Makaan sängyllä, pää mieheni rinnalla. Kyyneleet valuvat silmistäni. Itku purkautuu väkisin ulos. Kukaan ei ole kuollut. Mitään merkittävää ei ole tapahtunut. Tämä on tavallinen syksyinen ilta. Sama kaava toistuu päivä toisensa jälkeen ilman mitään järjellistä selitystä.
”Mulla on sellainen olo, että olis parempi kun mua ei olis ollenkaan. Häviäisin vain täältä pois.”
Pohjaton ahdistuksen tunne puristaa rintaa. On vain niin paha olla. Joni pitää kiinni, silittää tukkaa. Vähitellen itku laantuu. Nukahdan.
Seuraavalla viikolla teen netissä masennustestin. ”Oireet viittaavat keskivaikeaan masennukseen”, testin tulos kertoo. Se kehottaa juttelemaan ammattilaiselle ja mainitsee, että lääkitys voi olla tarpeellinen.
Kuinka tarina jatkuu? Lataa tästä Hormonitasapainon lukunäyte ja sisällysluettelo ja lue lisää.