VIDEO: Kun elämäntapamuutos tuntuu mahdottomalta, kuinka siinä voi onnistua?

Pidin ilmaisen webinaarin sunnuntaina 13.1.2019. Aiheena oli “Kun elämäntapamuutos tuntuu mahdottomalta, kuinka siinä voi onnistua?” Kuvanlaatu on näköjään videolla harmillisen huono, mutta ääni kuuluu – laita siis vaikka kuulokkeet korviin ja lähde kävelylenkille samalla kun kuuntelet!

Tämän webinaarin aihe sai alkunsa siitä, kun Anna kirjoitti Hyvän olon hormonidieetti -verkkovalmennukseni FB-ryhmässä näin:

“Olen osallistunut 2 kertaa Hyvän olon hormonidieettiin ja Tribe-valmennus pyörii edelleen. Joka kerralla olen tuskastunut, kun en ole saanut mitään aikaiseksi. Vasta hiljan olen tajunnut, että olen ollut liian stressaantunut ja väsynyt, eikä mieli ole ollut mukana.”

Tässä on tärkeä pysähtymisen paikka monelle, jos oma ylipaino ärsyttää, mutta asialle ei saa pysyvää ratkaisua. Jos tunnistat itsesi Annan sanoista, kannattaa ehdottomasti kuunnella webinaarini. Olet nyt ihan oikeassa valmennuksessa, purkamassa tätä väsymystä ja stressiä, ihan kuten Annakin. Sen jälkeen on helpompi onnistua myös painonpudotuksessa.

Puhuin webinaarissa mm. laihtumisen esteistä, stressistä, unesta, tavoista ja hormoneista. Siitä, miten elämäntapamuutos useimmiten epäonnistuu, koska elämään ei ole raivattu sille tilaa ja koska sen tiellä on myös fysiologisia esteitä kuten ihan liian suurta stressikuormaa, tai univajetta.

Linkin saa jakaa kavereille – etenkin niille ikilaihduttajille, jojottajille, aina väsyneille sekä turhan paljon elämästä nautiskeleville (ja sitten olomuotoaan ja kipujaan voivotteleville).

Tässä vielä webinaarin kuvaus:

Mitä se edellyttää, että löytää pysyvämmän tavan pitää itsestään huolta?

Entä se, että pääsee eroon ylimääräisistä kiloista ilman itsensä rääkkäämistä?

Elämäntapamme vaikuttavat arjen jaksamiseen ja mm. elimistön aineenvaihduntaan ja hormonitoimintaan. Nämä puolestaan vaikuttavat siihen, kuinka helposti laihdut tai lihot.

Tässä webinaarissa käyn läpi, mitä pysyvän elämäntapamuutoksen tekeminen tarkoittaa. Opit tuomaan arkeesi lisää tapoja, joiden sivutuotteena paino laskee sopiviin lukemiin ja jaksat paremmin.

 

Kategoriat

Share This