mennessä Kaisa | marras 6, 2011 | Kaisan kokemuksia, Opiskelu, Unelmat, Yrittäjyys
Kesäkuu 2010, Madeira. Vietimme Jonin kanssa kuukauden tuolla pienellä saarella lomaillen ja Optimal Performancen ydinajatuksia kiteyttäen. Ja tulipa saarella lepuutettua niin yrittäjyyden alkutaipaleella väsynyttä mieltä kuin kehoakin. Kroppani oli ennen tätä reissua sekaisin kuin seinäkello. Matkalla tilanne hiukan rauhoittui, mutta voin edelleen ajoittain todella huonosti. Enkä vielä pitkään aikaan saanut selville, miksi näin oli.
Optimal Performance syntyi siitä, mihin oma yritystoimintani jäi. Minulla on edelleen oma osakeyhtiöni, jonka nimissä teen kirjoitushommia esimerkiksi SARA- ja Fightsport-lehtiin sekä kirjoitan kirjojani. Inspiraattori Oy:n lisäksi omistamme Jonin kanssa yhdessä Optimal Performance Oy:n.
Jonista olen ylpeä. Hän otti kertaheitolla hoitoonsa molempien yritysten hallinnolliset hommat ja on siitä asti hoitanut niitä kunnialla. Toimitusjohtajan pesti lankesi hänelle, joten minä saan keksiä itselleni milloin mihinkin hetkeen sopivia titteleitä. Tällä hetkellä visionääri ja yrityspalveluiden vastaava valmentaja lienee lähinnä sopivimmat.
Tutustuimme Jonin kanssa TTY:llä opiskellessamme. Tuo hassu teekkari opiskeli Kentuckyssa, Louisianan vaihtovuotensa ajan. Pakkotoisto.comin irc-kanavalla kävi joku kerta ilmi, että olen tietoteekkari. Viestejä alkoi ropista messengerin ikkunaan ja näin tutustuimme. Elokuun 2004 alussa Joni palasi Suomeen ja tapasimme Tietotalon kahviossa. Muutaman kuukauden päästä tapailua saattoi jo kutsua seurusteluksi.
Seuraavana kesänä muutimme yhdessä Arizonaan. Joni teki diplomityönsä siellä ja minä lomailin. Olin suorittanut kaikki DI-tutkintoon vaadittavat kurssit 3,5 vuodessa ja takki oli kirjaimellisesti tyhjä. Nautiskelin uima-altaalla lekottelusta ja treenasin kovaa. Tämä lienee ensimmäinen aika, kun väsytin itseni pahanpäiväisesti. Ylikunto-oireiden myötä ravasin loppuvuoden lääkäristä toiseen, kunnes aloitin ensimmäisen kisadieettini ja yksinkertaisesti päätin olla kunnossa.
Joni valmistui automaatiotekniikan diplomi-insinööriksi kesällä 2006 ja meni sen jälkeen isoon suomalaiseen pörssiyritykseen töihin. Vuonna 2007 menimme naimisiin Kajaanissa ihanien ystäviemme ja perheenjäsentemme ympäröimänä. Kuva meidän häistämme päätyi jopa Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen, sillä valokuvaaja Katja Lösönen kuvasi minusta tuolloin 1,5 vuoden ajan fitness-aineista reportaasia.
Kuva HS Kuukausiliitteestä. Taustalla fitness-ystäväni Satu Salo ja Anniina Krökki. Kuvaaja: Katja Lösönen.
Onneksi Joni on kovin joustava ja kehittymishaluinen ihminen. Oma yrittäjyyteni olisi nimittäin voinut loppua lyhyeen, ellei hän olisi tullut avukseni.
Jonilla on käytännön järkeä ja osaamista yrityksen hallinnosta, jossa itse koen olevani kohtuullisen tumpelo. Olen hirveän hyvä ideoimaan isoja ja pieniä tulevaisuuden suunnitelmia ja innostamaan muita, mutta arkisten asioiden hoitelu jää turhan usein visioideni jalkoihin. Joni taas on tässä hommassa haka. Ilman Jonia Optimal Performancen toiminta olisi karahtanut hienoihin mindmapeihin, joista ei koskaan päästy käytännön toteutukseen. Täydennämme hyvin toisiamme yrittäjinä. Ja onpahan avioliittommekin pysynyt koossa. Tänä vuonna, 4.8.2012, juhlimme 5-vuotishääpäiväämme.
Tällä hetkellä tiimimme on kasvanut meistä kahdesta yhteensä kymmeneen työntekijään. Kurkkaa tästä kaikkien kuvat, vastuualueet ja lue heidän tarinansa.
Syyskuussa porukkamme kasvaa kahteentoista Jatan aloittaessa asiakaspalvelutyön ja johdon assistenttina toimimisen Tampereella ja kiropraktikko Kristianin Ekströmin liittyessä porukkaamme Helsingissä. Kristianin kanssa olemme tehneet tiivistä yhteistyötä vuodesta 2010 ja toimistomme sijaitsee hänen yrityksensä Helsinki Kiropraktiikan tiloissa.
Tiimi heinäkuussa 2012:
- Hanna-Kaisa, Emma ja Janne valmentavat Helsingissä
- Tytti, , Sanna, Joni (ja aika ajoin myös minä) valmentavat Tampereella
- Minna tekee mielen valmennusta ja toimii urheilijoiden henkisenä valmentajana pääasiassa Tampereella ja Helsingissä
- Kimmo tekee myyntiä ja markkinointia
Tiimiläistemme blogeja pääset lukemaan täältä ja Kristianin Tietoa terveydestä -blogia pääset lukemaan täältä.
Halusimme alusta lähtien ottaa mukaan sellaisia ihmisiä, joilla oli kova innostus oppia uutta ja myös omakohtainen kokemus elämäntapamuutosten tekemisestä. Tämä ajatus on edelleenkin toimintamme takana. Taitoja ja tietoa voi opettaa, mutta asenteen opettaminen on astetta hankalampi homma.
Olen iloinen ja ylpeä siitä, että kaikki tiimissämme haluavat kehittää omaa osaamistaan jatkuvasti. Meille on tärkeää se, että asiakkaat saavat tuloksia ja tieto siirtyy käytännön osaamiseksi. Siksi koulutamme tiimiläisiä ja kannustamme opiskeluun. Juuri viime viikolla koko BioSignature-tiimimme (paitsi minä) olivat Ruotsissa Poliquinin koulutuksessa. Oman kurssini käyn kertaamassa helmikuussa. Lisää Poliquinin kursseista voit lukea Poliquin Education -sivuilta.
Alla oleviin kuviin on ikuistettu hetkiä koulutusmatkoiltamme, tiimipäivistä ja ainutkertaisista tapaamisista kouluttajiemme kanssa. Tiimipäivät ovat kuukauden huippuhetkiä. Kokoonnumme yhteen jakamaan onnistumisia, käymään läpi yhteisiä asioita ja oppimaan toisiltamme.
Koulutusmatkoja teemme vuosittain, jotta pystymme pitämään osaamisemme parhaalla mahdollisella, ajankohtaisella tasolla. Esimerkiksi itse käymistäni BioSignature-kursseista yksikään ei ole ollut samanlainen. Metodi päivittyy kaiken aikaa. Poliquin ja hänen tiiminsä ovat ”tutkimushulluja”, sanan positiivisessa merkityksessä. Poliquin Strength Insituten jatkuva uuden tutkimustiedon hankkiminen ja sen tuominen valmentajien osaamiseen ovat yksi BioSignature- ja PICP-sertifioinnin mainioita etuja.
Klikkaa kuvia suurentaaksesi!
Mitä enemmän valmentajalla on tietoa, sitä enemmän hänellä on myös mahdollisuuksia ongelmanratkaisuun. Uskon, että tiimiläisillämme on mainiot valmiudet muiden auttamiseen myös siksi, että he tietävät oman itsensä kautta, mitä muutos vaatii käytännössä.
Monella meistä on erittäin vaikeita kokemuksia taustalla mm. omien aineenvaihduntaongelmien selvittämisestä. Ymmärrämme asiakasta hänen istuessa valmennushuoneessa tuolilla edessämme, koska olemme itse olleet täysin samassa tilanteessa. Kokonaisvaltainen muutos on prosessi ja tapahtuu monella tasolla ihmisessä. Käytännön tapojen muuttumiseen vaikuttavat tunteet, ajatukset ja sosiaaliset ympyrät. Muutos vaatii enemmän kuin ohjeet paperilapulla.
Toisinaan asiakas tulee ravintovalmennukseen, vaikka tarvitsisi ensisijaisesti mielen valmennusta ja psykologin apua. Tiimissämme on sen vuoksi ravintovalmentajien ja personal trainereiden lisäksi myös psykologi, Minna. Minna on työkaverin lisäksi rakas lukioaikainen ystäväni Kajaanista. Yhdessä olemme tehneet elämänmuutosta tavanomaisen uraputken alkupäästä täysipäiväiseen, innostavaan yrittäjyyteen.
Toisinaan havaitsemme valmennuksissa, että omat kykymme eivät riitä. Tällöin suunta on ennemmin lääkäriin. Suosittelemme asiakkaillemme lääkäreitä, joista itsellämme on hyviä kokemuksia tai jotka ymmärtävät metodimme ja kannattavat niitä. Itsellämme ei alalta ole tutkintoja, mutta omakohtaisia kokemuksia kokonaisvaltaisesta hoidosta kyllä. Valmentajamme Anne aloittaa syksyllä 2012 opinnot Tarton yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa Virossa, joten jokusen vuoden päästä saamme toivon mukaan tällekin puolelle oman ammattilaisen tiimiimme.
Joskus täytyy osata myös myöntää oma rajallisuutensa. Kaikkia ei vaan voi osata auttaa. Omalla kohdallani koin tämän karvaasti käytännössä. Ja siitä lisää seuraavassa postissa.
Lue muut osat:
– Kuinka minusta tuli yrittäjä, osa 1
– Kuinka minusta tuli yrittäjä, osa 2
– Kuinka minusta tuli yrittäjä, osa 4
mennessä Kaisa | marras 5, 2011 | Kaisan kokemuksia, Unelmat, Yrittäjyys
Opiskellessani vielä TTY:llä muistan ajatelleeni: ”minusta ei sitten ikinä tule yrittäjää.”
Yrittäjät, joita TTY:lläkin vilisi, olivat jotenkin erilaisia. Ajattelin, että yrittäminen tarkoittaa pakkomyyntiä ja tyrkyttämistä. Työn epävarmuus ja kaiken hallinnoiminen yksin olivat niitä asioita, jotka tulivat ensimmäisenä mieleen yrittämisestä. Ehkä se sopii jollekin muulle, mutta ei kyllä minulle. Ja tässä sitä ollaan!
Urheiluravinnealalla työskenteleminen oli mielenkiintoista. Opiskelin jatkuvasti työni puolesta ja sen ulkopuolella lisää ravitsemusta. Tuohon aikaan suhtautuin omaan kehooni vielä kovin paljon ulkonäköasenteella. Jossain kohti mukaan alkoi tulla näkökulmia hormonitoiminnan merkityksestä ja terveyden vaalimisesta. Ehkä fitness kasvoi minusta ulos, tai minä siitä. Aloin näkemään ravinnon ja elämäntavat suuremmasta perspektiivistä.
Vuoden 2009 alussa tein päätöksen yrittäjäksi lähtemisestä. Olin jo jonkin aikaa maahantuonut Suomeen fitness-kisa-asuja ja välittänyt niitä kilpailijoille, ajattelematta sen kummemmin, että minähän olin jo tuolloin yrittäjä, ainakin osa-aikainen sellainen. Ilman fitness-harrastustani en takuulla olisi tässä pisteessä. Vaikka lajin kautta vahingoitin elimistöäni ja aineenvaihduntaani, sain sen kautta myös kipinän muiden auttamiseen. Kirjoitin juttuja aiheesta, bloggasin ahkerasti ja autoin muita kisaajia ja kisaamisesta unelmoivia siten kuin vain osasin. Valmennuspyyntöjä sain aika-ajoin ja niiden määrä oli alkanut kasvaa vuoden 2008 aikana.
Ensin tein valmennusta huvikseni, ilman korvausta. Ravintovalmennus tuntui palkitsevalta ja oli upeaa nähdä, kuinka asiakkaat saivat hienoja muutoksia aikaan. Valmennusten kautta pääsin vieläkin lähemmäksi ihmisiä, joita päivätyöni kautta olin saanut auttaa: enää en ollut vain tuotekehittäjä monen askeleen päässä loppukuluttajasta. Lähdin mukaan ruokakauppaan ja kannustin muutoksiin. Se oli hauskaa, eikä tuntunut itse asiassa edes työltä.
Yritystoimintani sain alulle ihan kunnolla Tampereen Ensimetrin avulla. Sain starttirahan ja hain naisyrittäjälainaa. Toiveeni oli, että yrittäjyys mahdollistaisi sen, että voisin työni puolesta matkustaa. Hyvinkin nopeasti tuosta toiveesta tuli sitten totta.
Irtisanouduttuani Joni antoi minulle lahjan, BioSignature-kurssin. Olin syksystä 2008 puhunut kurssista ja haaveilin sinne pääsemisestä. Etävalmentajani Krista oli käyttänyt BioSignaturen metodeja valmennuksessani, vaikka asuikin toisella puolella maapalloa. Olin vaikuttunut ja vakuuttunut menetelmästä ja ajattelin, että siinä olisi hyvä mahdollisuus erottua muista samalla alalla toimivista. Olin saanut BioSignaturen kautta vastauksia sellaisiin kysymyksiin, joihin kukaan ja mikään muu ei osannut vastata.
Toukokuussa 2009, oltuani yrittäjänä pari kuukautta, lensin Lontooseen ensimmäiselle kurssille. Olin pihalla kuin lumiukko. En tajunnut puoliakaan, mistä kurssilla puhuttiin. Kaikenmaailman metylaatioreaktioita ja testosteronin konvertoitumista estrogeeniksi. Puuh! Lisäksi kouluttajamme Charles Poliquin vaikutti mustavalkoisemmalta ihmiseltä kuin kukaan, keneen olin törmännyt. Soitin Jonille ensimmäisen kurssipäivän jälkeen ja sanoin, että mietin onkohan tämä nyt kuitenkaan ihan oikea paikka.
Kurssilta palattuani olin kuitenkin aivan myyty. Lontoossa Charles kuuli minun olevan menossa New Yorkiin lomalle siskoni kanssa kesäkuun alussa, ja kutsui minut toiselle kurssille Rhode Islandille (n. 4h matka New Yorkista). Niinpä alkukesän lomamatkasta tulikin puolittain koulutusmatka ja jatkoin samantien opintojani vielä syvemmälle. Ja sillä tiellä ollaan. Tähän päivään mennessä olen käynyt 12 Poliquinin kurssia Euroopassa ja USA:ssa. Lisäksi olen opiskellut tuhansia tunteja itsenäisesti, avoimessa yliopistossa ja funktionaalisen lääketieteen kursseilla. Seuraava kurssini on tammikuussa Rhode Islandilla ja sen jälkeen seuraava helmikuussa Iso-Britanniassa. Opiskelu on elämäni suola. 🙂
Vuoden 2010 keväällä tein niin paljon töitä, että ajoin itseni uuvuksiin. Olin edellisenä syksynä ajanut USA:n koulutusmatkallani autokolarin ja sairastunut reissuni päätteeksi hirveään vatsatautiin. Kroppani oireili jatkuvasti ja samaan aikaan firmani palveluiden kysyntä kasvoi.
Onneksi samoihin aikoihin Joni mietti uudenlaisia uravaihtoehtoja. Päädyimme yhdessä uskaliaaseen hyppyyn: perustaisimme uuden yrityksen yhdessä. Omat käteni eivät enää riittäneet siihen kysyntään, mitä palveluille oli. Taisin rakastaa asiakkaitani vähän liiankin paljon. Halusin niin kovasti auttaa kaikkia, etten osannut sanoa ”ei” edes silloin, kun myin pois vähäisenkin vapaa-aikani.
Työrumbassa kärsi niin oma terveys kuin myös työn laatu. Häpeän vieläkin sitä, miten yritin auttaa kaikkia ja lopulta asiat vain lipsuivat käsistä. Unohtelin tapaamisia, en muistanut vastata sähköposteihin ja tein töitä välillä kellon ympäri, silti pystymättä antamaan asiakkailleni sitä laatua jota alun perin olin halunnut tarjota. Erehdyin ajattelemaan olevani korvaamaton. Nyt tietysti ymmärrän, että kukaan meistä ei ole! Olen vilpittömästi pahoillani niille asiakkailleni, joille en voinut tuolloin olla se valmentaja jonka he toivoivat saavansa.
Kesällä 2010 Optimal Performance Oy näki päivänvalon. Ja siitä jatkan seuraavassa osassa 🙂
Lue muut osat:
– Kuinka minusta tuli yrittäjä, osa 1
– Kuinka minusta tuli yrittäjä, osa 3
– Kuinka minusta tuli yrittäjä, osa 4
mennessä Kaisa | marras 5, 2011 | Kaisan kokemuksia, Unelmat, Yrittäjyys
Tieni siihen pisteeseen, jossa olen nyt ei välttämättä ole ollut se kaikkein tyypillisin. Oman polkuni tallustamisen kautta olen ymmärtänyt jotain merkittävää. Jokaisessa meissä asuu paljon suurempi voima, kuin mitä näkyy päällepäin. Voimme tehdä oman elämämme mittakaavassa isoja asioita.
Kun ihmisellä on sisäinen motivaatio, hän pystyy ihan mihin vain. Niihin kaikkein vaikeimmiltakin tuntuviin asioihin.
Olin koulussa keskitason oppilas ja etenkin matematiikassa, kemiassa ja fysiikassa melkoisen surkea. Kolmosluokalla sain kertolaskukokeesta nelosen, enkä vielä tähän ikään (30) mennessäkään ole oppinut kertotauluja. Lukioikäisenä ajattelin, että minusta tulee psykologi.
Kuitenkin vuonna 2007 valmistuin tietojohtamisen diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta. Ja nyt olen yrittäjä ja huikeita myyntilukuja saavuttanut tietokirjailija, omana intohimoni kohteena ravinto ja hormonitoiminta.
Kuinka tässä kävi näin?
Taidan olla sellainen nopeiden päätösten tekijä. Päätän jotain ja porhallan sitä kohti. Joskus onnistun ja joskus en. Uskon, että kokeilemalla onnistun todella paljon useammin kuin sillä, että jätän kokeilematta uskalluksen puutteen takia.
1990-luvun loppupuolella ollessani teini-iässä, muistan isäni sanoneen usein, että toivoisi meidän opiskelevan ulkomailla vaikkapa vaihto-oppilaana. Hänellä kun ei koskaan sitä mahdollisuutta ollut. Tyrmäsin ajatuksen täysin, kunnes yhtenä päivänä lukion ensimmäisellä luokalla silmäni osui STS:n vaihto-oppilasvuoden mainokseen. Olin tuohon aikaan intohimoinen nettiroolipelien pelaaja ja ajattelin, että olisi kovin hauskaa tavata amerikkalaisia ystäviäni pelistä. Menin kotiin ja sanoin, että haluan lähteä vaihto-oppilaaksi. Rahallisesti tuo ponnistus on ollut sellainen, josta olen todella kiitollinen vielä tänäkin päivänä vanhemmilleni. Isä otti lainaa, jotta tytär pääsi maailmalle.
Lukion toisen vuoden olin vaihto-oppilaana Texasissa. Ja tapasin itse asiassa pelin kautta tutuksi tulleita tyyppejä. Olen aina ollut tällainen kaappinörtti, rakastanut tietokoneita ja tekniikkaa. Vaihto-oppilasvuosi muutti minua ja ajatuksiani merkittävästi. Opin olemaan kiitollinen elämästäni ja uskomaan omaan itseeni uudella tavalla.
Lyhyen matematiikan kohtuullisen huonosta menestyksestä huolimatta hain TTY:lle opiskelemaan ja pääsin soveltuvuusarvion kautta sisään. Opintoni aloitin tietotekniikan koulutusohjelmassa vuonna 2002. Kolmessa vuodessa opiskelin kaikki diplomi-insinöörin tutkintoon vaadittavat kurssit. Joku erehtyi sanomaan minulle ensimmäisinä kouluviikkoina, että ”te kukkaset [soveltuvuusarviolla sisälle päässeet] ette ikinä valmistu ajallaan, jos valmistutte ollenkaan”. Sisuunnuin ja päätin olla erilainen. Niinpä välillä itkin ja opiskelin – lukion pitkä matematiikka opiskeltiin nimittäin puolessa vuodessa läpi ja siitä jatkettiin korkeakoulumatematiikkaan. En ole koskaan opiskellut mitään niin vaikeaa. Mutta olin päättänyt, että kun kerta olen päässyt sisään, niin aion päästä myös ulos.
Syksyllä 2005 asuin Arizonassa puoli vuotta Jonin tehdessä diplomityötään paikalliselle yritykselle. Diplomityöni tein vuonna 2006 Patrialle. Firman ovet eivät kuitenkaan auenneet D-työni valmistumisen jälkeen. Hain kolmatta kertaa – ja lopulta pääsin – erääseen IT-alan yritykseen, johon olin halunnut jo opiskeluaikoina töihin. Muistan ajatelleeni, että tästä se nyt lähtee – tieni valkoisen BMW:n omistajaksi. Hullunkurinen ajatus, jolla motivoin itseäni usein hankalien kurssien aikana TTY:n aikoina. Ajattelin, että minusta tulee vielä menestyvä konsultti.
Hyvin nopeasti kuitenkin huomasin, että työ IT-alalla ei tuntunut oikealta. Business intelligence – varmaankin kovin tärkeää asiakasyrityksille, mutta ei mitään minua inspiroivaa, valitettavasti. Opiskelin vapaa-ajallani… öh, ja joskus myös työajalla (anteeksi ex-työnantaja)… ravitsemusta. Fitness-kisat oli käyty ja janosin tietää, miksi elimistöni palautuminen kisarutistuksesta tuntui niin vaikealta. Insinöörin ongelmanratkaisijamieli halusi vastauksia, eikä kalorien laskeminen ja ruoka-aineiden punnitseminen tuonut niitä. Saati työni johtoryhmäraporttien rakentelun parissa.
Muistan sanoneeni Jonille joskus kesällä 2007: ”Sieluni kuolee tässä työssä.”
Loppusyksyllä 2007 sain työtarjouksen urheiluravinnealan yrityksestä. Valtava paine rinnassa helpotti ajatellessani hyppäystä uudenlaiseen työhön. Ala tuntui paljon enemmän omalta. Pääsin auttamaan ihmisiä työni myötä jossain sellaisessa, joka tuntui aidosti merkittävältä: oman elämän ja urheilun suorituskyvyn parantamisessa.
Jotta tästä postista ei tule kolmen kilometrin mittainen, kirjoitan tarinani osissa 🙂
Lue muut osat:
– Kuinka minusta tuli yrittäjä, osa 2
– Kuinka minusta tuli yrittäjä, osa 3
– Kuinka minusta tuli yrittäjä, osa 4
![Älä säästele rohkaisua ja kauniita sanoja]()
mennessä Kaisa | marras 4, 2011 | Kaisan kokemuksia, Unelmat, Yrittäjyys
Intotalo, Kajaani. Siinä on paikka, jossa syntyy jotain hienoa ja hyvää.
Olin aamulla kertomassa yrittäjille ja yrittäjähenkisille siitä, kuinka minusta tuli yrittäjä. Taidanpa kertoa sen tarinan täälläkin jossain kohti. Tajusin jälleen kerran, miten valtavasti potkua omien kokemusten jakamisessa on. Koskaan ei voi ennalta tietää, kuka innostuu. Ja kaikki meistä tarvitsevat rohkaisua. Minäkin. Tänään haluaisin kuitenkin kysyä sinulta muutaman jutun.
Jos sinä olisit energisempi, terveempi, iloisempi, varakkaampi, älykkäämpi, osaavampi ja kehosi olisi sellainen kuin haluat sen olevan, mitä silloin tekisit?
Jos siis otetaan pois kaikki ne todelliset syyt ja tekosyyt, joiden vuoksi et tee elämässäsi juuri sitä mitä haluat tehdä – niin mitä silloin tekisit?
Laita ideat laukkaamaan!
Minä uskon, että jokaisella ihmisellä on oikeus innostukseen, omien unelmien ja tavoitteiden toteuttamiseen. Ja uskon siihen, että silloin kun voimme hyvin henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti, tulevat nuo asiat helposti – tai ainakin meillä on oikeasti resursseja tavoitella jotain uutta ja nykyistä parempaa.
Väkisin vääntämällä flunssa- tai muussa sairauskierteessä, mieli maassa, yksin rohkaisua vailla, innottomassa työpaikassa, univajeessa tai ylipaino-ongelmista kärsiessä voi olla hiukan hankala unelmoida. Pääkoppa kun ei tuota kovin kehittäviä tai innostavia ajatuksia, jos olotila on koko ajan ”vähän sinne päin”.
Intotalolla oli mukana eräs ihminen, josta kovin ylpeä: Anu Kauppinen. Anu oli yksi ensimmäisiä ravinto- ja elämäntapavalmennettaviani, jonka kanssa aloitimme valmennusprojektin keväällä 2009 kun lähdin yrittäjäksi. Tuskin kumpikaan meistä valmennuksen alussa tiesi, minne Anu päätyisi.
Kehonmuokkausprojektista tuli elämänmuokkausprojekti: jotakin Anun sisällä syttyi. Anu alkoi kyseenalaistaa elämänsä valintoja ja miettiä, mitä hän todella haluaisi tehdä työkseen ja mikä häntä aidosti innostaa.
Kaksi ja puoli vuotta tuon valmennuksen aloituksen jälkeen Anu auttaa itse muita samanlaisten elämäntapamuutosten tekemisessä ja opiskelee jatkuvasti lisää. Viime keväänä Anu kävi BioSignature-koulutuksen ja tekee nyt valmennusta Iisalmessa. Anun blogista voit käydä katsomassa esimerkiksi hänen miehensä hienot muutoskuvat, kun painoa on pudonnut 16kg ja rasvaprosentti tipahtanut alun 28,1 %-yksiköstä 19,9 %-yksikköön. Mainittakoon lisäksi, että muutosta miehessä ei ole tapahtunut vain ulkoisesti. Heikin omin sanoin:
”Olen paljon virkeämpänä ja paremmantuulisena töissä joka päivä. Terveysongelmat mahan ja suoliston alueella ovat historiaa. Ei hassumpaa kehitystä vai mitä?”
Minä rohkaisin Anua eteenpäin. Anu rohkaisi Heikkiä eteenpäin – alkukankeudesta huolimatta (voin kertoa, että oman puolison valmentaminen on valmennuksista vaikeinta). Rohkaisin valmennettavaani Sannaa eteenpäin. Nyt Sanna auttaa meitä Optimal Performancen valmennuksissa. Ja lisäksi Sanna on kannustanut miehensä elämäntapamuutoksiin – lue Sannan kertomus aiheesta täältä. Näin hyvä kiertää. Kun nämä ihmiset voivat paremmin, on heistä iloa ja apua toisillekin. Sitä vartenhan me täällä olemme. Koskaan en voi ennalta tietää, minne minun hyvät sanani, hymyni tai kannustukseni johtaa. Niitä ei kannata säästellä.
Ketä sinä rohkaiset eteenpäin – ja mihin sinä kaipaisit rohkaisua?
Jaa ajatuksiasi kanssani Facebookissa! 🙂
—
Kuvat: Smashingapps.com ja Dreamfit.fi
mennessä Kaisa | syys 25, 2011 | Opiskelu, Unelmat, Yrittäjyys
Terveisiä Frantsilan kauniista maisemista Hämeenkyröstä. Tuli vietettyä kumpuilevien peltojen ja yrttiviljelmien kainalossa, idyllisessä hyvän olon keskuksessa muutamainen yö ja päivä yrittäjyysvalmennuksen merkeissä. Aloitimme viime keväänä mieheni Jonin kanssa Sammon Takojat -valmennuksen, joka tähtää tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon suorittamiseen Tiimiakatemian valmennusmetodien kautta.
Frantsila oli sinänsä hauska paikka tähän valmennukseen, että sen omistajat Virpi ja Jim Cormier ovat toimineet yrittäjinä jo 30 vuotta ja ovat Suomessa luonnonkosmetiikan ja yrttituotteiden edelläkävijöitä. Frantsilasta löytyy myös söpö puoti, josta voi ostaa tuotteita. Reissun aikana tuli maisteltua parhaita kotimaisia omenia joita olen koskaan syönyt, ja todettua että minusta ei kenties koskaan tulisi kasvissyöjää. Yhdessäkään valmennuksessa en ole ollut niin väsynyt kuin tässä. Minun koneeni käy paljon paremmin lihalla, kasviksilla ja rasvalla kuin kasviksilla, hedelmillä, maitotuotteilla ja quinoalla. Soijan ja viljat jätin välistä ihan suosiolla.
Tykkään kovasti tällaisesta erilaisen menetelmän kautta tapahtuvasta opiskelusta. Lienen muutenkin jonkin sortin outolintu opiskelujeni suhteen. YO-kirjoituksiin saakka vihasin matematiikkaa. Kolmosluokalla kertolaskukokeesta saatu nelonen kertoo käytännössä kaiken tarvittavan. En osaa kertotauluja vieläkään. Lukion viimeisellä luokalla sain kuitenkin päähäni pyrkiä teknilliseen korkeakouluun. Sinne pääsi tietty, pieni kiintiö ”kukkaisopiskelijoita” soveltuvuusarvion kautta. Päätin päästä sisälle ja niin tankkasin matikkaa aamusta iltaan viimeiset kuukaudet ennen YO-kirjoituksia. Alun perin tähtäämäni A:n sijaan sainkin kahta pistettä vaille E:n ja pääsin sisälle Tampereen teknilliseen yliopistoon vuonna 2002. Valmistuin tietojohtamisen diplomi-insinööriksi keväällä 2007 neljän ja puolen vuoden opiskelun jälkeen.
Sisäinen polte on uskomaton voima. Teknilliseen päästyäni tajusin, että mikään muu ei voisi estää minua saavuttamasta omia unelmiani kuin oma pääkoppani ja uskomukset siitä, etten pysty. Jos olisin kuunnellut opinto-ohjaajaani, en olisi edes hakenut sisälle. Hän torppasi ideani nimittäin sanomalla, että minun matematiikan, kemian ja fysiikan taidoillani ei teknillisestä kannattaisi haaveilla. Kuinka usein annammekin tällaisten, täysin perusteettomien mielipiteiden määrittää elämämme suunnan?
DI-opinnot oikeastaan näyttivät minulle sen, mitä pitkäjänteisellä, sitkeällä työllä ja kovalla tahdonvoimalla voi saada aikaan. Samoja ominaisuuksia olen käyttänyt hyödykseni yrittäjänä ja oman elämäntapamuutokseni teossa. Tietojohtamisen ymmärrys kulkee takaraivossa mukana jatkuvasti: minun työni on oikean tiedon siirtämistä oikeille ihmisille, oikeaan aikaan. Tunnen kiitollisuutta siitä, että kirjan myynti todistaa edellisen lauseen paikkansapitävyyttä. Tarvitsemme tarinoiden ja selkokielelle puetun tiedon antamaa toivoa ja toisten esimerkkiä inspiroimaan meitä arjessa.
Ihmisten innostamiseen ei tarvita tutkintoja. Omien havaintojeni ja kokemusteni jakamiseen pätee sama. Jokainen voi omalla esimerkillään inspiroida muita muuttamaan elämäänsä. Opiskelun tulisi mielestäni tähdätä oman itsen kehittämiseen ja kasvuun, ei pelkästään tiettyjen tutkintonimikkeiden haalimiseen CV:hen. Minulla on niin iso visio, että sen täyttämiseen tarvitaan tuhat kertaa enemmän puhdasta rohkeutta, sinnikkyyttä ja oma-aloitteisuutta kuin yhtäkään tutkintoa 🙂
”Having an unusually large goal is an adrenaline infusion that provides the endurance to overcome the inevitable trials and tribulations that go along with any goal. Realistic goals, goals restricted to the average ambition level, are uninspiring and will only fuel you through the first or second problem, at which point you will throw in the towel.”
– Tim Ferriss”
Yllä olevan quoten varastin röyhkeästi mieheni Jonin Facebookista. Joni on syventynyt blogissaan viime aikoina tiiviisti omassa elämässä eteenpäin menemisen saloihin, suosittelen lukemaan huumorilla höystettyjä juttuja täältä.
Sammon Takojissa meillä on hyvä valmennusporukka, jossa on yrittäjiä laidasta laitaan: on betonilattioiden käsittelyiden edelläkävijää, taidegraafikkoa, lankakauppiasta ja arkkitehtiä. Kaikilla oma tuotekehitysprojektinsa, joka toimii erikoisammattitutkinnon raameina. Viikonloppuvalmennukset puolentoista vuoden ajan ovat antoisia, sillä valmennuksissa tulee keskustelleeksi ihmisten kanssa joihin ei muuten kenties koskaan tutustuisi. Olen huomannut, että yrittäjäasenne ja tuotekehityksen innovaatiot eivät tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi olla samalla alalla. Joskus yllättävä idea voi tulla yrittäjältä, jonka toimiala on aivan jotain muuta kuin oma. Ihmisiltä keskusteluiden ja esimerkin kautta oppiminen on rikastavaa.
Yrittäjyys – niin ammattina kuin elämänasenteena – on sisäistä poltetta. Tahtoa tehdä muutos siihen maailmaan jossa jokainen meistä elää. Antaa oikeutus omalle olemassaololle ja tehdä hyvää toisille. Olla vastuussa omasta elämästään ja kantaa vastuu pää pystyssä.
Tutustuimme Jonin kanssa TTY:llä opiskellessamme. Tuo hassu teekkari opiskeli Kentuckyssa, Louisianan vaihtovuotensa ajan. Pakkotoisto.comin irc-kanavalla kävi joku kerta ilmi, että olen tietoteekkari. Viestejä alkoi ropista messengerin ikkunaan ja näin tutustuimme. Elokuun 2004 alussa Joni palasi Suomeen ja tapasimme Tietotalon kahviossa. Muutaman kuukauden päästä tapailua saattoi jo kutsua seurusteluksi.
