Facebook muistutti mua tänään viiden vuoden takaisesta postauksestani, jonka olin tyrkännyt some-feediini kun kirjoitin neljättä kirjaani. Näin kirjoitin 25.4.2014:
”Ootteko muuten, kirjan kirjoittamisesta haaveilevat, ikinä tulleet ajatelleeksi että jos tuotat 2000 merkkiä päivässä tekstiä niin puolessa vuodessa sulla on 180-sivuisen kirjan materiaali valmiina? 2000 merkkiä on reilu puoli sivua tekstieditorissa fonttikoolla 12.
Mun mielestäni kirjan kirjoittaminen on pienempi urakka kuin moni kuvittelee. En ole kirjoittanut yhtäkään kirjaani kuin korkeintaan 3,5kk. Hormonitasapainoa kirjoitin heinäkuusta syyskuuhun yötä päivää. Siinä on 320 sivua. Sitten otin rennosti pari kuukautta. Kutsun tätä metodia intervallitöiksi.”
Aloin kirjoittaa aiheesta uutta Facebook-postia, mutta tapani mukaan siitä tuli aivan liian pitkä joten laitankin sen tänne blogiini.
Kantava ajatus on tämä:
Kirjan kirjoittaminen voi olla PIENEMPI prosessi kuin mitä moni kuvittelee. Siitä tehdään omassa päässä iso mörkö.
Haluan kannustaa sua uskaltautumaan siihen ajatukseen, että kirjoittaminen voisikin olla HELPOMPAA kuin kuvittelet juuri nyt. Mutta kirjaa ei synny, ellei sille ole otettu aikaa.
(Ja nyt en ota kantaa siihen, onko kirjaideasi sellainen että sen joku haluaa kustantaa – tästä aiheesta saisi oman postauksensa.)
Olen edellisen kirjan julkaisun jälkeen lueskellut kiinnostuneena muiden kirjailijoiden prosesseista. Jotkut kirjoittavat pitkään ja vähän kerrallaan, jotkut puolestaan nopeasti ja paljon lyhyessä ajassa tekstiä tuottaen. On ollut mahtavaa saada vahvistusta sille, että en ole aivan omalaatuinen tässä tyylissäni.
Helena Petäistö on alkanut kutsua tällaista intensiivistä työskentelytapaa Balzac-metodiksi, koska 1800-luvulla elänyt kirjailija Honoré de Balzac kirjoitti myös näin. Petäistö kertoi Eeva-lehdessä 4/2019 omasta kirjoitusprosessistaan, joka kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin minulla. Hän kertoi kirjoittavansa aamutakki päällä aamuyhdeksästä puoleen yöhön. Kello soi parin tunnin välein ja muistuttaa jaloittelusta. Lauantaina käydään kaupassa ja ostetaan koko viikoksi ruokaa. Petäistö kertoi näyttävänsä prosessin ajan tarhapöllöltä, joten vieraatkaan eivät saa tulla kylään. Kuulostaa niin tutulta! 😀
Kirjoituskausina elämääni ei mahdu juuri muuta. Ajatukset ovat kiinni kirjassa, tarinoiden ja lukujen kaarissa, kokonaisuuden hahmottamisessa. Käyn kävelemässä ulkona ja silloin teksti jäsentyy päässäni. Intensiivinen ote auttaa pitämään aiheen ja kirjan punaisen langan kirkkaana mielessä koko prosessin ajan.
Kirjoittaminen itsessään ei ole minusta kirjaprosessin hankalin osa. Taiton tarkistaminen ja editointikierrosten läpikäynti on mielestäni kuormittavampaa kuin itse kirjoittaminen.
Näin Palaudu ja vahvistu -kirja syntyi
Palaudu ja vahvistu -kirjasta oli kirja-aihio mielessäni useamman vuoden ajan (niitä leijailee aina päässäni). Kirjoitimme kirjan Tuuti-siskoni kanssa lopulta noin kuukaudessa kasaan viime touko-kesäkuussa. Kysyin Tuutia kirjoittamaan mun kanssani, sillä kirjan teko on usein todella yksinäistä hommaa. Siskoni on paitsi briljantti kirjoittaja, myös erinomainen kustannustoimittaja. Tuutin tekstin taju on vielä paljon parempi kuin omani.
Näin prosessi eteni:
Heitin kirjaidean Tammelle uuden vuoden jälkeisenä päivänä 2018 ja kysyin, että vieläkö näin ajankohtainen kirja mahtuisi syksyn kirjoihin. Saimme myöntävän vastauksen ja niinpä aloimme hommiin. Ensin teimme esittely- ja takakansitekstin, sitten kasasimme runkoa ja sisällysluetteloa alaotsikoineen. Esittelyteksti ja kirjan idean tiivistys sekä kansi tarvitaan kustantamon kirjakatalogia varten ja kirjakauppojen sisäänostajille. Kirjoja ennakkomyydään siis kaupoille jo yli puoli vuotta aiemmin kuin ne ilmestyvät.
Itsellemme hahmottelimme kysymyksiä, joihin kirjan lukujen tulisi vastata. Haimme apurahoja ja saimmekin pienen apurahan WSOY:n kirjallisuussäätiöltä.
Tältä kirjan esittely näytti sitten Tammen 2018 syksyn katalogissa:
Pallottelimme graafikon kanssa kansi-ideoita ja mietimme yhdessä kirjan graafista ilmettä. Laskimme kuvien määrän tarvetta ja neuvottelimme kuvaajan hankinnasta. Tilasimme ja varasimme kirjastosta lisää lähdekirjoja ja luimme niitä kevättalven. Olin lukenut jo aikamoisen paljon aiheista ennenkin tätä, mutta en ollut koskaan kirjoittanut palautumisesta ja stressistä näin laaja-alaisesti aikaisemmin.
Huhtikuussa haastattelimme suurimman osan asiantuntijoista ja suunnilleen näihin aikoihin viime vuonna kirjoitimme ekat pidemmät pätkät kirjaa.
Muistan kun äitienpäivän aikaan katselin ahdistuneena tekstitiedoston merkkimäärää ja panikoin Tuutille, että ”tää ei voi MITENKÄÄN valmistua kesäkuun alkuun, mitä me oikein ajateltiin?!?”.
Tuuti halasi mua ja totesi tyynesti, että ”rauhotu, tää on ammattilaisten aikataulu” 😅 Siskoni on siis ammattitoimittaja, kustannustoimittaja ja myös tietokirjailija.
Näinhän se sitten menikin. Äitini tuli meille pitämään huolta meidän pikkumiehestä. Minä ja siskoni linnoittauduimme kirjailijakammioomme ja toukokuussa kirjoitimme valtaosan kirjan tekstistä. Tuuti purki haastattelut ja teki niistä hyvää tietokirjatekstiä, minä naputin kasaan tieto-osuuksia ja kirjoitin omat tarinapätkäni. Viimeiset päivät menivät tekstiä muokatessa ja karsiessa. As always – olen kirjoittanut kaikkiin kirjoihini lopulta ihan liikaa.
Käsikirjoitus lähti meidän käsistämme kesäkuun alussa niin, että siinä oli 384 870 merkkiä. Palaudu ja vahvistu ilmestyi lopulta 200-sivuisena syyskuussa. En taaskaan onnistunut kirjoittamaan niin tiiviisti tekstiä kuin oli ollut tarkoitus, vähempi merkkimäärä olisi siis riittänyt aivan hyvin. Kustannustoimittaja joutui poistamaan pätkiä käsikirjoituksesta sieltä täältä, jotta saimme isoja kuvasivuja sopimaan kirjaan. Halusin niitä tuomaan levollista fiilistä jo kirjaa lukiessa.
Joku joskus ihmetteli, että miten voin kirjoittaa niin nopeasti kirjoja, kun monet tekevät niitä vuosien ajan. Mun kirjoitusprosessini on kai vähän erilainen. Ikään kuin tiedostamattani kerään matskua kasaan pitkän aikaa, jopa vuosia. Jotenkin vain kaikki merkitykselliseltä tuntuva arkistoituu mun pääkoppaani kun luen paljon kirjoja, kurssitan itseäni, valmennan ihmisiä ja opin asiantuntijoiden kanssa keskustelemalla.
Olen aina ollut tosi nopea oppimaan ja hyvä muistamaan asioita, jotka mua kiinnostavat. Yhdistelen uutta tietoa vanhaan ja muodostan systeemejä asioiden yhteyksistä toisiinsa. Sitten itse kirjoittaminen on lähinnä printtaamista: tulostan pihalle kaiken mitä olen päähäni onnistunut keräämään.
Kirjoittaminen on ollut minulle helppo keino jäsentää ajatuksiani ja olen ollut siinä nopea lapsesta asti. Lukiossa lähdin yo-kirjoitusten reaalikokeesta koko salin ekana ja sain silti vahvan E:n (ei puhuta matematiikasta mitään, eihän… siellä nysväsin varmasti viimeiseen minuuttiin) 😀 Pystyn tuottamaan isoja määriä suht hyvää tekstiä lyhyessä ajassa, kun ajatus on kirkas ja lähteet pöydällä läjässä vierellä.
Joskus ajatus kirkastuu vasta kirjoittaessa. Ensimmäiset muutama kymmentä sivua kirjan tuotoksesta on aivan kammottavaa. Nämä sivut heitetään roskikseen sitten kun hyvä teksti alkaa virrata. Ei siis kannata pelätä surkeaa alkua! Jatkat vain. Teksti alkaa kirkastua kun vietät sen kanssa aikaa. Kirjoittamiseen syntyy rutiini. Pitkien taukojen jälkeen taito on ensin jonkin aikaa hiukan hukassa.
Suurin osa kirjasta haaveilevista ei koskaan kirjoita kirjaa, koska ei oikeasti ota sille aikaa. Kirjat eivät synny vahingossa (paitsi ehkä Katleena Kortesuolla ja Sanna Wikströmillä jotka tuntuvat olevan ihan omanlaisiaan virtuooseja). Kirjan tekeminen vaatii sitä, että sille ottaa aikaa kalenterista ja siivoaa muut asiat sen tieltä. Tosi monille asioille joutuu sanomaan jonkin aikaa ei, jos haluaa saada kirjan oikeasti kasaan.
Multa kysellään tasaisin väliajoin kirjan kirjoittamisen prosessista: mistä voisi aloittaa jos haluaisi tehdä kirjan, miten suunnitella kirjalle hyvä rakenne, miten kontaktoida kustannustaloja jne. Tämä aihe on sekä mun että siskoni Tuutin sydäntä lähellä. Ehkä me voisimme kirjoitella tästä enemmänkin, jos se kiinnostaa? ☺️