka hyvin keho voi hyödyntää magnesiumin) on erilainen. Yleisin ja halvin magnesium eli magnesiumoksidi on biosaatavuudeltaan heikompaa kuin esimerkiksi magnesiumglysinaatti. Kannattaa tarkistaa, mikä purkki omassa kaapissa majailee!

Puhdistamon Tripla Magnesium sisältää kolmea hyvin imeytyvää magnesiumin laatua, joista jokaisella on hiukan erilaisia vaikutuksia elimistössä. Iltamagnesium sisältää vain yhtä magnesiumin laatua, mutta sen lisäksi kapseleihin on ujutettu kehoa ja mieltä rentouttavia ja rauhoittavia aminohappoja ja yrttejä.

Magnesium itsessään vaikuttaa aina samalla tavalla: sitä käytetään elimistössä sadoissa eri reaktioissa. Magnesiumvajeella on monia oireita, se voi aiheuttaa mm. verenpaineen nousua, solujen sokerinsiedon heikkenemistä, väsymystä ja toisaalta “ylikierroksia” (tämä saattaa tuntua esimerkiksi nukahtamisvaikeuksina). Lue lisää magnesiumin hyödyistä ja sopivasta saannista tästä postauksestani.

Iltamagnesium ja Tripla Magnesium molemmat sisältävät magnesiumglysinaattia. Glysiini on aminohappo, jota elimistö käyttää mm. maksan puhdistusreaktioissa. Tutkimuksissa glysiinin on havaittu parantavan kokemusta unenlaadusta.

Magnesiumglysinaatti on vatsalle hellä ja hyvin siedetty magnesiumin muoto. Se kannattaa ottaa aina ruokailun yhteydessä, sillä joitakin se närästää jos tyhjään mahaan otettaessa. Yleensä suosittelen syömään puolet ateriasta, ottamaan ravintolisät, ja sitten syömään loput ateriasta. Näin ravintolisät aiheuttavat kaikkein vähiten ongelmia (joita voisivat olla esimerkiksi oudon makuiset röyhtäykset tai huonovointisuus, joita saattaa esiintyä jos ravintolisiä syödään yksistään).

Tripla Magnesiumissa on glysinaatin lisäksi kaksi muutakin magnesiumin muotoa, magnesiummalaatti ja magnesiumtauraatti. Malaatti osallistuu elimistössä sitruunahappokiertoon eli solujen energiantuotantoon. Tauriini puolestaan on aminohappo, joka toimii voimakkaana antioksidanttina suojaten soluja happiradikaalien vaikutuksilta ja liikatuotannolta. Tauriini on tyynnyttävän GABA-hermovälittäjäaineen rakennusaine, ja sitä käytetään usein myös yksistään hermoston rauhoittamiseen.

Joitakin ihmisiä Tripla Magnesium on virkistänyt valtavasti, jopa niin paljon että toivotut paremmat yöunet ovat jääneet alkuun saamatta. Tämä voi johtua malaatin vaikutuksista ja toisaalta myös siitä, että magnesiumia itsessään käytetään myös energiantuotannossa hyödyksi. Tällöin Tripla Magnesium kannattaa ottaa aamuisin tai lounaan yhteydessä ja kokeilla rauhoittuisiko uni näin. Yleensä magnesiumia otetaan siis iltaisin, sillä monia se rentouttaa, unettaa ja parantaa unen laatua.

Valmennettavien kokemuksia Iltamagnesiumista ja muutama tärkeä huomio

Itamagnesiumissa on magnesiumin lisäksi 5-HTP:ta, joka toimii hyvän mielen kemikaali serotoniinin esiasteena. Serotoniinista puolestaan valmistetaan unihormoni melatoniinia. Tuotteesta löytyy myös mieltä ja kehoa tutkitusti tyynnyttävää L-teaniinia ja kärsimyskukkauutetta, jonka sanotaan rauhoittavan ja lievittävän stressiä ja ahdistusta.

Ilmeisesti magnesiumglysinaatin ja näiden edellä mainittujen kombo toimii toisilla ihmisillä aivan hämmästyttävän hyvin. Olen kuullut useilta someseuraajiltani, että esimerkiksi Oura-sormuksen mittausten mukaan syvän unen määrä on kasvanut Iltamagnesiumin aloittamisen myötä. Tämä viittaisi ehkäpä siihen, että alkuyön uni on rauhallisempaa, sillä syvä uni nukutaan unen alkuvaiheessa ensimmäisten tuntien aikana. Tämän perusteella ajattelen, että Iltamagnesiumista voisivat hyötyä etenkin he, joilla uneen rauhoittuminen on hankalaa ja kunnollinen nukahtaminen antaa odottaa itseään.

Tässä muutamia verkkovalmennuksistani poimittuja kommentteja näistä Puhdistamon magnesiumeista:

”Aloin heinäkuun lopussa ottamaan yhden Iltamagnesiumin ja yhden Tripla Magnesiumin. Aiemmin olen käyttänyt 1-2 tavallista Puhdistamon tai Puhdas+:n magnesiumia. Nyt olen nukkunut yöt kuin tukki, aamulla herään niin etten muista yöheräämisiä lainkaan, mutten kyllä muista nyt näkeväni uniakaan sen erityisemmin. Aiemmin olen havahtunut jopa kyljen kääntämisiin. Minulle ainakin tuntuu tuo Iltamagnesium sopivan, kiitos Kaisa sen vinkkaamisesta!”

.

”Tää saattaa olla nyt vähän aikaista hehkutusta, mutta ostin sitä iltamagnesiumia, enkä muista, milloin olisin viimeks nukkunut kaks peräkkäistä yötä niin sikeästi ja täysin heräämättä kesken unien!”

… viikon kuluttua sama kurssilainen:

”Kohta viikko putkeen sikeitä unia, eli Iltamagnesium on kyl auttanut ihan selkeesti.”

.

”Myös minä allekirjoitan Iltamagnesiumin hyödyt! Oon nostanut hiljalleen annostusta ja nyt 3 kapselia unipuuron kyljessä tuntuu sopivalta. Edelleen heräilen yöllä mutta se uni mitä nukun tuntuu tosiaan syvemmältä ja laadukkaammalta kuin ennen magnesiumin käyttöä. Mietin että vaikuttaa myös päivällä olotilaan kun olo on ihmeen levollinen vaikka nytkin eletään keskellä infernaalista muutto-kaaosta. Toki käytössä on muitakin palautumista edistäviä keinoja kuten jooga ja mikrotauot pitkin päivää.”

Mutta – jos hyvää niin jotain haastavaakin, nimittäin kaikilla kokemukset eivät ole olleet positiivisia. Olemme yksilöitä myös ravintolisien sopivuuden suhteen. Joillakin valmennettavillani Iltamagnesium on saanut aikaan kovaa päiväaikaista väsymystä, toisilla puolestaan vilkkaita ja eriskummallisia unia. Luulisin, että tämä kaikki liittyy yksilölliseen biokemiaamme: joillekin esimerkiksi 5-HTP tai L-teaniini eivät yksinkertaisesti sovi.

Iltamagnesiumin ostoa harkitsevan on hyvä tietää, että 5-HTP:tä ei suositella käytettäväksi jos käytössä on myös SSRI-lääke. Näiden yhteisvaikutuksena voi syntyä ainakin teoriassa ns. serotoniinisyndrooma, jolloin keskushermostoon kertyy liikaa serotoniinia. En tiedä kuinka todennäköinen tämä on, mutta kannattaa keskustella oman lääkärin kanssa Iltamagnesiumin turvallisuudesta jos SSRI-lääke on käytössä, tai pelata varman päälle ja käyttää Tripla Magnesiumia.

Moni on myös kysynyt, voiko Iltamagnesiumia käyttää raskaana ollessa tai imettäessä. Netistä tietoa kaivettuani en löytänyt suosituksia: koska tutkimusta ei ole, niin silloin ainesosia ei suositella. Magnesiumia yksistään voi käyttää kyllä huoletta eli raskaana ja imettäessä viisaampi valinta olisi kenties Tripla Magnesium. Magnesiumia käytetään sairaaloissa infuusiona raskausmyrkytyksen hoitoon. Mielestäni magnesiumia kannattaisi käyttää sekä raskaana ollessa että raskauden jälkeen. Kenties tämä voisi vähentää esimerkiksi raskauden loppuvaiheen lihaskramppeja ja helpottaa synnytyksen jälkeen nukkumista.

Mun lukijani saavat aina Puhdistamon tuotteista 15 prosentin alennuksen syöttämällä ostoskori-näkymässä koodin kaisajaakkola. Muista käyttää!

Kategoriat

Share This